Jätelavan täyttyessä vuosikymmeniä vanhasta kierrätykseen kelpaamattomasta tavarasta ja kurkun kuivuessa pölystä ja nestevajauksesta luulen oppineeni jotakin. Niukkuus on parempaa kuin tavaranpaljous. Ympäristöään voi jossakin määrin hallita.Kierrättäminen ajoissa on viisas valinta. Jahka palaudun, jos palaudun, eilisestä viimerutistuksesta, aloitan tarpeettoman tavaran tyhjentämisen yläkerran klaffilipaston alimmasta laatikosta. Se on täynnä VHS-kasetteja, korppuja ja lerppuja. Ei niitä ole tarvittu sen koommin, kun varastoin ne sinne. Turhat C-kasetitkin ja kirjat saavat luvan mennä kiertoon.
Alakerran mapit ja kirjahyllyn alalaatikot joutuvat seuraavaksi tulilinjalle. Paperileikkuri joutuu töihin. Kirjojakin joutaa karsia. Vanhoja koulukirjoja menikin jo iso pahvilaatikollinen paperikeräykseen pihakirppiksemme lopuksi. Kuin myös muka säilyttämisen arvoiset lukemattomat aikakausilehdet.
Vakavaan syyniin joutuvat myös valokuvien kaksoiskappaleet. Vanhoja dioja skannatessani tein sen virheen, että en laittanut skannattuja eri laatikkoon. Jotenkin ajattelin, että järjestyksen pitää säilyä ja palautin ne ns. omille paikoilleen skannaamattomien sekaan. Toisaalta, minähän valitsin skannaamisen arvoiset. En jaksanut skannata kaikkia, mikä ei kai ollut tarpeellistakaan. Joskus on helppo tehdä nopeita valintoja, toisinaan sitä taas soutaa ja huopaa, soutaa ja huopaa... Silloin ehkä kannattaa odottaa jonkin aikaa.
Vuosien aikana kerääntyneet joulu- ja muut kortit? Kuivakukat, hmmm. Ruusut lasipurkeissa? Muisto- ja lahjaesineet, jotka eivät miellytä silmää sen vertaa, että pitäisi niitä edes esillä? Parittomat kahvikupit, ehjiksi liimatut posliiniastiat? Muistan, miten ennen rikkoutunut posliiniastia keitettiin maidossa kokoon. (sic) Muistankohan oikein?
Otsikon ajatus on nykyelämässä mahdoton. Ainakin minulle. Voin vain mielikuvitella, miten ottaisin vain repun selkääni ja lähtisin. Toisaalta se se vasta totta onkin. En voi mitenkään karistaa itsestäni lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän kokemuksia. Yhtään ainoaa niistä. Olen niitten kaikkien summa. Onneksi ja valitettavasti.
Luoja on mattooni loimet luonut,
itse sen kuteilla kirjavoin.
Hyvien hetkien kauniilla muistoilla
reunat tuon mattoni hopeoin.
Voi kuinka kauniina hopea hohtaa
kun tumma raita sen vieressä on.
Ja kun muistojen valo maton raidat nuo kohtaa
huomaan, joka hetki on korvaamaton.
(tekijä Tuntematon)
Tuo jatkuvasti mielessä pyörivä ajatus ja taas pari kolme pussillista odottamassa uusiotorille viemistä, mutta yhtään ei näy missään väheneminen.
VastaaPoistaEsim. vanhojen lehtien kasat kesämökin ullakolla, voi hyvänen aika sentään!
Mutta vähitellen, vähitellen, kunhan ei vain aika yllättäen kesken loppuisi!
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!
Leenam,
VastaaPoistaEi tunnu vähenevän, ei. Ne valtavat lehtivarastot ovat kai paloturvallisuuden kannalta vaarallisia.
Hyvää viikkoa myös sinulle. Nyt on hyvä sää "rankata" tavaroita, kun on pilvistä ja tuon tuostakin sataa ropsauttaa pikkukuuroja.
Se luopuminen vanhasta tavarasta, jopa käyttöön kelvottomasta, on vaan kumman vaikeaa. Minä aina puolustelen, että olen pula-ajan lapsi ja tottunut säästämään kaiken ihan varoiksi, jos sitä kuitenkin vielä joskus tarvitaan.
VastaaPoistaMaijamuru,
VastaaPoistaTotta. Jokaisella kodin esineellä on tarinansa. Tarinat ja muistot ovat kai melkein sama asia. Mutta lopulta silkkikin syö itsensä, sanovat. :)