No News Is Good News

Välistä tulee pidempiä taukoja tähän merkintöjen jättämiseen. Silloin en ole löytänyt sopivaa aihetta tai olen tehnyt ihan jotakin muuta. Tällä viikolla olen seurustellut ompelukoneeni kanssa enemmän kuin aikoihin. Ja välillä aina polkenut vettä tai kuntopyörää. Hyviä asioita molemmat.

Olen seurannut jonkin aikaa Claren blogia Three Beautiful Things ja samalla tuumaillut, voiko oma blogini olla merkittävä jollekin muulle kuin itselleni. Kirjoittamisen kautta tulee paljastaneeksi itseään ehkä liikaakin. Totuudessa pysyminen pakottaa välistä valittamaan pienistä asioista. Elämäni arki on melko harmaata marraskuista maisemaa. Ilonpilkahduksia ja valonsäteitä tulee kuitenkin joka päivä, kun malttaa olla asettamatta rimaa liian korkealle. Takuuvarma hymyn aiheuttaja on vilkaisu nuorimmaisen lapsenlapsen ilmeikkäiseen kuvasarjaan tuossa kirjoituspöydällä. Olen myös saanut iloita vesileikeistä säännöllisesti tänä syksynä, kiitos terveyskeskuksen kuntoutusosaston. Meitä on ryhmässä 5-6.

Viktor E. Franklin mukaan ihmiselle on ominaista, että hän voi elää ainoastaan katsomalla tulevaisuuteen. Toisaalta elämä on muistojen helminauhaa. Jo äidilläni oli tapana kirjoittaa päivittäin muutama lause säästä, tapahtumista, tunteistakin. Ikääntymisen myötä muistiinpanot jäivät pois, koska tänään olikin eilisen kopio. Nyt hän on ilokseni alkanut uudelleen kirjoittaa ja lähettää kirjoitelmiaan paikallislehteen! On mitä odottaa. Julkaistaanko vai ei?

Aikoinani täytin kalenterin sivut vastaavilla merkinnöillä. Kun sairastuin, kirjoittaminen jäi minultakin. Vuosien kuluessa sairauden aukikirjoittaminen sai vähitellen tilaa ja se on tehty. Silloin ei vielä ollut näitä blogeja, joiden joukossa on monia ainutkertaisia riipaisevan koskettavia kuvauksia elämästä, joka ei ole reilua ja kohtelee välistä käsittämättömän kovin ottein. Tämänpäiväinen Iineksen toivoa antava postaus tönäisi nämä ajatukset liikkeelle ja tekstiksi asti. Olin ajatellut kirjoittaa kierrätyksestä. Nyt haluan kierrättää toivoa paremmasta huomisesta.

En malta olla lainaamatta tähän Mieli maasta ry:n jäsentiedotteesta aamuvarhaisella lukemaani Liisi Syrjäsen runoa

Kengät

En voi seisoa kenenkään
muun jalkapohjilla
kuin itseni,
en tuntea kenenkään
tunteita
kuin itseni.

Kuuntelemalla voin hetkeksi
lainata toisen kengät,
kävellä samat kadut,
mutta vain luulla
ymmärtäväni.

Minulla kengät sattuivat
kantapäihin,
hänellä varpaisiin

Samat kadut ja samat kengät,
ei kivut.