10. helmikuuta 2006

Scheduled outage at 9:00PM PST.


Taas näkyy olevan tuo otsikon uhka päällä varoituskolmioineen. Mutta täytynee kuitenkin ilmoittautua. Pakkanen on hiukan hellittänyt otettaan, -13 tänä aamuna. Koivut ja muutkin puut kuorruttuvat kuurakermaan. Kaunista, vaikka värejä puuttuu, sävyjä riittää. Viime yö oli taas jo edellistä helpompi. Mutta kyllä mieli askartelee öisin valvoessa ihmiskehon kummallisuuksissa. Mikä kumma voi lihakset kierryttää kuin pullakranssin aineksiksi? Kramppaa joka suuntaan kiskoen. Eilispäivän posti toi ensimmäisen ystävänpäiväkortin. Abiturienttien viimeinen kouluviikko on siis menossa. Nuo kaksi asiaa liittyvät mielessäni yhteen. Samoin urheilulomien alkaminen. Etelä-Suomessa penkkareiden ja vanhojen päivän jälkeen alkoi aina hiihtoloma. Muuttaessamme pohjoisemmaksi meni vuosia, ennen kuin totuin uuteen rytmiin. Nykyään elämää rytmittävät aivan muuta asiat, yksinkertainen vaatimaton arki. Eilinen Kotikadun jakso oli kiinnostavaa katsottavaa, kun olin juuri itse tutkinut vastaavaa aihetta oman sukuni menneisyydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!