Millä tätä kesää ja syksyä mittaisi? Millainen se oli. Siis muulla kuin helle-ennätyslukemilla ja pohjaveden alhaisella tasolla. Joku laskee rantapäiviä, joku matkapäiviä, toinen taas mökkipäiviä tai asuntoauton kilometrejä. On kai meillä jokaisella omat mittarimme. Ainakin joskus olleet. Vaaka. Askelmittari. Vieraskirjan nimet. Kivuttomat hetket. Mittareita riittää.
Sitä tahtoo unohtaa viikko toisensa perään dosettiin täytettävät pillerit ja aina vain kuvittelee olevansa vain jollakin lääkekuurilla, kun taas uusi lääkelista tai purkki tyhjenee. Ja kuvittelee taas palaavaansa aikaan, jolloin pääsi itse marjaan ja tuli pidetyksi kirjaa siitä, kuinka monta maijallista keitettiin mehua, miten monta litraa pakastettiin lakkoja, mustikoita, puolukoita, vadelmia, herukoita. Hillottiin omenoita, puristettiin mehua. Ja muistaa kaikki ne tuoksut ja palaneet sormenpäät.
Ihmettelin viikolla pikku-Alvan maailmaa. Yritin kuvitella miten isolta sen aidan raosta kurkkivan ruskeaturkkisen lampaan pää näyttää ja miten kovalta sen bää tuntuu korvan tärykalvolla. Miten vaikea on seitsemänkymmensenttisen ponnistaa tuolille tai sohvalle. Ja miten musiikki saa pienet silmät loistamaan ja koko kehon tanssahtelemaan. Ja miten pieninkin murunen mitä hyvänsä hakeutuu pikkuruisiin sormiin ja heti suuhun. Ja tavuja ja sanoja on ja miettivää hiljaisuutta. Miten minäkin osaisi nähdä ja kuunnella maailmaa lapsen silmin? Ei tässä enää niin suuria mittareita tarvita. Männynneulanen riittää. Tai lehtikuusen. Niitä oli jo paikoin maassa.
Hiiri mittaa maailmaa männynneulasella
Hiiri mittaa maailmaa männynneulasella
Heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii mittailee
järkeänsä käyttää
isolta maailma näyttää (Hannele Huovi)
Haikea kirjoitus. Jäin oikein miettimään.
VastaaPoistaTunnen vähän samanlaista pienuutta tullessani täältä sinne uuden teknologian eteen, riittää ihmettelemistä, mutta kun fyysinen kokoni ei vastaa tietoni pienuutta ihmettely muuttuukin häiritseväksi tietämättömyydeksi. Pitäisi osata asennoitua männynneulastasolla.
Sirokko,
VastaaPoistaSe haikeus jäi sydämeen, kun lähtiessa pienet kädet rutistivat niin hellyttävän kovasti. Ei tässä teknologian kehityksessä pysy mukana täälläkään. Pieni on suurta. Kaikkea ei tarvitse tietää.
Eilen oli pakko mitata omaa kotikaupunkia uudestaan. Oli asiaa Itäkeskukseen, missä en ole käynyt moneen vuoteen. Ostoskeskus on äärettömän iso ja eilen siellä oli ihmisiä loputtomasti. Tunsin itseni yhtä pieneksi kuin Alva-tyttö lampaan edessä. Kotona odotti sitten uusi tekniikka, eli uusi modeemi, joka piti asentaa kaapeliyhtiön aloitteesta.
VastaaPoistaOlivia,
VastaaPoistaOstoskeskukset ovat aivan liian isoja paikkoja. Jotkut kuitenkin näyttävät olevan niissä kuin kotonaan. Mikä mahtaa tehdä ihmisestä ns. shoppailijan? Itse teen ostoksia vain pienen pakon edessä.
Joskus tuntuu että heinänkorsikin on liian raskas mittatikkuna käytettäväksi, mutta onneksi on ollut vielä tilaa yhdelle lisäpillerille dosetissa, vaikka niissäkin vähintään yksi liikaa, joita suuhunsa mättää. Voimia ja syksyn odotusta tämän päivän rankkasadekuurojen välissä.
VastaaPoistaMittatikku on muuttanut paitsi kokoaan myös kohdettaan iän lisääntyessä. Tärkeää ei ole se, mikä joskus tuntui melkein välttämättömältä. Kauppakeskukset eivät houkuta. Arvon antaa läheisilleen ja sille, että jaksaa vielä nauttia luonnosta ja kirjallisuudesta. Lapsenlapsen silmien avulla on hienoa tehdä havaintoja. Lapsenlapsi on ihana ilo!
VastaaPoistaPentti,
VastaaPoistaDosetti on kuitenkin hyvä keksintö. Tarpeeksi iso, ettei häviä ja pitää pillerit ja niiden puolikkaat järjestyksessä.
Sataa ja paistaa. Ruska antaa valoa. Iloitaan siitä ennen kuin marrasharmaat tulevat.
Laila,
VastaaPoistaJaksavuudesta on vaikea luopua, mutta silti siitä on luopuminen. Tavaraa on jo kylliksi, liikaakin. Lapsenlapset ovat elämän jälkiruokaa, minulla jo seitsenkertainen ilo.
Oienestä isommaksi, isommaksi, kunnes on mitta saavutettu ja lopulta matkat lyhentyneet, mitat pienentyneet pillereille sopiviksi.
VastaaPoistaMitattu elämänkaari.
Hienosti mitattu.
Arleena,
VastaaPoistaNiin ne mittarit muuttuvat. Pitää ymmärtää oma paikkansa eikä yrittää liikoja. Hitaasti edeten huomaa enemmän.
Tartuitkin puhuttelevaan aiheeseen. Monia ajatuspolkuja jäin seurailemaan. Kaikelle on mittoja, osaisinko elää ilman niitä kuin lapsi. Nyt taas mittailen päiviä ja kieltämättä myös dosetin lokeroita...(Pillerikapinointiini auttaa: leipääkin tarvitsen joka päivä ja kahvia...)
VastaaPoistaMarjattah,
VastaaPoistaPillerikapinallisia on siis muitakin. Tarvittaessa otettavat pilleirit ovat pahinta laatua. Niiden ottamisen ja ottamatta jättämisen välinen raja on kuin se veteen piirretty viiva.