23. elokuuta 2005

Tavallinen tiistai


Kiitos kommenteista. Katsastus se nimi oli. Illalla en sitten jaksanutkaan katsoa sitä. Onneksi DVD-nauhoitus onnistui siinä määrin, että sain katsotuksi sen tänään aamulla. Tarina oli aika veikeä, mutta oliko se ihan ennakkomainonnan arvoinen, en osaa sanoa. Katsastuksen katsomisen jälkeen kävimme lenkillä ja uimassa. Nyt H:lla ei ollut silmälaseja mukana lainkaan, varmuuden vuoksi. Varalaseja ei ole toistaiseksi löytynyt.

Mummu soitti kertoakseen saaneensa seurakunnasta kirjeen. Sattumaa tai ei, sen edellyttämät toimenpiteet oli jo tehty edellisenä päivänä l. kirkkoherra kutsuttu syntymäpäiville. Pohjalliset saivat hiukan uudenlaisen profiilin. Muutama päivä taas näyttää, oliko muutos oikeanlainen. Hienosäätöä.
Nyt saattaa tulla useamman päivän tauko tähän kirjoitteluun, koska vaarin työt alkavat ja se merkitsee tämän laitteen katoamista työhuoneen pöydältä. Miten mahdan tulla toimeen ilman? Kerron sitten jälkikäteen vieroitusoireiden vaikeusasteen.

Tänään on taas lempiohjelmani Luontoilta. Tuo kuva saattaisi aiheuttaa keskustelua sielläkin. Siinä on nimittäin kolme koivunrunkoa saman tuohikuoren sisällä! Olisiko teorioita tarjolla? Itsekin huomasin sen vasta viime mökkireissulla. Hyvä niin, koska pian se saattaa olla jo nurin
.

Samalla reissulla muuten vihdoin muistin ottaa aitasta sen vanhan lampaanvillamuovipussin. Minulla on siis iso pussillinen luonnonvalkoisia lampaanvilloja naturel. Taitavat olla arpajaisvoitto, mikäli muistan oikein. Karstat unohtuivat rukin alle! Niitä kai ensiksi tarvitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!