Opittuani itsekseni lukemaan ennen kouluikää alakoulun lukutunnit olivat erikoisia. Minut laitettiin takapulpettiin ja eteeni työnnettiin Topeliuksen Lukemisia lapsille. Osa toisensa perään. Ei siinä mitään. Muistan pystyneeni keskittymään yhdysluokassa 1-3. Vaikka suurinta ikäluokkaa olenkin, ei kyläkoulussamme ollut lapsia kuitenkaan enempää kuin kuusi luokallansa. Mutta tuli jotenkin ulkopuolinen olo. Muilla oppitunneilla sain olla muiden mukana.Pulpetit olivat niitä kahdenistuttavia kiinteitä. Poikkesin jokunen vuosi sitten tarkistamassa vanhan kansakouluni ja samalla kyselin vanhojen pulpettien perään. Naapurin Jaska oli oikeasti pahoillaan, että oli hänkin ollut jossakin vaiheessa niitä tuhoamassa. Siis polttopuiksi. Mikä tätä yhteiskuntaamme oikein vaivaa, kun aina kaiken ulkonaisen pitää olla uutta ja kiiltävää? Koulukin muuttuu välinevetoiseksi.
Mutta takaisin 50-luvulle. Kolmannen luokan keväällä opettaja alkoi ehdotella, että pyrkisin oppikouluun. Lait ja asetukset vaativat neljä luokkaa suoritetuksi ennen oppikouluun menoa. Kävin pääsykokeissa jo keväällä ja pääsin helposti sisään. Kesällä olisi suoritettava se neljäs luokka. Kannoin kansankynttilällemme voipaketteja ja kermapulloja opetuksen vastineeksi. Rahaa en muista vieneeni.
Kasviopin opettelu on jäänyt mieleen. Yläkoulun opettaja Kyösti piti "tunnit" olohuoneessaan, jota maalaistupiin tottuneena vierastin. Miksi hän ei voinut viedä minua viereiseen luokkaan ja antanut istua normaalisti pulpetissa? Seisotti edessään ja olan yli käsillä neuvoi kuvista. En pitänyt asioita vaikeina. Mielenkiintoisinta oli päästä koulun maakellariin tunnistamaan home opettajan mehupulloista! Ja syksyllä pyrin sitten toisen naapuripitäjän oppikouluun ja pääsin sinnekin. Menin samaan kouluun kuin isoveljeni. Mutta nuoruudesta ei koulussa ollut kuin haittaa. Ei kannata laittaa lapsia kouluun liian aikaisin. Lapsuus lyhenee.
----
Reilu vuosi sitten äidin syntymäpäivillä erän sukulainen katseli huteraa liikkumistani. Jouduin kertomaan olevani jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Siihen hän jatkoi: "No, siinä meni nekin lukemiset sitten hukkaan."
Joo. Ensteks oli kurjaa, kun joutui istuman likan viereen ja sitten oli kurjaa, kun ei päässyt sen oikean likan viereen.
VastaaPoistaMinullakin oli vielä tuollainen paripulpetti ekaluokalla, vaikka peruskoululainen olinkin... Nekin kyllä pian hävitettiin, varmaan koulun muuttaessa toiseen rakennukseen.
VastaaPoistaHeippa.. Ensimmäistä kertaa sivuillesi törmäsin..
VastaaPoistaEihän se lukeminen koskaan ole hukkaan heitettyä.. varsinkin jos lukee jotakin josta itse pitää :)
Ja onko se työelämä sitten viisauden ja lukemisen mittari? Elämässä on paljon muutakin annettavaa kuin työ.
Vointeja sinulle ja jaksamista!
:o) maria
http://nukketalo.vuodatus.net
Samat pulpetit minunkin koulussa, ja vahan samat "ongelmat" koska osasin lukea jo kauan ennen koulun aloittamista. Kaikki oli liian helppoa. Silla tavalla tulee laiskaksi:)
VastaaPoistaMutta lukemisiani en kadu.
Akh,
VastaaPoistaNiinpä. Tyttöjä luokallamme oli viisi ja yksi ainokainen poika. Vilperi siellä rippikoulussakin. :)
Marikki,
Ne olivat mukavat pulpetit laatikkoineen ja mustepullokoloineen. Kynällekin oli paikka. Ainoa hankaluus oli kai se, ettei kokoa voinut säätää.
Maria ja HPY,
En minäkään lukemisiani kadu. Lukisin nytkin enemmän jos silmät ja niska antaisivat. Tuo kannattavuusnäkökohta tuli esille vain aika musertavalla tavalla läheisen ihmisen sanomana. "Laittoivat tytön korvesta yliopistoon ja tuossa se nyt tyhjänpanttina eläkettä nauttii."
Mutta edelleen on niin, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Jälkiviisautta kyllä tuntuu riittävän.