Viheriät niityt

Kuura kermakuorruttaa kaiken tällä kertaa ja siniharmaat sävyt ovat vallitsevia. Kurkkasin eilen illansuussa säleverojen lomasta vaaran laelle ja näin kuin näinkin kuunsirpin. Mutta se viivähti vain hetken. Ehkä ensi yö on lauhempi.

Eilinen päivä meni nopeasti. Aamupäiväinen puolituntinen vesikävelyä tuntui lihaksissa niin kuin pitääkin. Sitten etsin ikivanhaa unipäiväkirjaani. En löytänyt. Sen sijaan löysin muistiinmerkintöjä vuosilta 89 ja 90. Olipa tuolloin ollut kiirettä ja menemisiä ja ihmisiä jokaisessa päivässä. Uppouduin niihin aikoihin toviksi. Miljoona muistoa. Ja tässä sitä vielä olen.

Kuunsirpin nähtyäni vilkaisin Tarinamaanantain aiheen. Täysikuu. Tällaisen tavallisen tallaajan ei kannattaisi lukea toisten upeita tarinoita ennen kuin on omansa kirjoittanut. Kynnys nousee. Kohta kompastun itse asettamaani kynnykseen enkä uskallakaan enää.

Viheriät niityt laitoin kuvaksi siksi, että kukonaskeleita on menty jo monta eteenpäin ja sinisten sävyjen sijaan kaipaan jo värejä. Eilen aamulla toisen kerran herätessäni jo sarasti. Sininen hetki oli mennyt nukkuessa ohi. Ilonsa kullakin. Ja surunsa.

Edit 15.00

Luin tänään lastenlääkäri Leena Kaartisen jääneen eläkkeelle. Hänessä on meille elävä esimerkki suomalaisesta sisusta, mikä ei ole jäänyt huomiotta maailmanlaajuisestikaan. Mutta tunnetaanko ja arvostetaanko hänenlaistensa työtä täällä kotimaassa?