25. huhtikuuta 2007

Aina ei tiedä mitä tekee

Heräsin tavanomaista myöhemmin tänä aamuna. En vain tiedä miksi. Jos tietäisin, tekisin samoin huomenaamulla. En lähtenyt mieheni mukaan seitsemältä aamukävelylle, koska olin jo päättänyt kokeilla allasjumppaa pitkän tauon jälkeen.

Sen sijaan avasin tämän mikrokosmoksen ja menin sovitusti poistamaan yhden jaettavaksi tarkoitetun valokuvakansion Picasasta. Poistaminen sujui helposti, mutta samalla vallan suuresti yllätyin, kun kaikki Bloggerin blogikuvani löytyivätkin myös sieltä.

Olinkin joskus ihmetellyt näiden blogikirjoitusalustojen erilaisuuksia. Vuodatuksessa on oma valokuvagalleria. Missä mahtaa olla Bloggerin vastaava? Aloin poistaa niitä kuvia sieltä Picasasta, mutta ohjelma ystävällisesti varoitti, että samalla ko. kuva poistuu myös blogista. Se siitä. Ovatkohan nämä asiat toisille bloggaajille tuttuja?

Eniten kuitenkin ihmettelin sitä, miten nopeasti tämä webbi nappaa tietonsa. Siellä kansioissa olivat nekin kuvat, jotka olin ladannut drafteihin ja sitten tullut toisiin aatoksiin ja poistanut koko jutun. Luulo ei ole tiedon väärti. Kannattaisi ehkä tietää hiukan enemmän tämän seitin ominaisuuksista ennen kuin sen reunalta lähtee seikkailemaan. Tietämättömänä täällä taivaltaminen on vähän kuin kävelisi heikoilla jäillä. (Jäät ovat muuten lähteneet.)

Minulle tämä kirjoittaminen on ollut rattoisaakin kivunhallintaa ja olen virtuaalitutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. En olisi koskaan uskonut solahtavani tänne näinkin sujuvasti. Viime aikoina on ollut kyllä pula aiheista, kun ei aina jaksa maristakaan. Tai hypoteettiset lukijat väsyvät lukemaan tätä jatkuvaa sairauskertomusta. Mitähän täältä seuraavaksi paljastuu? Siis minusta.

(Tuo kuva tuolla ylänurkassa on tehty täällä ja oli yksi niistä poistetuista postauksista. Mutta olkoon nyt siinä. :))

13 kommenttia:

  1. Pitääpä tulla uudestaankin ihmettelemään, jos jollakin viisaalla on jotain sanomista postaukseesi. Näiden tekniikka-asioiden kanssa painiskellaan ja ihmetellään täälläkin...

    VastaaPoista
  2. Olipas mielenkiintoista! Olenkin miettinyt Kerällä-blogiin kuvia ladatessa, että latautuvatkohan ne blogiin koneelta vai siirtääkö Blogger ne johonkin - siis että uskaltaako kovalevyltä poistaa sellaisia kuvia joilla ei tee mitään, mutta jotka ovat käsityöblogissani. Ilmeisesti uskaltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Ally,
    Niitä tietäväisten kommenttejahan minäkin...

    A-K.H.,
    Aina on siinä vasemmalla. Harmaa.

    Kaisa,
    Samanlaiseen johtopäätökseen minäkin tulin omalla logiikallani, mutta kuka näistä tietää. :)

    VastaaPoista
  4. Yhtä tietämätön olen. Oi voi. Ja ai ai. (Nyt on tosin menossa toinen, tavanomaisen tuskallista, parempi päivä, että pitäisi kai sanoa vain ai.)

    Iloa ja onnea allasjumppaan! :)

    VastaaPoista
  5. Minua ärsyttää tämän bloggerin ja kuva-albumin sisäiset linkitykset, joille ei näytä voivan mitään, kuten ei monelle muullekaan asialle.
    Laitoin omille kuvilleni ettei albumi ole julkinen.

    VastaaPoista
  6. Haavetar,
    Allasjumppa oli raskas tauon jälkeen ja yö sen mukainen. :(

    Maanantaina on taas meno fysiatrin "arvioon". Yritän pitää toiveet kurissa, mutta otan tukihenkilön mukaani. Tueksi.

    Neulekirppu,
    Niinpä. Ärsyttävät, kun tulevat yllätyksenä. Ehkä ne on mainittu, jollakin ohjesivulla, mutta kaikkia ei tule lukeneeksi.
    Samoin pitäisi olla minullakin, ei julkisia(,vaikka kerran julkaistuja).

    VastaaPoista
  7. Voimia fysiatri-käyntiin!!

    VastaaPoista
  8. Vuodatuksessa minua tympi, kun kuvagallerialla oli tietynsuuruinen koko. Eli kuvia voit laittaa galleriaan vain tietyn määrän. Eikä niitä kuvia voinut poistaakaan kuvagalleriasta, koska kuva poistui samalla myös vuodatuksen sivulta!

    Blogger on ok. =)

    VastaaPoista
  9. Siehä siinä kuvassa oot, mikäli vanhan blogikuvaan on uskominen. Minusta se on ollut tähänastisista paras.

    VastaaPoista
  10. Haavetar,
    Kiitos!

    Hallatar,
    Kyllä tämä Blogger myös ilmoittelee käytetyn tilan käytettävissä olevasta. Eli rajansa taitaa olla näillä kaikilla. :)

    A.-K.H.,
    Siis se varjoko? Vai Tarjan näkönen? :)

    VastaaPoista
  11. Tämä harmaa olisi hyvä vinjettikuva. Ei muistuta ainakaan Halosen Tarjaa.

    VastaaPoista
  12. Luulen, että ko. ohjelma antaa samanlaisen harmaan kuvan jokaiselle. Pitäisi ehkä kokeilla uudelleen, kun en nyt muista, miten se meni...

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!