Piknikillä

Parin viime päivän retket ovat suuntautuneet lähelle. Eilinen kontrollireissu poliklinikalle ei tuonut muuta kuin pahaa mieltä. Jotenkin sitä vain kasvaa kai tässäkin asiassa. Ei tule odottaa liikaa, ei itse asiassa mitään. Silloin pienikin apu tai ohje jaksamiseen tuntuu isolta asialta. Sen verran suutuksissani sieltä lähdin, että jätin taksilapun käyttämättä ja liukkaudesta huolimatta taistelin julkisilla kulkuneuvoilla kotiin. Adrenaliini teettää milloin mitäkin.

Sen sijaan tämän päivän matka viikottaiseen fysioon oli yllättävä. Jaksamisen pöytä oli runsaasti katettu etelän hedelmin, juomin, herkkujuustoin ja makeisin. Painoja nostellessa ja kiskoessa alkoi hikikin jo vitkaan nousta. Mietin ja taisin kysyäkin, johtuiko se painojen tai toistojen määrästä vai oliko kyse peräti dopingista. ;)

Kesäisiä piknikkejä saa vielä odottaa. Uutta lunta tuppaa, toki entisen surmaksi tähän aikaan vuodesta. Enemmän kuin koskaan olen seurannut jääpuikkojen kasvua. Aikani odotin yhden kasvavan vielä hiukan lisää mittaa. Tarkoitukseni oli kuvata se. Jotenkin aurinko narutti minua. Kun vihdoin menin kameran kanssa kuvausretkelle, koko komeus oli tipotiessään. Vitilumi polttelee silmänpohjia, vaikka aurinko on ohuen pilviverhon takana. Nyt on lämpötila pohjoisseinustallakin plussan puolella, koska ikkunan verholaudan suojapeltiä rummuttaa rytmikäs tippuvan veden tanssi. Rytmi on sykettäni harvempi. Mutta kevättä se lupaa.

Että ne jaksaa jauhaa tuota Vanhasen tekstiviestiä. Olisi kai tärkeämpiäkin aiheita keskusteltavaksi.