23. elokuuta 2006

Liikaa kauneutta

Taisin päivälehdestä lukea, miten muutamat vieraskasvit ovat valtaamassa tilaa alkuperäislajeilta. Olen siis ympäristörikollinen, kun aikoinani vein mökille yhden vaivaisen jättipalsan taimen. Se olisi pitänyt ymmärtää istuttaa seinän viereen, jolloin ruohonleikkuu olisi pitänyt sen aisoissa. Mutta laitoimme sen raivatun romahtaneen navetta- ja tallirakennuksen kohdalle peittämään ryteikköä, johon emme jaksaneet kuljettaa maata.

Aluksi se pysyikin kohtuullisen hyvin rajattuna, kun olimme mökillä enemmän ja minä kiskoin karkulaisia ylös maasta. Nyt kun käynnit ovat harventuneet, palsaviidakko on tihentynyt ja laajentunut käsittämättömän kauaksi. Sanovat sen poksauttavan siemenensä seitsemän metrinkin päähän. Ihme, ettei lupiini ottautunut samalla tavalla alkuun. Tiheä ruohikko piti sen aisoissa, taisi itse asiassa tukahduttaa kokonaan. Olisi viikatteelle ja kitkijöille töitä ainakin parina vuotena peräkkäin. Kaunishan se on kuten kuvasta näkyy, mutta rajansa kauneudellakin, määrällisesti.

6 kommenttia:

  1. Jännä sattuma tosiaan, kun kuvablogissanikin on juuri puhe näistä jättipalsameista.

    Sain monta vuotta sitten taimia tuttavalta ja toin tänne kaupunkikodin pienelle rivitalopihalle. Nyt ne ovat mainiona näkösuojana siellä, ja kitken niitä surutta, koska ne leviävät tosi helpolla, kun kasvi poksauttaa siemenet taivaan tuuliin. Niitä kasvaa jopa terassilaudoituksen välistä! Menevät sitten ensimmäisenä pakkasyönä veteliksi ja ne on heti poistettava, mikä on iso työ ja parikin jätesäkkiä tulee täyteen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin toin jättipalsamia seinustalle. Monta vuotta se siinä rehottikin, mutta eipä se kestänyt tämän kesän kuivuutta. Piti säästää vettä, niin en turhaan kastellut sitä. Pari matalaa tainta yrittää kukkia, mutta muuten se on mennyttä.
    Tykkäsin poksautella niita siemenkotia. Ne tuntuivat ihan eläviltä hyppysissä.

    VastaaPoista
  3. Iines ja Obeesia,
    Ne muuten ampuvat valtavalla voimalla aivan itsestään. Sattuu oikein kun osuu esim. kasvoihin.
    Mökkikasvustomme on aivan kuin tuo linkin kuva. Kolmea eri värisävyä, tummasta lilasta hyvin vaaleaan.
    ...Tarttis varmaan tehdä jotain, Natura-alueen raja menee aika lähellä...

    VastaaPoista
  4. Olen huomannut saman, nimittäin että lupiini myös tukahtuu luontaisesti.

    VastaaPoista
  5. Mä en ole uskaltanut viedä noita siemeniä mökkipihalle, kun kuulin että ne leviää kuin ennen vanhaan elanto. Täällä kaupungissa niitä näyttää olevan katumme varrella iso läjä ja puron varrella kävelytien kupeessa pilvin pimein. Se tosiaankin on kuin lupiini, joka leviää myös helposti ja niitä ei kannata ainakaan kukkapenkkiin laittaa.

    Lisäsin sut myös omaan suosikkilistaani sekä tilasin blogilistalleni suosikiksi.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!