Heräsin kello kolme. Kello oli soimassa viideltä. Ei siis ollut mielekästä ottaa tainnutustablettia, koska olin luvannut viedä vaarin aamupendolinolle. Mittari näytti miinus yhtä ja vain pieni osa pihalaatoista oli muuttunut luistinradaksi. Exeleiden piikeillä rikoin ohuen riitteen. Rautatieasemalle ehdimme ajoissa. Taivas oli syvänsininen ja aamun oranssinen kajo kaunista katsella.
En lähtenytkään takaisin tuloreittiä, vaan kiersin ”vieraiden” kaupunginosien kautta. Liikennettä ei juuri vielä ollut. Ihailin ajaessani (olisi pitänyt keskittyä paremmin siihen ajamiseen) taivaanrannan siluetin monimuotoisuutta. Kadut olivat toki tuttuja, mutta aamuvalaistuksessa näyttivät oudoilta paikoilta. Katuvalot ehtivät sammua hämärän tehdessä päivälle tilaa.
Otin kuvan rautatietunnelin linja-autoaseman puoleisesta sisäänkäynnistä, jonne niin usein olen saattanut läheisiäni ja jossa toisaalta olen lukemattomia kertoja ollut vastassa kotiin palaajia. Samalla mielessä vilistivät useat muut linja-autoasemat ja rautatieasemat elämäni varrelta. Kotikunnan kirkonkylän linja-autoaseman Korsu-baarista sai herkullisimmat munkit, mitä tiedän. Olisiko paikka saanut nimensä siitä, että sinne laskeuduttiin maantasosta muutaman portaan verran?
Naapurikunnan linja-autoaseman baariin taas piti nousta ainakin kahdeksan porrasta. 50-ja 60- luvuilla ei ollut erillisiä koululaiskuljetuksia, vaan me koulukkaat käytimme normaalivuoroja. Niiden aikataulut vaativat aina ylimääräistä odottamista. Odotusaikana ehti tutustua kirkonkylien baarikulttuuriin pajatsoineen ja viinapulloja pöydän alle piilottelevine miesporukoineen. Jyväskylän vanha linja-autoasema on myös tuttu opiskeluajoilta (Nythän siellä on uusi hieno matkakeskus). Siltalaistakin piti odottaa. Vähävaraisena piti laskea tarkkaan, jaksanko matkustaa syömättä äidin ruokapöytään vai ostanko sen munkin ja pullon Jaffaa.
Rautatieasemista mieleeni ovat painuneet Helsingin lisäksi kaikki eteläisen Suomen risteysasemat. Ensimmäisen lapsen synnyttyä hankimme auton ja asemien nimet alkoivat unohtua. Useimmin olen junaan astunut tai siitä pois jäänyt Petäjäveden asemalla, joka ansaitsee oman tarinansa. Vuodenvaihteessa tuli käytyä toteamassa, että siellä se on edelleen paikallaan. Tiejärjestelyt vain olivat uudet.
Rautatieasemista mieleeni ovat painuneet Helsingin lisäksi kaikki eteläisen Suomen risteysasemat. Ensimmäisen lapsen synnyttyä hankimme auton ja asemien nimet alkoivat unohtua. Useimmin olen junaan astunut tai siitä pois jäänyt Petäjäveden asemalla, joka ansaitsee oman tarinansa. Vuodenvaihteessa tuli käytyä toteamassa, että siellä se on edelleen paikallaan. Tiejärjestelyt vain olivat uudet.
Mukavia tunnelmia täällä! Muistui mieleen omat koulumatkat linja-autoilla, jotka kulkivat harvakseltaan erityisesti lauantaisin.Oli aina kiire juosta pysäkille, sillä seuraava kyyti lähti vasta parin tunnin kuluttua. Oli toinenkin syy ehtiä autoon: kotona odotti lauantaisin tuoreiden ruusupullien tuoksu!
VastaaPoistaIhana kuva! =)
VastaaPoistaItselläni on vain hiukan junakokemuksia...
Sivuaskel,
VastaaPoistaItsestäni tuntui, että olin kuin luvattomilla teillä aamukuudelta puolipimeillä kaduilla.
Olivatko ruusupullat niitä, jotka leikataan saksilla ristiin auki ja ripotetaan siihen sokeria päälle? Meillä odottivat pullapitkot. :)
Hallatar,
Kiitos! Olen matkustanut todella paljon junissa. Ehkä joskus kirjoitan noloimmasta reissustani, joita taitaa olla kolemkin... :)
Kuvasta läikähti tuttuus (jos kaupunki on K) – ja myös muisto jota en kuitenkaan osaa suruksi sanoa vaan pikemminkin kaipaukseksi. Ukkini jäi tuolla asemalla junan alle, mutta paljon ennen syntymääni.
VastaaPoistaKoulussamme oli paljon maalaislapsia. Näin kuinka heidän odotuksensa loppuviikkoa kohti kiihtyi kuin joulua olisivat odottaneet: viikonlopuksi kotiin!
Paju,
VastaaPoistaKyllä se on K.
Kun lapsena joku perheestäni lähti käymään kaupungissa, hän lähti Jyväskylään. Nykyään en kaupungeista osaa enää lukua pitää. Ja kauppalat ovat vallan unohtuneet, vaikka ne piti aikoinaan opetella ulkoa.
Oletpa ottanut kivan kuvan tutusta paikasta. Matkakaskuksen rakentamisen jälkeen on varmaan toisenlaiset näkymät. Se on pakko rakentaa, koska siihen saa EU-rahaa.
VastaaPoistaJykylän vanha linja-autoasema oli siitä hyvä, ettei reissunpäällä tarvinnut mennä kaukaa hotellia etsimään, jos hotelli Harju kelpasi. ja kyllähän se minulle kelpasi. Sitähän ei enää ollutkaan, kun matkakeskus valmistui. Linja-autoasemalta oli lyhyt matka helluntailaisten pippaloihin.
Siinä oli oma romantiikkansa, kun risteysasemilla odotteli seuraavaa paikkuria. Asemat olivat talvisin vetoisia, mutta pönttöuunit hehkuivat kuumina. Riihimäen asema oli kuppilan takia levoton. Sillä oli todella huono maine johonkin aikaan.
Täydessä kalakukossa olen kerran seissyt koko matkan Helsingistä Kuopioon. Miten sitä jaksoikin!
Ikävin risteysasema oli minusta Pieksämäki. Aikoinaan kun tänne Savoon muutimme, Pieksämäen jäätyä taakse iski pieni paniikinpoikanen. Miten minä tänne olen menossa, tästähän pitää kääntyä länteen.
VastaaPoistaHelsingistä lähtiessä joutui aluksi usein seisomapaikoille, mutta koko matkaa en muista joutuneeni seisomaan. Mutta muistoja on monilta rataosuuksilta ja linja-autoreiteiltä, koska olen muuttanut ainakin 30 kertaa. Juna oli aina parempi vaihtoehto kuin linjuri, mutta kiskojahan ei joka paikkaan mennyt.