Lapsuuskotiin pääsee ainakin viittä reittiä. Joka suunnalla on ylitettävä soita. Tavallisin reitti tulee tietenkin kylältä. Viimeinen pätkä on kärrytietä. Autoilla ei meille ole vielä asiaa. Puroja ylittävät sillat ja kosteikot eivät kanna hevospeliä raskaampaa kulkuneuvoa. Maasto on mäkistä ja alavilla paikoilla on aina suo tai kosteikko.Aukean suon ylittävä kapulasilta on pitkä. Ohitan vasemmalle jäävän pehkuladon ja lähteen ja alan kavuta jyrkkää kivistä rinnettä kohti kaksiosaista harmaata kotiporttia. Korpikuuset varjostavat mäkeä, mutta portin luona maisema avartuu ja taivas tulee lähelle. Koivukuja johtaa peltotilkkujen viertä aitan, puutarhan, liiterin, tuvan ja navetan ympäröimään kotipihaan. Peltoja kiertää pisteaita, jotta karja pysyisi vallanmetsän puolella.
Toisesta suunnasta kotipihaan pääsee hevoshaan läpi kulkevaa polkua, jonka varvikko kutittelee sääriä. On avattava veräjä tai pujahdettava sen puiden välistä ja kohta jyrkähkössä rinteessä oleva portti. Hevosta ei tarvitse pelätä. Mesiangervontuoksuisessa notkossa on kaivo, jonka pohjalla olen nähnyt lehtosammakoita. Sammaleisilta mesimarjamättäiltä osaan etsiä mehevimmät mesimarjat. Paja jää oikealle. Sen luona olen useimmin törmännyt kyykäärmeisiin. Olen oppinut varomaan niitä.
Riihi ja heinälato jäävät vasemmalle. Riihen takana on kaksi suurta siirtolohkaretta aivan metsän reunassa. Kummankin päälle on helppo nousta luonnon muovaamia portaita pitkin. Tunnen jokaisen kiven muodon ja tiedän, mistä löytyvät ensimmäiset heinälliset ahomansikoita, mustikoita ja vadelmia. Näiden kivien ja hevoshaan vierestä kulkee myös yksi reitti maantielle, soinen sekin.
Neljännestä suunnasta tulee harvoin kukaan. Metsäautotien päästä kulkee kuitenkin vanha kärrytie mutapohjaisen suolammen ohitse. Viides reitti johtaa korkealla mäellä olevalla kotipihalle. Se on kosteikkoja ja pellonpientareita kiertävä metsäkämpiltä tuleva kärrytie, joka on muuttumassa kinttupoluksi kulkijoiden puutteessa. Sitäkin polkua olen noussut tälle mäelle usein lakkasoilta palatessa. Vaikka reitti on jo kasvamassa umpeen, siellä ei eksy, kunhan vain muistaa seurata puhelinlankoja. Jo pihassa tunnen olevani kotona. Pihapihlajat kumartavat tulijalle, tuli hän mistä suunnasta tahansa. Ja kaksi ikikuusta seisoo vartiossa.
Lisää kodistani Nonossa, kodikkuudesta ja kotoisuudesta Valokuvatorstaissa ja Runotorstaissa.
Edit 26.3.
Rajasin kuvaa hiukan pienemmäksi.
Kiitos tästä viehättävästä sunnuntaiaamutuokiosta. Kuljin kanssasi tuon reitin. Matkan varrelta poimin sanoja maisteltavaksi, mm. pehkulato, pisteaita, lehtosammakko. Tuollaiset lapsuusmaisemat ovat muistojen aarreaitta, käyttääkseni hieman kulunutta sanontaa, mutta se sopii tähän nyt parhaiten.
VastaaPoistaIines,
VastaaPoistaMielen matkoja ajassa nyt taas, kun en tunnu muuhun pystyväni. Ja niin kauan kuin muistaa. Viime kesänä en päässyt tuolla käymään. Toivoisin pääseväni tulevana. Ottaisin kuvia ja vertaisin mielikuviini. :)
Jokaisen koti on erilainen, sisaruksillakin, vaikka ulkoiset puitteet olisivat aivan samat.
Matkalla kotiin on vähän niin kuin hengellinen otsikko, mutta olevan vain tainnut katsoa liikaa taivaskanavaa.
VastaaPoistaKuva olisi aivan erinomainen, jos reunoilta ottaisi pois turhat. Silloin olisi Kootelläkin pelkkä kehumisen paikka, vaikkei tämä kuvapäre olekaan.
Sivumennen sanottuna tässä juttupäreessä on usein paremmat kuvat kuin varsinaisessa kuvapäreessä.
Kiitos, Liisa, että pääsin matkalle mukaan! Elävää tekstiä, suomenkielen rikkautta.
VastaaPoistaKH,
VastaaPoistaTarkoitat varmaankin noita vain osittain kuvaan jääneitä keloja?
Kokeilen rajata uudelleen.
KooTee käy täällä vain kutsumalla.:)
Koti-ikäväähän tässä podenkin.
Sivuaskel,
Jostakin syystä alkavat nuo tiet ja polut tulla taas tutuiksi - mielessä.
Herkullisen kuvauksellinen kertomus ; tätä oli ihana lukea näinkin kaukana kotikonnuista.
VastaaPoista=)
:)
VastaaPoista