Kiikarointia

Eilen illalla ajattelin ensimmäisen kerran, että olisi ehkä ihan mukava omistaa jonkin sortin objektiivi. Rusakko viipyili korvien asentoa jatkuvasti vaihdellen yli puoli tuntia näköetäisyydellä. Se oli kuitenkin liian kaukana omalle kameralleni. Toki zuumailin minkä kerkesin ja kyllä kuvista juuri ja juuri erottaa, että siellä, siellä se on. Rannassa.

Luulen, että se pesii saunan alla. Mökillä muinoin metsäjänis teki pesänsä aitan alle ja kävi hiekkakasassa iltalämpimillä joko vain lämmittelemässä tai kylpemässä. Kaupunkirusakot eivät vaikuta yhtä säikyiltä kuin metsässä tapaamani. Koirien ulkoiluttajia kulki kävelytiellä ja minäkin aukoilin parvekkeen ovea useamman kerran. Ääntä riitti. Pupu vain höristeli korviaan ja jatkoi ateriointiaan.

Toinenkin seurattava löytyisi objektiivietäisyydeltä. Herra ja rouva Harakan pesä salavassa. Senkin bongasin eilen. Olin sen risukasan kyllä havainnut aiemmin, mutta että elämää siellä. Mielenkiintoista. On tässä lähistöllä myös harakoiden kolmikerroksinen kerrostalo. Kuvissa näkyy vain mahdoton risukko ja oksien sekamelska. Siinä on ehkä halvempaa asua kuin omakotipesässä. Vilkasta pesänrakennusaikaa näyttää olevan.

Leskenlehti kukkii ja sinivuokko. Kelirikko on pahimmillaan. Ilmanlaatu on heikko katupölyn vuoksi. Tuulen ja pölyn yhteisvaikutus vaatisi suojalasit. Yöpakkaset jatkuvat vielä. Yksi uskalikko istui eilen vielä pilkillä. Kevään edetessä alkaa kaihertaa sekä silmiä että sielua. Mitä ihmettä me teemme sen ajan, jonka vietimme syksyllä myydyllä mökillämme? Ehkä tulee tutustuttua paremmin tähän lähiseutuun. Aikamatkailu jää joka tapauksessa pois. Mökkikäyntimme olivat samalla siirtymiä 50- ja 60-luvuille. Toisaalta on myönnettävä, että onpa yksi huoli vähemmän. Hyviin käsiin Käpälämäki siirtyi.