Kyllä oli kalsea tunne, kun eilen johonkin aikaan päivästä tajusin kadottaneeni kotiavaimen. Flunssainen olo on vienyt voimia ja hoksottimet taitavat kadota siinä sivussa. Olemme yövyttäneet ja leikittäneet kahta suloista lastenlasta vuoroöin ja -päivin, joten tarkkaavaisuuskiintiö oli ehkä ylitetty. Lähdimme eilen aamulla parin alekaupan kautta tarkistamaan lumitilannetta ja äidin kuntoa Keski-Suomeen. Muistan lähtiessäni siepanneeni avaimen mukaani. Ihan turhaan mieheni mielestä, koska autonavainnipussa on myös kotiavain. Olen aina ollut ns. kahden avaimen-ihminen. Vara-avaimet (autonkin) mukaan aina. Koska joskus niitä avaimia on etsitty kontatenkin mökillä. Siis siksi nytkin alitajunta teki temppunsa.Vasta tulomatkalla uskalsin mainita asiasta. Olin kaivellut käsilaukun kaikki osastot ja taskuni etu- ja takaperin. Ei merkkiäkään pitkässä nauhassa riippuvasta avaimesta. Nolotti kertoa koko asiasta. No, illalla tutkittiin piha, auton sisätilat, jostakin syystä kaikki taskut ja laukut myös kotona, vaikka tiesin pidelleeni avainta kädessäni lähtiessämme... "Miten sinä sillä lailla? " "No, enhän minä tahallani." "Kyllä sinä alat olla hupsu."
Yölläkin pikkuyövieraan kanssa tovin valvoessani asia painoi kuin möykky. Pidin asian kuitenkin itselläni, ettei Onni alkaisi surra. Suunnittelin jo Kadonnut-ilmoituksen, jonka vietiin heti aamulla talon ilmoitustaululle. Lupasin löytäjälle palkkion. Mieheni soitti järjestelmällisesti muutamiin paikkoihin, joissa olin poikennut. Ei tulosta. Ei poliisilaitokseltakaan.
Tunti sitten soi ovikello ja tutuista tutuin naapuri oli viemässä ilmoitusta löydetystä avaimesta samaiselle ilmoitustaululle. Siellä olikin vastaus valmiina kera puhelinnumeron ja osoitteen. Avain oli siis pudonnut omaan pihaan, joku oli nostanut sen puun oksaan, josta kotona joululomalla käymässä ollut nuori poliisikonstaapeli oli ottanut sen talteen. Hän tiesi heti, mitä kadonneille avaimille pitää tehdä. Ei ainakaan ripustella puiden oksille tai kiinnitellä ilmoitustauluille. Kivi vierähti sydämeltäni. Osaisinpa ottaa opikseni.
Sait avaimesta ihan hyvän tarinan blogiin. Siitä voi ottaa myös opikseen, ettei todellakaan niitä kadonneita avaimia pidä ripustaa kuusenoksaan eikä panna ilmoitustaululle. Muuten voi olla kadonnut muutakin, kuin avain. ;)
VastaaPoistaOlipas siinä jännittävä tarina! Luin henkeä pidätellen. Ja parasta tietenkin oli se onnellinen loppu.
VastaaPoistaNoitten avainten katoamisten kanssa on meikäläisellekin sattunut sellainen moka, että kerran kun olin menossa yksin mökille pienen tyttären kanssa vanhalla huonolla pikkuautollani, huomasin perillä ettei minulla olekaan mökin avainta, eli emme päässeet sisään, kun avainpiiloa ei ollut.
Eipä muuta kuin parkuva tyttö takaisin autoon ja köröttely takaisin sadan kilometrin päähän avainta hakemaan.
Nyt on jo vara-avain piilossa joka paikassa ja auton vara-avainkin aina mukana.
Iines,
VastaaPoistaEn taida siis ollakaan ainoa varmuuden vuoksi varustautuja. :)
Elämä opettaa. Varsinkin kun nykyajan ikkunoita ei niin vain availla ja irrotella.
Anonymous,
Varsinkin jos typeryyksissään laittaa avainnippuun omistajan nimen osoitteineen. Aikoinaan SPR:llä oli jokin avainbumerangipalvelu. Kokeilimme sitä silloin, mutta ne kadonneet avaimet eivät koskaan palautuneet.
Katsokaapas www.loytoavain.fi . Todella nerokas ja toimiva palvelu. Parhaassa tapauksessa löytöilmoitus kadonneesta avaimesta jo minuttien päästä..
VastaaPoista