Aiemmin tuolla jo kerran pohdinkin, olenko oma itseni täällä virtuaalissa. Mitä koko virtuaali itse asiassa tarkoittaa? Olenko virtuaalissa, kun luen tai kirjoitan sähköpostia? Entä laskujen maksaminen verkkopalveluna? Skypellä soittaessani?Omana reaalina itsenäni omin käsin näppäilen numeroita ja aakkosia ruudulle, painelen enteriä, leikkaan, liimaan, lisään kuvan ja otan pois. Julkaisen. Huomaan virheen. Korjaan. Etsin linkin. Päivitän. Kommentoin kirjoittamalla. Eihän tämä ole reaalia kummempaa. Helpompaa kuin tavallisella kirjoituskoneella kirjoittaminen. En tarvitse korjausteippiä tai -lakkaa. Vuorovaikutusta verkossa. Miljoonia mahdollisuuksia odottamassa löytäjäänsä. Hyvää ja huonoa ja kaikkea siltä väliltä. Piiri pieni pyörii.
Löytyy sopivaa mediakasvatusta lapsille, joiden tulisikin ensisijaisesti oppia tämän uuden sosiaalisen verkottumisvälineen turvallinen käyttö. Me aikuiset opimme siinä sivussa, mihin kannattaa mennä ja mistä pysyä kaukana. Paljon puhuttu Facebook kuuluu olevan kova koukuttaja. On ollut jo tarpeen perustaa vieroitusryhmiä. Blogiriippuvuus saattaa olla kohta oma syndroomansa. Ikäisilleni olisi tarjolla Faceliftbook, mutta ihania kasvojenkohottajia riittää tutuiksi tulleissa blogiystävissä, mm. täältä.
En halua muovata itsestäni uutta avatarta, vaikka se tarjoaisi minulle koko maailman. Voisin stailata (vai tuunata) itseni unelmieni mukaiseksi. Voisin ostaa maata, rakentaa sen unelmieni kartanon, voisin lentää ja hetkessä käväistä maan äärissä. Ehkä eri planeetoillakin. Uuden selkärangan kyllä ottaisin, mutta sitähän Second Life ei anna, koska Liisa-avattaren takana olisin kuitenkin minä itse tällaisenani. Vastuullisena yksilönä omista tekemisistäni ja sanomisistani. Face of the Future-kokeilut olivat tikahduttaa minut nauruun. Monet Web 2.0 sisällöt tuntuvat turhanaikaisilta, mutta minulla onkin olematon mielikuvitus.
Mutta hohhoijaa! Minähän olen jo syvällä upoksissa täällä. Vastedes kurkistaessani uutta palvelua, harkitsen (ainakin lupaan yrittää) , onko se tarpeellista. Onko siitä todella hyötyä jollakin muulla tasolla kuin ajankuluna, mitä ei sovi tietenkään väheksyä. Monenmoista siis olisi tarjolla, mutta minä katselen maailmaa aika kapeasta näkövinkkelistä. Ja aidan takaa. Näkyy tuossa portissa olevan jo päänmentävä reikä. Mitähän jos...
-----
Edit 2.12.
Via Viides rooli löysin tähän aiheeseen häkellyttävästi sopivan videon. Ajattelemisen arvoista katsottavaa.
Vähän samoja ajatuksia täälläkin.
VastaaPoistaUusista palveluista mietin tarkkaan joka kerta, tarvitsenko, mihin oikeasti käyttäisin, riittääkö aika tähän tai tuohon kun muutakin haluaisin ehtiä tehdä.
Uuden suhteen minustakin on tullut valikoivampi.
VastaaPoistaVirtuaali- ja reaaliminän ero. Hmmm. En minä ns. reaalissakaan kaikkea mahdollista kaikille kerro.
Uskon silti, että on sitä ihmisen kanssa tekemisissä sitten netissä tai kasvotusten, niin ajan mittaan oppii tuntemaan yhtä lailla toisen arvomaailmaa, luonteenpiirteitä ja maailmankäsitystä jne. - Riippuu enemmän kommunikoinnin sisällöstä, että mistä puhutaan, kuin siitä välineestä tai tilasta, jonka avulla tai jossa kommunikoidaan.
Minä kokeilen mielelläni uutta, mutta en sentään ihan kaikkeen innostu, aika valikoiva maku.
VastaaPoistaReaalimina ja virtuaaliminä -jotenkin niiden eron löytäminen ei ole minusta tärkeää. Samaa mieltä olen muistakin kanssabloggaajista. Seurustelen heidän virtuaalisuutensa kanssa, eikä minua oikeastaan pohdituta, ovatko he reaalissa samanlaisia vai erilaisia. Ei sillä ole väliä, sillä minulle riittää virtuaali, joka minulla on totta heidän ja itseni kohdalla.
Hmm, sekavaa?
Maijamuru, Haavetar ja SusuPetal,
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne verkkoystävät!
Aikanaan puhuttiin viestinnästä ja oheisviestinnästä. Nyttemmin jälkimmäistä ei kai enää ole. :)
Reaalin ja virtuaalin kanssa saattaa käydä samalla tavalla, jos elämä "virtualisoituu" sellaisella vauhdilla, mitä viime vuosina olemme nähneet. Eihän tässä pysy perässä mitenkään.
Juuri kuulin radiosta, että esim. potilaiden sairaustiedot (resepteineen) kootaan yhteen paikkaan, jossa ne ovat hoitotahon ja potilaan itsensä käytettävissä.
Toisaalta vaikuttaa ihan hyvältä asialta, mutta eikös juuri äskettäin Englannissa kadonnut joitakin yksityisyyssuojan piirin kuuluvia tietoja suuret määrät.
Välineen tulisi olla luotettava. Onko tämä verkko sitä? Tällaisessa tavallisessa, sanoisin arkisessa, sosiaalisessa viestinnässä turvallisuus on ehkä riittävä.
Minähän vasta viime viikonloppuna tulin tietoiseksi, että olen jo mukana Web 2.0:ssa Flickr-kuvineni, YouTube:n käyttäjänä jne.
Sitä vain kirjoittelee sen suuremmin miettimättä. Sen verran asia pohditutti, että tein tästä tämän postauksen.
Välineitä nämä kaikki ovat. Sisältö on tärkein ja kuten Haavetar sanoi, ajan kanssa tullaan blogiystäviksi tai sitten ei.
Tulipas pitkä kommentti. :)