Elämä alkaa taas

Valoriippuvaisuuteni on ilmeinen. Pari aurinkoista päivää ovat tietenkin paljastaneet ikkunoiden likaisuuden. Niiden pesu saa vielä odottaa. Vaikka kuivat silmät kyyneltyvät ja väsyvät kevätauringon äkkikirkkaudesta, ne päästävät myös vihreyden odotuksen ilon mielen sopukoihin. Talvihorros hiipuu pois lumenrippeiden mukana.

Kukkapenkit on tarkistettava joka päivä. Eilen pistäydyin pariksi tunniksi ystävän luona puolittamassa murheita ja monistamassa iloja. Ihana nauru löytyi. Kiitos ystäväni. Nauru on aina välillä hukassa jossakin välilevyjen välissä. (En oikein pidä radion Välilevyjä-ohjelman nimestä vaikka pidän itse ohjelmasta. Nimi muistuttaa selkähankaluuksista, jotka mieluiten painaisin villaisella unohduksiin.)

Iloni vielä kertautui ainakin kahdella, kun palatessani tavanomaista kukkapenkiltä- toiselle- reittiä näin tämän kevään ensimmäisen sinivuokon auenneena. Joka kevät se yllättää. Kevään ihme. Leskenlehtiä en ole vielä bongannut, koska niitä ei kasva aivan tässä vieressä. Jospa jo tänään. Sininen paavalinkukka myös nuppuilee ja latvomani piikkikruunun pistokkaat ovat juurtuneet hyvään alkuun. Soikollinen herneitä on kasvanut jo pian kolmekymmensenttiseksi. Laitoin ihan kokeen vuoksi tavallisia rokkaherneitä multaan ja nehän ryöpsähtivät keväänvihreään kasvuun kohti valoa. Nyt sitä vielä riittää talviasuisen koivun oksien välistä. Pihakoivu omii valon ja veden kesällä. Silloin siirränkin kaikki ruukkukasvit ulos. Siellä ne tanakoituvat ja karaistuvat.

Lisää iloa ja elämänriemua on odotettavissa illaksi. Mitähän ostaisi ruuaksi nuukuusviikon lopuksi? Kalliiksi tämä viikko on tullut tähän mennessä. Hammaslääkäri ja sairaalalasku piti maksaa. Niin ja hiusten leikkaus ja se hoitosuihke. Kokeillaanpa savulohikeittoa kotiversiona. Etsin pohjaksi jonkin vanhan ohjeen, mutta käytän ruokakermaa. Katsotaan mitä siitä tulee.