Liputuspäivä

Kirkkaampaa kirkkaana päivänä ajoin keskustaan. Tuuli nostatti katupölyä todella ikävästi ja silmiä kaihersi ja hengittäminen oli vaikeaa. Odotan sadetta. Niin odottaa luontokin.

Kävellessäni torilta fysioterapiaan ihailin taivaan sineä ja sitä samaa sineä lukemattomissa siniristilipuissa. Tuuli tuiversi lippuja miten tahtoi. Taivaan sini heijastui rakennusten ikkunoista yllättävän kirkkaana.

Kansallinen veteraanipäivä näkyi. Ja kuului radiossa ja televisiossa. Aihe olisi pitemmänkin kirjoituksen arvoinen, mutta tällä kertaa riittänee, kun kiittää siitä uhrista, minkä veteraanisukupolvi, isäni ja äitini ikäpolvi, aikanaan antoi.

Sinisen rinnalle kiirehti tänään tällä leveysasteella kevään herkkä vihreä. Pihakoivut ovat hennon vaaleanvihreän harson alla. Koivun juurella avautuivat vihdoin loputkin krookukset. Lupaa kesää, mutta ei ihan vielä. Viilenee.