16. kesäkuuta 2007

Iguaani nimeltään Ossi

Oli mummun sormilla taas käyttöä pitkästä aikaa. Kävimme nimittäin sukutapaamisessa talossa, jossa on lemmikkinä oheisen kuvan Ossi. Ei mikään vähäpätöinen luontokappale. Ossi-iguaani asuu isossa terraariossaan silloin, kun talossa on vieraita, mutta normaalisti liikkuu vapaana oman porukan joukossa. Kulkee portaita ylös ja alas (liukumäkeä laskien), kiipeää hellan luukkuja pitkin liedelle ja keittiön työtasolle syömään siihen mahdolliseti jääneet yrtit. Ei voi koskaan tietää, mistä sen löytää. Ossia kannattaa etsiä lämpimistä paikoista. Selkäpiikit olivat selvästi näkyvissä, koska Ossilla oli nahanluonti menossa.

Tänään Ossi oli onneksi lasiseinän takana. Mutta katsomaan sitä oli mentävä. Se lepäili vaalean puurungon päällä tuskin silmäluomiaan heiluttaen eikä juuri pienistä ja isommista ihmettelijöistä piitannut. Minä tunsin kuitenkin, miten pienten, Onnin, Iidan, Nooran ja Oskarin kädet puristivat sormiani tavallista tiukempaan. Ja tiukat uteliaat tuijotukset värähtämättömin silmin terraarion suuntaan kertoivat paljon. Pienet ikiliikkujat jähmettyivät paikoilleen luonnon ihmeen edessä.

Otin Ossista muutaman kuvankin ei niin puhtaan lasiseinän läpi. Minulle tarjottiin kyllä mahdollisuus avata lasi ja ottaa tarkempia kuvia. Sen verran kavahdin noin metrin mittaista piikkiselkäistä liskoa, että kieltäydyin kunniasta. Tarkan kuvan saamisen vaihtoehdot olivat: A. Ossi ei lähtisi terraariosta minnekään (eli pelkäisi minua) B. Ossi liukkaasti vilistäisi ulos terraariosta (eli minä pelkäisin sitä entistä enemmän).

Eiköhän tuostakin kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen Ossista? Pyysin omistajaa kuvaamaan lemmikkiään yhdellä adjektiivilla. Nälkäinen. Pelokas. Kiltti. Onneksi Ossi on kasvisyöjä.

6 kommenttia:

  1. Iguaani on jotenkin sympaattisen näköinen eläin, vaikka en min sellaista kotiini tahtoisi!
    Jotain mukavaa sen ulkomuodossa kuitenkin on, ehkä aavistus rauhallisuudesta?

    VastaaPoista
  2. Roppakaupalla taas ihania juttu, Liisa!

    VastaaPoista
  3. Ossilla tuntuu olevan hyvät oltavat. :) Kaamean symppis.

    VastaaPoista
  4. Kysyin lapsilta, mikä on tuo terraarion seinässä liikkuva kakka. Vastattiin hämmentyneinä, että se on etana.

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Kyllä Ossi oli rauhallinen. Kaipaa vain lämpöä ja ruokaa. Lämpölampun ollessa rikki, Ossi oli viettänyt odotteluajan tietokoneen päällä lötköttäen, kertoivat. :)

    Neulekirppu,
    Juttuja ja muistoja olisi, mutta koneella istumista ja kirjoittamista on ollut pakko vähentää. Se selkä!

    Haavetar,
    Ossista muistui mieleeni opiskeluajoilta ystävä, jolla oli käärme lemmikkinä. Sekin vain roikkui jalkalampussa. On lemmikkejä monenlaisia.

    AKH,
    Akvaarion lasiseinissä liikkuu etanoita. Niitä pidetään merkkinä siitä, että akvaarion vesi on hyvälaatuista. Terraarioetanoista en tiedä.

    VastaaPoista
  6. Terraarioetana on kamala möykky, josta äkkinäinen ei saa mitään selvää. Pidän itseäni äkkinäisenä.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!