"Edessä reitti tuntematon aukeaa,Herra luvannut on aina kantaa lastaan.
Hän vyötti minut työhönsä, Hän kuljettaa.
Mutta miksi tuuli yhä puskee vastaan?"
Näillä sanoilla alkaa Kaija Pispan sanoittama monille niin tuttu Jaakko Löytyn säveltämä laulu, tällä erää minun lempilauluni. Kasaillessani lastenkirjoja, jotka pienten vieraiden käyntien jälkeen ovat ripottautuneet sekä ylä- että alakerran kirjahyllyihin, tuli vastaani moniste, jossa olivat tuon laulun sanat. Löytö ilahdutti minua.
Tänään on mummin juhlapäivä, vaikka lapset perheineen ehtivätkin paikalle vasta huomenna. On mietitty lahjaa, rustattu runoa, varustettu juhlapöydän antimia. Ja itseäni eniten jännittää, pystynkö istumaan tarvittavan ajan autossa. On vain rohkeasti lähdettävä matkaan, "vaikka vaellus on vaivaista". Mummi on aina ollut rohkea ja vahva nainen. Mutta 80 vuotta raskasta työtä ja osan aikaa sairautta on hopeoinut tummat hiukset ja haurastuttaneet vahvan kehon. Jos lähimuisti ei toimikaan, sitä kristalloituneempia ovat muistot lapsuudesta ja lukuisat pitkänpuoleiset kertovat runot kumpuavat kaukaa. Olisivatko kansakoulun lukemistoista alkuisin? Ovat niin vieraita minullekin. Mitähän sitä itse sitten muistaa ja juttelee, kun parin kolmen tunnin takaiset asiat ovat kaikonneet pois muistista?
Punaisen ruusun ojennan Mummille kuvana tänään ja huomenissa aidon. Onnea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!