Digikuvien aikaan ei valokuvien katselu ole enää yhtä helppoa ja rattoisaa kuin ennen. Jotenkin tietokoneen ruudun tai TV-ruudun katseleminen ei vain "tunnu samalta". Ehkä sen ei pidäkään tuntua samalta. Minulla on kuitenkin vielä runsaasti irtokuvia ja eilen päätin liimata niitä albumeihin. Järjestely ja asettelu ottavat oman aikansa ja siinä puuhassa ehtii ajatella monia asioita. Tulee mieleen hetkiä, henkilöitä, tarinoita. Päätin jopa soittaa kaksi puhelua siltä istumalta.
Aamulenkillä mietin, mitä yrittäisin tehdä. Pesisinkö niitä lampaanvilloja, siivoaisinko laatikoita? Valokuvien järjestely tuli mieleen, kun mummu kaipaili kuvia niistä juhlistaan. Tänään niiden pitäisi jo olla perillä. Joku hänen vieraistaankin oli kysynyt, joko hänellä on valokuvia. Toivottavasti toisetkin kuvaajat lähettävät mummulle joitakin parhaita otoksiaan. Tuntuvat olevan kovin tärkeitä.
Säätyyppi on nyt vaihtunut viileämmäksi ja on etsittävä lämpimämpiä varusteita päälle. Torin poikki astellessani aamupäivällä, tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin. Piti poiketa tavaratalossa lämmittelemässä bussia odotellessa. Kylmä sääkö vai vuodenajan vaihtuminen oli karkoittanut kirpparimyyjät torilta. Puolukoita ja isoja mustikoita olisi ollut tarjolla, mutta en voinut ostaa, koska en pysty niitä kantamaan.
Aloitan tänään kansalaisopistossa kirjoittamiskurssin. Ohjeiden mukaan se ei sisällä kielenhuoltoa. Viesti on tietenkin tärkeämpi kuin viestintätapa. Kävisiköhän tällä tavalla: Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!