Taivas on niin sees

Nalle Puh mielessämme lähdimme aamupäivällä keskustaan. Aamuisin on ensin pientä pilvenhattaraa, mutta nopeasti ne kauas karkaavat. Keväthankien ja -auringon kirkkaus ovat sokaista, vaikka päässä on optikon opastuksella valitut aurinkosuojaimet. Kengännauhat, silmälasien kiinnitysten tarkistukset ja postiasiat olivat listalla. Kaikki tuli hoidetuksi.
Torilla oli yhteisvastuuruispuuroa tarjolla. Se oli jauhoista haudutettua. Sellaista ei tule kotona itse tehtyä ja niinpä ostimme kaksi annosta. Puuro oli ilmaista, mutta katoksen edessä oli vanha maitotonkka rahankeräystä varten. Ilmaista ateriaahan ei ole. Tunkiessani sinne seteliä, eräs mies katsoi minua kovin pitkään. Ajattelin jo, että onkohan habituksessani jotakin vialla vai pitäisikö minun tuntea kyseinen henkilö. Harvemmin tämänikäistä enää kukaan katsoo. Olen kai muuttumassa läpinäkyväksi. H. arvuutteli hänen vain kummastelleen, että yleensä laitoin sinne tonkkaan jotakin.
Minulle puurot ovat tuttua ja mieluista ruokaa, perunapuurosta lähtien. Mämmi kuulunee lähes samaan sarjaan. H:n karjalaiseen ruokakulttuuriin ne eivät ehkä lapsuudessa ole kuuluneet, koska niin kovin harvoin saan ihastuneen huokauksen ehdottaessani puuroateriaa. Meneeköhön tässä nyt puurot ja vellit sekaisin, kun alkoi tehdä mieli perunavelliä?
Laitoin tuohon sivupalkkiin linkin taidemaalariserkkuni kotisivulle. Minulla on ilo omistaa yksi hänen tauluistaan. Mieluusti sitä katselen. Arvaillakin voi, mikä se niistä mahtaa olla.