Salaisuuksia

Posti toi eilen isänpäiväksi tarkoitetun ison ruskean kirjekuoren. Kuoressakin luki kissan kokoisin kirjaimin ONNEA. Jos minä olisin hakenut postin, olisin piilottanut kirjeen. Vaari ei malttanut odottaa huomiseen. Kirjeen etuajassa avaaminen paljastui heti. (Minulla on muuten tapana merkkipäiväpostituksiin kirjoittaa paketin tai kirjeen päälle, milloin sen saa avata.) Keskustellessani nelivuotiaan Onnin kanssa luulin pilanneeni hänen isänpäiväyllätyksensä.

Ei onneksi paljastunut. Pikku-Onni on ottanut oppia isästään. Kun hän oli saanut puhelimen käteensä ja halusi kertoa salaisuutensa, jota oma isä ei saisi kuulla, hän käveli puhelin korvallaan kodinhoitohuoneeseen. Siellä hän pystyi hyvin seikkaperäisesti kertomaan, minkä lahjan hän oli eilen omin käsin isälle askarrellut.

Isä todennäköisesti siirtyy puhumaan tärkeät puhelut samaan paikkaan. Ei niinkään salaisuuksien paljastumisen pelossa, vaan ehkä kuullakseen yleensä jotakin. Mummulaan asti puhelimesta kuuluu yleensä melkomoinen puheenpulputus monilapsisen perheen olohuoneesta. Yksivuotiaskin sanoo jo mielellään sanottavansa puhelimeen. Asiaa olisi, sanoja vielä niukahkosti. Puhelimen palauduttua isälle, kysyin häneltä, oliko hän kuullut kaiken. Ei ollut, edellä kerrotusta syystä. Kyllä kännykät ovat käteviä. Lankapuhelimen kanssa salaisuus olisi paljastunut.

Huokasin helpotuksesta ja samalla hykerrytti kuulla pikkumiehen järkevä ratkaisu poistua toiseen huoneeseen. Toivottavasti salaisuus säilyy huomiseen saakka. Oli hänellä muutakin kerrottavaa. Kolmen tunnin kerho on liian lyhyt aika hänen mielestään, pikkusisko Iidan mielestä kolmen tunnin ohjelma on liian pitkä. Yksivuotias ei pääse niin pitkiin juttuihin vielä mukaan lainkaan.

****

Minulta muuten kysyttiin eilen, olenko täällä virtuaalissa sama persoona kuin reaalissa. Mietin hetken ja sanoin olevani. En esimerkiksi ole kertaakaan kommentoinut kenenkään postauksia Anonymouksena, mutta kaikkea en toki tänne blogiin tietenkään kirjoita. Voihan asia olla niinkin, että se, mistä en kirjoita, kertoo minusta enemmän kuin nämä harvakseltaan valkoiselle näytölle piirtyvät rivit.