28. tammikuuta 2007

Aurinko nousee jo

Olimme illalla lukeneet jo kaksi kirjaa. Sen tutun Nooan arkin ja edellisiltaisen Pikku Herrasmiehen. Kuvat tutkimme tarkkaan ja jokaisen uuden sanan selitimme. Voi, Xylitol oli unohtunut. Onni halusi maitoa. Hyvää! Kaksi kertaa vielä siemaus vettä. Sammutin valon ja kylki kyljessä me filosofeerasimme vielä melko pitkään ennen kuin uni voitti. Olisin tietenkin voinut lopettaa juttelumme nopeammin, mutta en halunnut. Niin harvoin saa keskustella niin maailmoja syleilevistä aiheista ja vieläpä niin itseensä luottavan keskustelukumppanin kanssa, joka uskoo noin vain kädellä huiskauttavansa auringonkin pois taivaalta tarvittaessa.

Lähtisitkö, Liisa-mummu, minun kanssani metsästämään? Metsästäisimme kaikki ilkeät eläimet. Mitkä kaikki? No, ainakin sarvikuonot ja virtahevot ja haikalat ja mitä niitä petoeläimiä vielä onkaan. Ovatkohan ne ilkeitä ollenkaan? Jos niillä on sellainen luonto? Onko vesipeto peto? Janojanojano! Nojanojanojanoja! Sisusisusisu! Susisusisusi! Sellaiset ovat ilkeitä jotka kiusaavat. Niitä minä pelkään. Mutta kyllä minäkin kiusaan pikkusiskoa. Sovitko? Pyydätkö anteeksi? Pyydän. Jos minä kiusaan, niin ne pelkää minua. Mitäs me huomenna tehdään? No, miten olisi luisteleminen tai hiihtäminen.

Toki heräilimme yöllä muutaman kerran, mutta varsinainen herääminen tapahtui jo päivän sarastaessa. Kuulin kirkkaan äänen kuuluttavan, että on aamu. Hssst! Toiset nukkuvat vielä. Pienet jalat kirmasivat makuuhuoneeseen.

Hei, Liisa-mummu, on jo aamu! Aurinko nousee jo. Minä näin valoa ulkona. Minä herätin jo isin. Mitähän varten vaari on jättänyt tietokoneen auki?

Siitä se alkoi tämä sunnuntai. Tavanomaista rivakammin. Kiitos Onni ja kumppanit. Pienille miksittäjille tahdon olla suodatin, joka siivilöi suurimmat surut, puhaltaa pipit pois. Keskustelukumppaneina ja omissa leikeissäänkin he ovat kaikkein tarkkakorvaisimpia ja vastaanottavaisimpia. He lukevat meitä aikuisia kuin avointa kirjaa, jos vain suostumme siihen emmekä pakene. Varsinaisia latureita. Nyt he ovat jo matkalla kotiin.

10 kommenttia:

  1. Sinäpä taidat olla aika ihana ihminen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä lukuhetkestä ja latauksesta. Voiko olla muuta tärkeämpää kuin länsäolon ja ajan antaminen, heittäytyminen miksittäjien ja mikättien maailmaan. Kirjoitat kauniisti, elävästi ja mukaansa temmaten.

    VastaaPoista
  3. Minä koko ajan kamppailen, lopettaisinko tämän jo riippuvuutta muistuttavan sijaistoiminnon. Kehän kiertämisen. Mutta mitä sitten sen tilalle?
    Pienet tykkäävät, kun heille on aikaa, mutta kyllä heitä harmittaakin, kun en pääse sujuttautumaan esmes lumiluolaan. :)

    VastaaPoista
  4. Pienet miksittäjät kyseenalaistavat tämän aikuisten kaavamaisen maailman. Heiltä oppii ja saa osakseen aitoa tunnetta ja välittämistä. Kyllä lapsi on lahja!

    VastaaPoista
  5. Jaa-a. Moni on kakku päältä kaunis, niinku esmeks mä pienenä.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että miksittäjillä on Sinä mummuna. :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Lahjoja ovat lapset ja lainaa vain.

    IHME JA KUMMA

    1. Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
    Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

    2. Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
    Maailmassa monta...

    3. Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
    Maailmassa monta...

    4. Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
    Maailmassa monta...

    5. Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
    Maailmassa monta...

    6. Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
    Maailmassa monta...

    san. Marjatta Pokela - Pirkko Koskimies

    Ihmettä koko elämä! Tämä on Iida-miksittäjän, 2v. lempilaulu tällä hetkellä.

    Piti poistaa oma kommentti, kun tuli niiiiiin paha kirjoitusvirhe. :)

    VastaaPoista
  9. Vielä yksi kommentti: kiitos hienosta kuvasta, hienosti onnistunut!

    Arvaa kuka myös eilen kuvasi koivuja vastavaloon.. Saa nähdä kehtaanko panna omiani näytille. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Iines, minusta on erikoista havaita, miten tuo kuura tarrautuu verkkoaitoihin. Ennen valokuvausharrastuksen aloittamista en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota koko asiaan.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!