Eilen aamulla yön väistyessä maa kavalsi aamuöisen sateen. Muutamat lätäköt heijastelivat koivujen viiltävää keltaisuutta. Tuuli oli ollut ensimmäinen kunnonsyksyinen, koska jokunen puu oli jo riisuutunut miltei paljaaksi. Tuulen töitä. Rannoille ja suvantipaikkoihin kasautuneet lehtimassat. Avulias tuuli muovaa myös männynneulaset taideteoksiksi kuin iso varpaluuta.Loppuviikon ajan kaupungissamme viipyneet nykytaiteilijat esittivät performanssejaan eri puolilla kaupunkia. Itse suunnistimme Rönön sillalle. Olimme varhain liikkeellä. Matala aurinko poltteli silmiä. Ihmettelin, miten Eva Weaver pystyi työskentelemään ilman aurinkolaseja. Kolmas työpäivä oli alussa ja puna-asuinen peruukkipäinen taiteilija näytti väsyneeltä. Assistentti kertoi eilisen aamun olleen kuitenkin paras aamu sään suhteen. Samalla kun silta muutti muotoaan, lehtivihreää hiipui ympäristön lehtipuista. Punehtuivat samaa tahtia kuin siniharmahtava silta. Osa kieppui ilmassa tai lepäsi jo kasteisella nurmella.
Taiteilija toivoi, että hänen teoksensa saisi jäädä paikoilleen lumentuloon saakka, jolloin punaisen ja valkoisen kontrasti jo lehdettömässä maisemassa muuttuisi uudeksi. Saakohan se säilyä vai tarvitseeko joku juuri tuota punaista lankaa elämäänsä? Sunnuntaiaamuinen kaupunki on hiljainen. Voi ajaa omaa vauhtiaan. Ei tarvitse ujuttautua mihinkään liikennevirtaan. Vasta tässä hidastetussa tuulilasivideofilmissä ja ruska-aikaan sitä tajuaa, miten runsaspuustoinen ja -puistoinen kaupunkimme on. Melkein paikasta kuin paikasta näkee järven, koska korkeuserot ovat suuret. Väriterapiaa. Nyt. Vaatteet vain on valittava sään mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!