Mummoudesta

Isomummu, mummu, mummo, mummi, famu... Isoäidille on monta nimitystä. Samoin tietenkin isoisälle. Miten se kutsumanimi sitten valitaan. Joissakin tapauksissa tietyt sanat on varattu, koska ne mielletään voimakkaasti vielä elossa olevaan isovanhempaan tai juuri äsken täältä lähteneeseen. Itse olen mummu ja ihan mielelläni.

Itselläni oli vain yksi mummu. Äidinäiti oli kuollut vajaa vuosi ennen syntymääni, joten häneen olen tutustunut vain muutamien valokuvien ja äidin kertomusten kautta. Aika ankara ja aikaansaapa nainen hän kuuluu olleen. Hän oli suurperheen esikoinen ja ehkä sitä kautta vastuunkantaja. Valtavan vastuun hän joutui ottamaankin ensimmäisen miehensä kuoltua. Oli vuokratila karjoineen, hakkuumiesten majoittamisineen ja ompelutyöt sen ohella. Jo talonpidonkin takia oli avioiduttava uudelleen. Kädentaitaja. Ja ajassa mukana, kuului mm. kansakoulun johtokuntaan.

Isänäiti asui pitäjän toisella laidalla ja vain harvoin tavattiin. Muistan hänen tummat pitkät hiuksensa, jotka letitettiin aina samalla tavalla ja kierrettiin nutturalle, joka sitten vielä peitettiin huivilla. Ehkä kerran kesässä tapasimme. Ja vain kerran muistan olleeni mummun mökissä kesällä yötä isosiskoni kanssa. Oli helle ja kuljimme kylissä. Ehkä hän halusi esitellä naapureille ainoan lapsensa lapsia. Eli mummolassa ei ollut kiire. Oli yksi lehmä, hevonen, savusauna ja kahden huoneen pienoinen pirtti päästävedettävine sänkyineen. Ja aina sokerikakkua.

Siinä ovat minun mallini mummoudesta. Itse en muista piirtäneeni koskaan mummusta kuvaa. Omat lapsenlapset piirtävät minusta niitä usein. Ei siinä tarvitse mallina istua, mummun kuva on piirtynyt heidän sieluunsa, valmiina tulostettavaksi tarvittaessa.