28. heinäkuuta 2005

Päivä valkenikin sateettomana


Herätys oli taas jostakin syystä turhan varhainen (04.00). Päivistä tulee pitkiä alkupäästä tällä systeemillä. Ja paljon sitten päivään mahtuikin. Normaalit aamuaskareet, käynti polilla, ruokailu ja mökkireissu Miikaelin perheen kanssa. Peräkärrykin oli mukana. Menomatkalla veimme ylimääräisiä varastontäytteitä mökille odottamaan tulevia tarpeita ja tulomatkalla kärry oli pullollaan takkapuita. Noora ja Oskari olivat innokkaina joka hommassa: tulen sytyttämisessä hellaan, mansikanpoiminnassa, mummon kävelysauvojen huolehtimisessa ja ihan kaikessa. Ainoa harmi itse asiassa olivat taas öttiäiset, joita sateisten päivien jälkeen oli todella runsaasti. Mutta sisällä oli mukavia vanhoja leluja, iso puinen kuormuri, juna ja Barbit. Koronapeliäkin piti kokeilla, vaikka Oskarin nenä ylettyi vasta juuri ja juuri laudan reunan yläpuolelle. Sää suosi kuitenkin, vaikka oli luvattu kuurottaista sadetta. Kuurot tulivat onneksi vasta paluumatkalla. Kännykkä soi kolmasti: Maria oli saanut selvyyttä tilanteeseen ja Antero kertoi sen suunnan kuulumisia. Onni ei nyt viitsinyt jutella puhelimessa. Nooralla oli kyllä asiaa Marialle! Tällä kertaa oli ritarinkannus komeimmassa kukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!