Tältä se näyttää

Kaikki lehdet ovat pullollaan laihdutus- ja kunto-ohjelmia ja kehotuksia liikkumaan. Se on sinänsä hyvä asia, mutta alkaa hiukan ahdistaa kaltaistani ihmistä, jota ei pystykään enää moiseen. Kun en nyt jaksa kirjoittaa tänäisiä ajatuksia, liimaan tuohon viimesyksyisen tekstipätkäni. Ja kuvaksi laitan pärekasan, koska tänä iltana olin polttaa päreeni aivan mitättömästä asiasta.


Raportti III: Sairaanhoito, Suomi, Tellus

Sairaanhoitotila avautui tyylikkäänä ja uutuuttaan kiiltävänä. Aulassa oli vain yksi vastaanottopiste tietokoneineen. Itse hoitotilat olivat isot. Koska hoitolaitteita oli lukemattomia, tilan piti olla suuri ollakseen toimiva. Potilaat tulivat sisään kaikki samasta ovesta, mutta jonoja ei syntynyt. Ilmeisesti sairaanhoito on ilmaista, koska potilaat vain näyttivät terveyskorttiaan vastaanottovirkailijalle ja jatkoivat matkaansa tarvitsemaansa hoitoon. Osa jäi suureen peilisaliin, työnsi henkilökohtaisen terveyskorttinsa tarvitsemansa laitteen suuaukkoon ja sai itselleen ohjelmoidun hoitosarjan. Melkein kaikki liikuttivat eri lihasryhmiään rytmikkäinä sarjoina siirtyen laitteelta toiselle. Juomapullo tuli olla mukana ja kuivausliina. Muutamilla oli korvissaan kuulokkeet. Heidän hoitoaan varmaankin etäohjattiin, koska he näyttivät toimivan itseohjautuvasti.

Tämän planeetan sairaanhoito näyttää perustuvan tehokkaaseen kehon kuona-aineiden poistoon hikoilun avulla. Väkisin ulos puserrettu hiki tuli korvata juomalla raikasta vettä tai jotakin vastaanotossa myytävää lääkejuomaa kymmenen minuutin välein. Ellei hiki irronnut, tuli mennä varta vasten ylikuumennettuun huoneeseen, jota sanottiin saunaksi. Useimmat menivät sinne, vaikka olivatkin mielestämme hikoilleet jo tarpeeksi. Sairaimmat potilaat eivät jaksaneet tehokasta kuona-ainepoisto-ohjelmaa, vaan he menivät erillisiin tiloihin lepäämään pehmeille matoille. Näissä tiloissa joko tanssittiin, keinuttiin tai virutettiin kehon lihaksia rauhoittavan musiikin ja monotonisella äänellä puhuvan hoitajan opastuksella. Eriväriset isot pehmeät joustavat pallot tuntuivat auttavan monia. Hoitovastuu kuului todennäköisesti henkilöille, joiden rintapielessä oli teksti ”Personal trainer”. He kiersivät potilaidensa luona kannustamassa ja antamassa ohjeita. Joskus he hakivat vastaanoton hyllystä Ice Power-geeliä, selkä- tai raajatukia, palauttavia juomia tai vahvistavia kiinteitä ravinteita ja neuvoivat ostamaan niitä myös kotikäyttöön, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Tunnelma sairastuvalla vaihteli tuskan irvistyksistä syviin helpotuksen huokauksiin. Hoito vaikutti tehokkaalta ja systeemi toimivalta, koska tarkkailujaksomme aikana samat potilaat saattoivat viipyä laitoksessa kaksikin tuntia kahtena päivänä peräkkäin. Mieltämme jäi kuitenkin hiukan askarruttamaan se seikka, että varsinkin nuoret naispotilaat näyttivät kaduilla näkemäämme populaatioon verrattuna liian laihoilta. Mutta ehkä heidän hoitonsa on vielä kesken.