Raketit alkoivat paukkua eilen iltapäivällä neljän maissa ja meteli jatkui harvakseltaan yömyöhään. Välillä tuntui, että ihan seinustalla olisi ritissyt. Puhelin piippaili tekstareita ja soikin pari kertaa. Puolin ja toisin vaihdettiin toivotuksia uudelle vuodelle. Itse katselimme rauhassa televisiota. Mika Kaurismäen Honey Baby oli karulla tavallaan mielenkiintoinen. Ja siinä puhuttiin venäjää! Yhdentoista kieppeissä kävimme nukkumaan, tosin sattuneesta syystä korvatulpat korvissa. Koska ajokeli oli heikohko, etelään matkaajat olivat mielessä. He olivat päässeet turvallisesti kotiin. Anteron soittaessa olin juuri plaraamassa joulukuvista epäonnistuneita otoksia pois. Etelässä olikin loskakeli. Onneksi Onni sai kokeilla hiihtämistä kunnon pakkasessa. Oskarillakin oli tänään mummulle tärkeää asiaa. Heti ajattelin hänen kertovan hiihtämisestä, mutta eilen hän oli ollut katsomassa ilotulitusrakettien ammuntaa. Korkealle olivat lentäneet. Nooraa tuntuivat tähtisadetikut viehättäneen enemmän. Ovathan ne kauniita katsella ja lasten mielestä jännittäviäkin pideltäviä. Taitaa meidänkin lapaslaatikossa olla vielä tallessa sellaiset lapaset, jotka ovat hiukan palaneet tähtisadepuikon metallin kuumuudesta vuosia sitten. Punavalkoiset isomummun kutomat.
Muuten, en tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!