Perjantaina puhelin soi lakkaamatta, Skype, kännykät yhtäaikaa. Joskus menee viikkokin, etteivät soi ollenkaan. Oli luvattu Hermannin kanssa ottaa lapsenlapsia yökylään, siitä tuli semmoinen 24 tunnin urakka. Maria tuli jo perjantaina illalla. Lauantaipäivä meni laitellessa "lastenhuonetta" leikkikuntoon, mutta kuinkas kävikään. Ei siellä kukaan pysynyt, kaikki muut huoneet kylppäri mukaan lukien olivat suositumpia. Eli lelut seilasivat huoneesta huoneeseen, ja hoitajat perässä.
Puolikymmeneen mennessä 4v ja kohta 2v olivat unten mailla. Kahden aikaan alkoi kuulua pientä ääntelyä :"Äiti!" Useampaan otteeseen. Ei muuta kuin maitopullon noutoon ja takaisin unten maille. Lapselle se tuntui olevan helppoa, mutta ei mummulle. Ilman apuvoimia emme vaarin kanssa olisi varmaankaan selvinneet. Sunnuntaina iltapäivällä aloin jo huolestua, kun ei ensimmäistäkään puhelinsoittoa ala kuulua vanhemmilta. Onkohan sattunut jotakin, ajattelin, kun kummankin kännykät ohjautuivat vastaajaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Opimme joitakin suuria viisauksia 4v:ltä. Esim. pullan ja keksin eron. Ja "taistelimme" omalla taktiikallamme hänet syömään aamupalan. 2v:llä vuoti nenä, olisko allergiaa, ei ruoka maistunut kuten yleensä.
Nyt olen taas muutaman päivän yksin, on selvittävä ihan itse kaikesta, on kampaajaa, MRI:tä, SUPpia ja jotain muutakin. Eiköhän tämä tästä, jos ensi yönä saa nukutuksi kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!