Lauantaiaamuna tuli muka itse asiassa hiukan kiire lähteä mummun juhliin. Piti olla tarkkana, että kaikki tuli mukaan ja että vaatteetkin olisivat asianmukaiset. Ensimmäinen pysähdys tuli jo ennen kukkakauppaa, poliisi oli puhalluttamassa. Matkalla seurasimme mielenkiinnolla bensanhinnan vaihteluja. Hirvaskankaalla oli vielä suhteellisen edullista. Osuimme sinne yhtäaikaa Nooran ja Oskarin kanssa. Nooraa palelsi ja oli nälkä, piti saada pientä purtavaa ja ajaa autoa mummu ja vaari kyydissä.
Olimme toki perillä ajoissa ja meikein kaikki kutsutut tulivat paikalle. Kukka- ja lahjamäärä yllätti mummun. Kaikki oli "tarpeellista". Pienimpien esiintyjien ohjelma taisteluineen mikrofonista hellytti niin mummun kuin muidenkin paikallaolleiden sydämet. Kummasti muutama vuosi, kaksikin, jo muuttaa meidän jokaisen habitusta siinä määrin, että minultakin moni kyseli, kuka tuo ja tuo on. Selvitin parhaan kykyni mukaan.
Koska itseäni alkoi jo meno väsyttää, ajattelin, että äitiäkin väsyttäisi. Harvinaiset tapaamiset tahtovat venähtää luonnollisesti ja hyvä niin. Tullaan uudelleen tutuiksi.
Päästyäni autoon istumaan, olo helpotti siinä määrin, että päätin jaksaa käydä vielä serkkuni mökillä. Tavoitekin oli selvä. Jo viime talvena olin kysellyt häneltä erästä taulua ostaakseni. Nyt oli otollinen hetki. Olimme niin lähellä. Samalla poikkesimme kuvassa näkyvällä Kiiskilän näköalatornilla kuittaamassa käyntimme.
Paluumatkalla näimme kolmen hirven hirvilauman, onneksi edessämme ollut auto havaitsi ne ensin. Menomatkallakin oli yllättävä tilanne, kun moottoritiellä edessämme ajava auto jarrutti yhtäkkiä. Ajoimme hiukan liian lähellä enkä seurannut liikennettä. Jarrutuksessa tuntui, että nyt irtoan penkistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Toivottavasti kaikki vieraat pääsivät turvalliseti kotiin. Maanteillä kun tuntuu sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!