Kotona jälleen

Tänä aamuna Viivi tiuskii Wagnerille päivälehden (SS) stripissä: "Sain matkalla ihoon näppyjä ja punaisia läiskiä!" Wagner kysyy kuola valuen: "Mm... Missä on läskiä?" Tuon olisi tietenkin voinut kuvatakin, mutta olkoon.

Vanheneva iho ei siis enää päivetykään tasaisen ruskeaksi ylenmääräisestä auringosta huolimatta, vaan jää laikukkaaksi. Kuulokin kärsii lentokoneen jylystä, mutta valohoito sateen ääntä matkivien palmunlehvien alla ja etelän kukkaloistossa oli hyvästä. Käveltyä tuli enemmän kuin lääkäri määrää. Onneksi laastarit riittivät hoidoksi. Ja kuvia on kolmella kortilla odottamassa. Tässä on pari otosta alkajaisiksi.

Atlantin maininkeja rantakadulta tarkkaillessa silmät väsyivät nopeasti huikaisevaan kirkkauteen ja hakeutuivat lähemmäksi lähimmäisten tarkkailuun. Valtaisassa ihmisjoukossa sulautuu joukkoon. Teleskooppisauvojia (Exelit piti jättää kotiin) näin itseni lisäksi vain muutaman ja vesijuoksuvyökin oli outo kapistus, mutta minulle niin tarpeellinen. Itse asiassa meistä kiinnostuneilta vaikuttivat vain lomaosakkeiden esittelijät/myyjät ja ravintoloiden asiakkaiden metsästäjät.

Minä sukelsin Paolo Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin maailmaan, joka sai uusia ulottuvuuksia. Vuorten kohtalo on karmea. "Niiden on pakko tuijottaa aina samaa maisemaa." Ja olenko minä "nainen, joka muuraa ikkunat umpeen, jottei auringonvalo pääse sisään ja kauhduta vanhoja huonekaluja"? Mikä on tämän päivän maaginen hetki, joka voi muuttaa elämän suuntaa? On uskallettava lähteä voidakseen palata. Hyvä minä että uskalsin ja selvisin.

Kuva on lumitilanteesta ennen lähtöä. Pihassa vuorenkilvet näyttivät heränneen taas hetkeksi eli lämpöasteita on täälläkin.