Melkein kesä

Eilen puolenpäivän aikaan oli pakko mennä alas rantaan kuuntelemaan jäiden soittoa. Samalla näin, miten likaista ja roskaista alta paljastuva vesi oli. Ja laiturikin näytti vetelevän viimeisiään. Kolme porrasta oli jo romahtanut. Näin käy usein yhteisille yrityksille. Asukasyhdistyksen voimanponnistuksena aikoinaan rakennettu hyvä laituri on saanut vuosien saatossa rapistua rauhassa. Nyt se näyttää jo hengenvaaralliselta.

Päivästä tuli minulle tavanomaista pitempi, kun käväisin illalla vielä rautatieasemalla. Menomatkalla poikkesin pienemmän veden, lammen rantaan. Ilta-aurinko sattui silmiin eikä kuvaaminen tahtonut onnistua. Olisi ollut yksi sorsakin paikalla, mutta liian hankalaksi kävi. Sain kuitenkin joitakin kuvia päivän kuluessa vaaleanvihreäksi muuttuneesta maisemasta. Lämpöaalto teki hetkessä tehtävänsä, vain se minunkin kaipaamani sade enää puuttuu. Puhdistaisi ilmaakin.

jatkuu 13.55 Tätä on elämä

Lämpöaalto hellii edelleen. Pikkulinnut kirmailevat ilmassa ja perhoset kisailevat. Pikkupoika on oppinut juuri ajamaan apupyörittä ja väsymättä kiertää rinkiä pihakiveyksellä. Naapuriin syntynyt vauva ääntelee hiljaa. Keski-ikäinen hilpeä pariskunta nousee rantapolkua olutpullot käsissään. Nainen on pukeutunut shortseihin ja poimii polun varresta kimpun leskenlehtiä.

Itse olen juuri pukeutunut mustiin. Hiukan etukäteen, että ehdin tottua hautajaisasuun. Lesken, hyvän ystäväni vuoksi kokoan voimani ja lähden ainakin siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuus saattaa olla jo liikaa.

Elämänjäljet pientareelle piirtyvät;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!
Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.
(Kaija Pispa)