Tänä aamuna yhdistimme aamulenkin ja kauppareissun. Minä kävin lenkillä ja vaari kaupassa. Hän oli jo lenkkinsä tehnyt siivotessaan. Kyllä siinäkin saa hien irti. Mummun juhlakuvista tilaamamme kopiot olivat jo valmiit. Mummu tuntuu kaipaavan kuvia muistoksi ikimuistoisesta päivästä. Postitamme ne hänelle, niin on mitä näyttää päiväkeskuksen ystäville ja kotiavustajille. Taas hän mainitsi, että mukavimpia vieraita ja esiintyjiä olivat ne pienet pojat. Hänestä oli hauskaa, kun punakravattinen nuorimies vähän väliä kävi kiittämässä ja kumartamassa hänelle.
Eilen hän muisteli puhelimessa Takasen polkua, sitä, miltä mustikkavarvikko ja kosteikot ja suo tuntuivat paljaisiin jalkoihin. Minä kysyin, eikö teillä ollut kenkiä siihen aikaan. Muisteli niitä olleen, mutta kesäisin mentiin paljain jaloin. Nythän meillä on kenkiä kaapit pullollaan mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin. Ja silti mikään pari ei tunnu sopivalta.
Takanen tuli puheeksi, kun kerroin serkkuni maalanneen hienon taulun Takasen aitasta. Se aitta onkin erikoinen. Yksikerroksinen ja pitkä rakennus. Yleensähän aitat olivat kaksikerroksisia.
Minullekin se polku on yhtä tuttu kuin äidille. Takasella oli mukava käydä, kun Saimin pullapitkot oli kaksi kertaa niin leveitä kuin kotona. Samoin oli mukava koulumatkakaverin kanssa poiketa toisessa naapurissa. Siellä saimme aina omenoita. Kotona ainoan omenapuun hedelmät olivat liian happamia sellaisenaan syötäväksi. En tullut kuitenkaan kysyneeksi naapurin emännältä, muistiko hän meidän toistuvat vierailumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!