Tänään olen ajanut autoa tavanomaista enemmän tässä lähiympäristössä. Auto alkaa tuntua taas omalta. Täytyy kyllä tunnustaa, että ajaessani silmäni harhailevat liikaa pientareilla ja tänään utumaisemassa. (Olen saanut istua pelkääjän paikalla viime aikoina ja antaa katseen kiertää vapaasti.) Pilvet olivat matalalla. Täällä alhaalla oli kirkasta. Etelään antavat pientareet näyttävät olevan jo paljaat lumesta.Tiesin pikku-Oskarin olevan vesirokossa kotona joko isän tai äidin kanssa. Koska joka tapauksessa ajoin aamupäivällä jo keskustaan asti, päätin ( ex tempore) yllättää hänet menemällä tarkistamaan näppylät. Kyllä niitä olikin paljon, mutta kova kuume oli jo poissa. Noora oli jo päiväkodissa ja selvinnyt samasta lastentaudista paljon vähemmällä. Pyysin Oskaria kertomaan mummun rakkaat terveiset myös Nooralle (ja jättämään niitä viinirypäleitä ja pikkuruisia suklaamunia myös hänelle). Viesti oli mennyt perille. Samalla ihmettelin nuorten jaksavuutta remontin keskellä. Noorahan menee syksyllä jo eskariin ja hänen huonettaan entrataan uuteen uskoon. Vessakin oli kattolistoja vaille valmis.
Iltapäivällä oli vielä allasjumppa. Olimme paikalla melkein kaikki. 35-40 minuutin yhtäjaksoinen veden vastuksen vastustaminen hallituin liikkein alkaa olla ainoa liikuntalaji, joka jotenkuten sujuu. Siksi kai tuo auto tahtoisi kuljettaa minua nyt vaikka minne. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin käynyt lähikaupassa tai koulun kuntojumpassa autolla. Hyötyliikuntaa sen piti olla. Mutta kun on väsynyt, uupunut tai nääntynyt (astetta vaikea määrittää), auto on nyt must. P-kortin ottaisin mielelläni ja se helpottaisi suuresti liikkumista, mutta toistaiseksi kriteerit eivät ole riittäneet. Eikä minulla sitkeys hankkia tarvittavaa lausuntoa.
Tämän päivän luontouutinen: Lähistöllä on bongattu fasaani
rouva. Tieto on luotettavasta lähteestä. Jos kamera olisi ollut mukana jumppareissulla, olisin käynyt katsomassa, vieläkö se olisi ollut paikalla.
Mukava kuva Asemakadulta Asemakoululle päin. Nöyrimmästi ilmoitan vilpittömästi vihaavani fasaaneita, ja jos talvet tällaisina jatkuvat, niin niitä rääkyjiä tulee vain lisää. Ne ovat myös niitä otuksia, jotka kuten supit eivät kuulu maamme luontaisen lajistoon, vaan sitä on aikoinaan tuotu tänne herrasväen metsästysharrastusta tyydyttämään. Toivon, että jokin fiksu kanahaukka bongaa tämän yksilön. Fasaani voi olla eksotiikkaa täällä Sawossa, mutta etelässä se on oikea maanvaiva.
VastaaPoistaSinähän olet ollut reippaana! En tiedä kuinka voisin ikinä ajaa auto ja pysyä tiellä. Maisemien tuijotteluun olen keskittynyt minäkin...
VastaaPoistaKH,
VastaaPoistaMinulla ei ole minkäänlaista mielipidettä fasaaneista. Ihmettelin vain kuullessani, että moinen oli täällä nähty.
Jotenkin voisin kuvitella, että metsästys ei saata kuulua harrastuksiisi.
Ally,
VastaaPoistaKun joutuu pitämään taukoa, tuppaa ajotaito unohtumaan. Minähän olen ollut varsinainen suhari itse asiassa. Vain yhdet parkkisakot!
Tämä pikku-Oskari pelasi tänään jotakin pleikkariajopeliä (en ymmärrä niistä mitään) ja auto oli ojassa tai puskassa tuon tuosta. Neuvoinpa pikkumiestä mummun ominaisuudessa, että auton olisi tarkoitus PYSYÄ TIELLÄ. Heti hidastui vauhti. Mummojen vallankäyttöä pahimmasta päästä.
Hei,
VastaaPoistaVahva ja rikas päivä. Paljon onnellista ja onnellistuttavaa mukana!
Sitkeyden puutteen terveydenhoidon byrokratioissa tunnistan. Ihmettelen miten niin moni asia onkin potevan sitkeydestä kiinni. Miten käy heidän, joilla ei sitten aivan ehdottoman elintärkeissä asioissa sitä sitkeyttä löydy...
Sitkeyttä, sitä toivotan, sillä sitä niin tarvitaan.
Haavetar,
VastaaPoistaAika kuluu nopeammin ja kehonkuuntelu jää taka-alalle, kun pääsee (=jaksaa) laittautua liikkeelle. Lukeminen ei minulle riitä, ehkä runon parin verran pystyn keskittymään. Mutta kaikessa lukemassani soi blues.
Pikkurakkaiden seuraa tiedossa huomenna. :)