Olipa kerran suo

Parikymmentä vuotta sitten tämän Lantonsuon halkovaa tiekohtaa käytettiin lentokoneiden varalaskupaikkana. Tai pikemminkin tankkauspaikkana metsänlannoituksessa oleville koneille tai koneelle. Ehkä niitä koneita oli vain yksi.

Kerran mökille matkatessa automme pysäytettiin odottamaan koneen nousua. Tuntui aika hurjalta istua auton etupenkillä ja katsoa vauhdikkaasti lähestyvää konetta. Mutta nousi se sittenkin, juuri kun minusta alkoi tuntua siltä, että se kiitää kohti. Lapsista se saattoi olla vielä jännittävämpää, ellei peräti pelottavaa. Autossa oli mukana myös eräs ystävämme. Kyseisestä matkasta riitti muistelemista pitkäksi aikaa. Tuo lentokonevälikohtaus ja pitämämme karjalanpiirakoiden leipomistalkoot. Savusauna myös lämmitettiin. Ja rakennettiin nyt jo nurmettuneita ja sammaloituneita kukkapenkkejä ja pihagrillipaikkaa.

Nykyisin kyseinen laaja suoalue on teiden halkoma ja kieltotaulujen ympäröimä. Asiattomilta oleskelu kielletty. Sen verran teimme eilen tikusta asiaa, että pysähdyimme pariinkiin tienhaaraan. Tarkoitus oli yrittää löytää suovilloja ja suopursuja kuvattavaksi. Ehkä alkukesän kuivuudesta johtuen niitä näkyi niukasti. Tai koko alueen kuivaaminen on hävittänyt samalla myös reuna-alueiden suokasvillisuuden. Vaivaiskoivu näytti olevan voimissaan. Suopursut kituivat. Oli kuitenkin muutamia nimeksi. Isot turvekoneet olivat työssään. Alkukesän sää on suosinut tätä elinkeinoa.

Valkoista valkoisemman suopursun kuvaaminen kirkkaassa iltapäivän auringossa ei ollut amatööreille helppoa, mutta saimme sentään jotakin muistikortille. Reilusti rajattua kuvaa katsoessani voin kuvitella käyneeni suolla, mikä tämä Lantonsuo ei mielestäni enää ole nimestään huolimatta.