Sopu sijaa antaa

En minä malttanut olla vilkaisematta kameran linssin kautta saunan verannan hirren päällä olevaan västäräkin pesään. Itse emolinnut olivat edelliskerralla vallan kauhuissaan ja vartioivat kaivolla. Silloin ottamassani täysin epäonnistuneessa kuvassa näkyi vain ammollaan olevia nokkia. Nyt linnut näyttivät tyytyväisiltä ja huomattavsti kasvaneilta. Liekö vanhemmat samassa kasassa, koska minkäänlaista estelyliikennettä ei ollut, vaikka saunomalla rikoimme heidän rauhaansa?

Äiti kyseli viikolla, joko mustikoita näkyy. Sen verran kävelin umpeutuvaa metsäpolkua suolle ja takaisin, että suorastaan kompastelin mustikanvarpuihin. Emme kumpikaan erottaneet raakileita muusta vihreästä. Suo sen sijaan oli laitamiltaan valkoisena lakankukista, suovilloista ja suopursuista. Keskemmällä suota lakka oli jo muurainvaiheessa. Kielot olivat varjopaikoissa vielä kauniita ja tuoksuvia. Kurjenpolvet, lemmikit ja leinikit, koiranputket, puna-ailakit ja hevonhierakat kukkivat. Mesiangervo ei aivan vielä. Eikä päivänkakkara. Juhannusruusu oli puoliksi kukassa ja orjanruusussa kukkia kymmenkunta. Jättipalsami oli onneksi kärsinyt kuivuudesta, joten ne kasvustot olivat edelliskesäisiä pienempiä. Niittämistä ei voinut vielä ajatella. Ja hyönteisiä oli riittävästi.

Upottavan suon käveleminen tai sitten jyrkän rinteen haasteet selälle olivat autossa istumisten lisäksi liikaa ja nyt maksan suohulluudestani. Mikään konsti ei tunnu auttavan. Kylmää on kokeiltu, relaksanttia myös ja kevyttä hieromista, venyttelyjä ja pientä liikkumista. Eli improvisaatiota on koko oleminen illasta aamuun ja aamusta iltaan. Ei sitä jaksa tekstiksi pukea, vaikka haluaisi. Ikiainainen kipu tuntuu tukehduttavalta. Ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki. Ei tähän tahdo suostua. Eikä muutakaan mahda. Minä en pidä sellaisesta työnjaosta, että minä en tee mitään ja puoliso joutuu tekemään kaiken. Miten a human doing voi oppia elämään kuin a human being? Minä en osaa. Ja kun tätä on jo jatkunut vuosia, tuntuu ikävältä ajatella, että minut muistetaan vain siitä, mitä en pystynyt tekemään. Jos siitäkään.