Jos lapsena valitimme, että vadelmissa oli matoja, isä pruukasi sanoa noin. Eikä me kovin nirsoiltukaan syömisten kanssa. Tappaiskeiton jonkin sisäelinpalasen muistan laittaneeni esiliinan taskuun, kun ei luonto ottanut sitä mitenkään vastaan. Ja lautanen oli syötävä tyhjäksi. Ruokaa ei riittänyt tärvättäväksi.Nyt on paras marja-aika, mikä on marjojen ystäville oikeastaan aika stressaavaa. Koska mustikat piti ostaa, menetys pitää nyt korvata poimimalla edes vadelmia, joita päätehakkuuaukot ovat väärällään. Minusta ei siihen ole, joten väsytin selkäni eilen riipimällä punaherukoita. Niitä tulee niin paljon, ettei tiedä mistä oksasta alottaisi. Seisoin selkä suorana vaihtaen painoa jalalta toiselle. Aikani jaksoin, puoli ämpärillistä kerrallaan. Samalla jutustelin itseni kanssa helteen syvässä hiljaisuudessa. Pääskyset kiisivät korkealla, sudenkorennot matalammalla, leppälintu kurkki keittiön ikkunasta ja rastaiden kanssa kilpaa tyhjensimme samaa pensasta. Välillä kiskoin palsoja juuriltaan, sillä niittäminen niiden tuhoamaiseksi ei riitä. Nehän mokomat haarovat ja kukkivat entistä enemmän. Taidanpa antaa niiden olla.
Vintillä on vielä muutama laatikollinen poisheitettävää tavaraa. Käteeni sattui poikani kalenteri vuodelta 1990. Löytö aiheutti yhdensortin tunnemyrskyn. Tuona kesänä minulla todettiin mediastiinumissa lymfooma ja siinä kalenterissa oli merkitty mm. leikkauspäivämäärä. Edessä oli kuukausien kemoterapia ja lopuksi sädehoito. Elämä voitti, mutta hoidot rampauttivat minut niin, että en enää oikein tunne itseäni. Minua katsoo peilistä väsynyt hermosäryn uuvuttama nainen, jonka kasvot ikääntymisetä huolimatta eivät tarvitse muuta kohotusta kuin sen tavallisen "kymmentä vaille kaksi-ilmeen." Skleroderma tekee sen niin tehokkaasti, että poliisilaitoksella äskettäin kelpasi n. viisitoista vuotta sitten otettu valokuva. Ihosta viis, kunhan liikuntakyky vielä säilyisi. Ja löytyisi ilo edes ajoittain.
Tämä on minulle levottomuutta herättävää aikaa. Marjoja ja sieniä on kaikkialla - ja minulla vain neljä kättä (mies mukaanlukien)!! Mutta onneksi välillä ehtii metsään selkäänsä tappamaan...
VastaaPoistaToivon tosiaan sinulle liikuntakykyisiä ja iloisia vuosia niin monta, kuin pensaissa on punaherukoita :)
Vadelmat julman hyviä.
VastaaPoistaVaimon kanssa kävimme sienessä sunnuntaina ja kaikista lupauksista huolimatta vasta viimeisessä paikassa niitä oli. Saimme sentään riittävästi tatteja kunnolliseen kastikkeeseen: kermaa, sipulia ja melko uusia perunoita.
Jotenkin minusta tuntuu, että muualla päin on vadelmia, mutta Keski-Suomessa ei juuri nimeksikään. Olenkohan pyörinyt väärissä puskissa? :) Mustikoita kyllä saimme riittämiin. Vattu on hyvä marja punaherukkamehun kanssa. Tosin multa on vähän pannassa ne herukat, koska niissä on niin runsaasti sitä kaliumia, jota pitäisi välttää. Kiva, että teillä päin vattuja löytyy. :)
VastaaPoistaAlly,
VastaaPoistaKyllä muistan, miten jo nuorenakin selkä väsyi marjassa. Nyt saavat marjat kävellä kotiin. Ja saavat ne maksaakin, koska marjastaminen ei ole mitenkään kevyttä hommaa. On vain iso kynnys ylitettävänä, kun joutuu ensimmäisen kerran ostamaan marjansa, jos on ikänsä tottunut poimimaan ne itse.
Jussi,
Hyvä ovat ja madottomia siinä aukossa. Sieniä ei ehtinyt vilkuilemaan.
Tarjuska,
Taitaa vaihdella kovin tuo vadelmasato. Eikös se ensinnäkin ole kaksivuotinen l. eri kesinä niitä löytyy eri paikoista. Ja silloin kun on suotuisat olosuhteet, niitä riittää kaikille.
Mustaherukankin pariksi vadelma on sopiva. Pehmentää sen vavaa aromia.