16. tammikuuta 2006

Pressanvaali kesken


Eivät liehuneet liput eilen saloissa, vaikka oli vaalit. Nuorilla perheillä taitaa olla niin kiire, että sellaiset asiat jäävät huomaamatta. Eikä minusta ole lipunnostajaksi. Illansuussa H. palasi työreissultaan ja sain vilkaistuksi sähköpostit. Ja ladatuksi koneelle runsaasti pilvikuvia. Lauantai oli kirkas päivä ja hetkittäin taivaankansi oli aivan upea. En ole aikaisemmin niin paljon taivaalle katsellutkaan kuin viime aikoina. Kun on liukasta eikä pääse ulkoilemaan, niin kerkeää vilkuilla yksin ollessaan taivaalle sen seitsemän kertaa. Monta kertaa laitoin kameran jo pois, mutta kohta taas taivas näytti entistä upeammalta. Ja kamera käteen. Ei sitä entisenlaisilla kameroilla sellaista tuhlausta...
Ylihuomenna on edessä se sairaalareissu, joten en täällä käy enkä näy varmaankaan ihan heti. Peukut pystyyn, että kaikki menisi hyvin!

2 kommenttia:

  1. Sepä digikamerassa niin hienoa onkin, että voi kuvata kaikkea hömppää, mitä ei filmille kehtaisi. Pilvikuvillakin on paikkansa (niistä saa muuten hyviä tietokoneen taustakuvia).

    Onnea sairaalaan!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!