30. huhtikuuta 2007

Oikea päivä?

Onko tänään oikea vai vasen päivä? Tämä ei tarkoita sitä, olenko noussut oikealla vai vasemmalla jalalla. Lapsuudesta muistan, että känkkäränkkäpäivistä pappa tai äiti sanoi, että on taidettu nousta väärällä, siis vasemmalla, jalalla. (Silloinhan vasenkätisetkin pakotettiin kansakoulussa kirjoittamaan kaunokirjoitusta oikealla kädellä.)

Siis mikä oikea päivä? Metallikulmaisessa pikkukalenterissani on jokaisen päivän kohdalla merkki, joko O tai V. Olisin tietenkin alun alkaen voinut valita toisenlaisen salakoodin, vaikka pariton/ parillinen, tai A/B, ihan miten vain. O ja V vain lankesivat luonnostaan. On kyse erään osteoporoosilääkkeen käytöstä. Se inhaloidaan vuoropäivin jompaankumpaan sieraimeen. Ja minulla eivät vasen ja oikea mene sekaisin, ainakaan vielä. Tänään on siis oikea päivä.

On hyytävän kylmä kirkkaan kuulas vappuaatto. Itse kukin saa päättää, onko se oikea vappusää. Lämmintä on vain kaksi astetta. Jos jotakin sataa, se tullee räntänä tai lumena, mikä ei Suomen keväässä ole mitenkään tavatonta. Muistan kahlanneeni kymmensenttisessä räntäloskassa Helsingin linja-autoaseman aukion poikki jonakin 60-luvun loppupuolen vappuna kesäleningissä poplari päällä. Nuorena piti pukeutua kalenterin mukaan.

Tiirailin pihan kukkapenkkejä haikein mielin. Tulppaanit ovat kärsineet eniten, vain muutamassa näkyy nuppu. Krookukset ja sinivuokot kukoistivat vain hetken ja skillatkin ovat nöyrästi painautuneet maata vasten kuin suojaa hakien. Valkovuokot ja kaihonkukat ovat myös kärsineet yöpakkasista. Sireenin silmujen kasvu on pysähtynyt. Pitäisikö niitä alkaa kastella, koska kunnon raikastavaa kevätsadetta ei kuulu? Talvi on ollut raskas. Lintujen yhteissoitanta hivelee korvia, mutta melkein jokainen vastaantuleva kaksijalkainen yskii. Terassit näyttävät tyhjiltä. Mutta kaikesta huolimatta on kevään juhla. Maljat sille!

9 kommenttia:

  1. Iloista vappua, Liisa! Aurinko paistaa ja kaupan seinustalla se melkeinpä lämmitti. :) Meillä vietetään rauhallista kotivappua, se on se paras...

    VastaaPoista
  2. Kaisa,
    Iloista kotivappua teillekin! Yhden kerran olin opiskeluaikana Mantaa lakittamassa ja se kyllä oli yksi kerta liikaa. Ja se oli silloin. Mitähän se mahtaa olla nyt. :)

    VastaaPoista
  3. Saisivat terassit pysyäkin tyhjinä. Malja sille.

    VastaaPoista
  4. Heips, simat tosiaan pysyivät kylmänä tänäkin vappuna. Tästähän se sää lähtee lämpenemään, silmut paisuvat ja nuput aukenevat.

    On ollut aikaa olla sisällä ja lueskella blogeja. Sinultakin huomasin sivupalkista tuon: Liisa shared items. Kiinnostava tapa linkittää. Olit minuunkin linkannut. Kiitos vaan, kiva kun kiinnostaa. Se on siis jokin Google Reader-palvelu. Pitää tutkia tarkemmin. Aina löytää jotakin uutta kivaa, kun vain ehtii istua tässä koneella.

    VastaaPoista
  5. Hotanen,
    En käynyt katsomassa, mutta lehdet kertovat tavanomaisesta vapunvietosta. Sisältääkö se terassielämän, en tiedä.

    Maijamuru,
    Olet ensimmäinen, joka mainitsit tuosta jonkin aikaa esillä pitämästäni linkistä. Minusta se on aika kätevä.

    Mutta: Tänäänpä tuo ei toiminutkaan. Jos se lakkaa toimimasta kokonaan, otan sen pois.
    Tämmöstä näitten kanssa... :)

    VastaaPoista
  6. Kesä tulee joka tapauksessa, oli vappu kylmä tai ei. Toivon, että ensi kesänä olisi sopivan lämmintä ja sopivan kosteata. Mutta ei ukkosia, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kannan silti kalossit ja sateenvarjon mukanani.

    VastaaPoista
  8. Obeesia,
    Tulee se kesä ajallaan. Tämän päivän lumiräntä näytti tekevän luonnolle hyvää. Ja katupölylle.

    Hotanen,
    Minkä kesä kastelee, sen myös kuivaa. Eikä tässä sokerista olla.

    VastaaPoista
  9. Nyt se Reader taas näkyy toimivan ????

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!