Ystävyys kasvaa korkoa

Soitin aamulla useaan paikkaan. Jo tarpeellisten numeroiden etsiminen puhelinluettelosta oli hankalaa, koska eri instanssit vaihtavat nimiä vähän väliä. Seuraavalla soittokierroksella osaan varautua kirjaamalla jokaisen puhelun muistiin. Miksikö? Nykyiset telefoonit mokomat ottavat muistiin soittajan numeron. Tunsin itseni melko typeräksi, kun tavoittelemani tahot alkoivatkin soittaa minulle. Sitä en osannut odottaa.

Arvannette, että ei ollut kyse terveyskeskuksesta eikä sairaalasta, operaattoreista puhumattakaan. Juurihan jossakin uutispätkässä sanottiin, että potilaiden pitää entistä enemmän alkaa hoitaa itse ajanvarauksensa tekstiviestein. Ehkä hoitonsakin. Minut on ainakin kerran etähoidettu puhelimen välityksellä jopa siinä määrin, että puhelinkeskustelun perusteella (kyseistä lääkäriä en ollut enkä ole koskaan sen jälkeen livenä tavannut) minulle kirjoitettiin lääkeresepti.

Mutta takaisin tähän päivään. Yhteydenotot tulivat eri oppilaitoksista. Etsin vanhojen puisten huonekalujen kunnostajia.

- Täällä Olli Ikäläinen. Olitte soittanut numerooni.
- Anteeksi, mistähän mahdatte soittaa. Olen soittanut tänä aamuna niin monta puhelua, että en itse tiedä, kuka niistä te olette.

Näinkin siis voi maassamme palvelu vielä pelata. Ei tarvinnut jäädä jonotusmusiikkeja kuuntelemaan. Ja sain tarvitsemani tiedot.

Iltapäivä vierähti nopeasti. Aika lähti lentoon ja muistot alkoivat elää, kun hyvä ystäväni viivähti pitkän tovin seuranani. Sain toivoa vielä moniin uusiin askeliin lahjoistasi, joista yksi oli vihreä posliinikenkä täynnä kukkasia. Ihana, että olet olemassa ja ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta - sanoittakin. Muistan sinun korkokenkiesi kopinan yhteisen työpaikkamme käytävillä. Tuntui kuin se olisi ollut vasta eilen. Kierreportaat alimpaan kerrokseen ja takaisin monta kertaa päivässä. Olimme usein perjantaisin ne viimeiset kotiinlähtijät.