Jos edellisen äänikirjan kuunteleminen kävi välillä työstä, Robert James Wallerin Hiljaiset sillat Veikko Honkasen lukemana imaisi heti mukaansa. Aluksi tarinan tuttuus elokuvan kautta häiritsi jonkin verran. Vanha äidiltä peritty halpa kasettisoitin oli pilata nauhan. Oli onni, että se meni rikki, sillä uudemmalla stereolaitteella kuunnellessa Honkasen ääni pehmeni ja syveni ja kuunteleminen muuttui entistäkin nautittavammaksi. Jo elokuva aikoinaan oli kaunis ja ah niin romanttinen, mutta kyllä kirja on mielestäni parempi. Kannatti ehdottomasti kuunnella. Sen suoman täyteläisen tunnelatauksen jälkeen en ole halunnut heittäytyä heti uuteen tarinaan. Kaipuuviihdettä (termi Tuimalta) parhaimmillaan. Enkä ole ehtinyt kyllästyä, koska en ole vastaavia juuri lukenut.Hiljaisina iltoina on ollut aikaa pohtia esineiden ja kuvien merkittävyyttä muistin ja muistojen tukena. Paperilappunenkin riitti Robertille, viimeiselle cowboylle. Vasta Francescan kuoltua once-in-a-lifetime-rakkaustarina paljastui lapsille äidin heille osoittamassa kirjeessä ja muistikirjoissa. Michael, poikansa, vihdoin käsitti, miksi äiti oli halunnut isän kuoltua ehdottomasti takaisin vanhan keittiönpöydän. Tuo pöytä, kuten vaaleanpunainen tyttäreltä evätty leninkikin saivat paikkansa perheen tarinassa. Sekin selvisi miksi äiti halusi tuhkansa ripoteltavan samalta katetulta sillalta, mistä kaikki alkoi. Yksi ympyrä sulkeutui.
Minulla on kotikotoa tuotu kirjahylly. Siinä ylähyllyllä pitkä rivi kirjasia täynnä äidin arkisia muistiinmerkintöjä monien vuosien varrelta. Alkuun yritin etsiä sieltä vastauksia tiettyihin "kiellettyihin" puheenaiheisiin. Selvyyttä. En löytänyt. Haluaisin saada palikat järjestykseen. Hän oli sulkenut ne asiat sydämeensä eikä minulla ole koodiavainta. Naapureiden muuttoa seuratessa tuli puheeksi nykyajan kirous, tavaranpaljous. Sitä vikaa on tässäkin kodissa. Minusta muuttaja sanoi viisaasti: "Kun on kahden tai kolmen suvun jäämistöjä, niitä täytyy pitää tietty aika, sillä ne ovat niin täynnä merkityksiä monille. Parin kolmen vuoden päästä voi sitten rauhassa alkaa raivata niitä pois." Niin aion tehdä minäkin.
Elokuva on yksi parhaita näkemiäni eikä kulu katsoessa. Muissa muodoissa en ole tarinaa nauttinut. Hienoa kuulla, että kirjana se on vielä parempi. Niinhän se usein on filmatisointien kohdalla. Ensin pitäisi lukea ja vasta sitten katsoa. Filmien henkilöt ovat liian voimakkaasti mielessä lukiessa ja se häiritsee lukukokemusta.
VastaaPoistaPantteri,
VastaaPoistaMitä mieltä olet Kultalammesta? Minusta sekin on useamman katselun kestävä elokuva. Itse asiassa en ole katsellut kovinkaan paljon elokuvia. Dokumentit ovat kiinnostaneet enemmän.
Kylläpä löysit Hiljaisista silloista sen mitä minäkin . Yksi parhaimpia kokemuksia . --
VastaaPoistaKirjastani , siis täysin omaa tekoa koko homma .Ei mitään palvelua . Huomasin viime syksynä , että ihmisethän ne on kirjoja tehneet kaytta aikojen , miksipä en minäkin . Ei sitä usko miten tyytyväinen olen itseeni , kun keksin miten pitää tehdä . Sanoin miehelleni , että en osaisi neuvoa toista , mutta osaan sen .
Kyllimarjaana,
VastaaPoistaKiitos vihjeestä.
Oletpa aikamoinen mestari. En tunne ketään toista, joka olisi tehnyt kirjan itse alusta loppuun.
liisa
VastaaPoistaMitä mieltä olet Kultahatusta?
Kalevi,
VastaaPoistaAikoinaan opiskellessa amerikkalaista kirjallisuutta joutui "pakkolukemaan" suhteettoman vähän . Ko. teos ei kuulunut silloin valittuun joukkoon. Vaihtoproffilla oli aina omat suosikkinsa.
En ole siis lukenut sitä enkä katsonut elokuviakaan. Arvosteluja vain. Niiden perusteella teos kannattaisi lukea alkukielellä. Siis aukko sivistyksessä. Niitä riittää.