Yllättävän kipeästi hermokipuheijaste viiltää milloin mihinkin raajaan, niskaan, korvaan... Se valitsee itse paikkansa lupaa kysymättä. Tilaamatta. Joitakin asioita on ollut pakko hoitaa. Tosin TK:n omahoitajan lomittaja sanoi, että jos on kovin huonossa kunnossa, lääkäri voisi tulla kotiinkin. Kotisairaanhoidon kautta. Taisin näyttää melko kivuliaalta. Istuminen on nimittäin edelleen kortilla. Autoon ujuttautuminen onnettomalla selällä vatsalihaksia käyttämättä vasta temppu onkin. En voi suositella.Katselen ikkunasta jäälle noussutta vettä paljaiden harmaiden koivunrunkojen lomasta. Oravan olisin saanut kuvatuksi suoraan edestä, kun se käväisi kurkkaamasta keittiön ikkunan alanurkasta, mitä meillä syödään. (Eipä sattunut kamera hollille.) Kyllä, pähkinöitä ja suklaata joka päivä. Kohtuudella. Mieliala vaihtelee kipumittarilukemien mukana. Kunhan se ei vain jumittuisi alavireiseksi tänä aikana, jolloin lihaksia on käytettävä taiten ja varoen. Onneksi tänä aamuna oli ensimmäisen kerran jo vähän paremmin. Saattaa johtua antibiooteista.
Verenpainetta en viitsi mitata lainkaan, kun mielessä kiertää monenlaista. Sairaalamme muuttuneet hoitokäytänteet, odotuttaminen, jonotuttaminen akuuteissakin tilanteissa. Taisin suutahtaakin oman uloskirjaukseni yhteydessä, kun nuori hoitaja tuntui tietävän itseäni paremmin, mitä minun keskivartaloni kestää. Sopivaa pehmeää tukiliiviä ei minulle lainattaisi. Onneksi lääkäri ymmärsi ja sain lisätoppauksia.
Yhden perheenjäsenen sairaus koskettaa aina isoa piiriä, kehää läheisiä. Tekstarit lentelevät, puhelimet pirisevät. Päätöksiä on tehtävä nopeasti ja yhteistuumin. Kipeänäkin helposti syyllistän itseni jaksamattomuudesta ottaa ja lähteä. Osaanko antaa itselleni luvan olla terveesti (kummallinen ilmaus omalla kohdallani) itsekäs? Saanko sen luvan toisilta? Migreenikin ilmoittelee itsestään sahalaitakuvioilla. Toivottavasti se on vain sitä.
*halaus*
VastaaPoistaPaljon tuttuja ajatuksia. Luulen, että useimmin itse sitä on itselleen ankarin. Läheiset ymmärtäisivät, jos vain kertoisi... Tosin hermokivun repivyyttä eivät kaikki oikein ymmärrä, siitäkin on kokemusta. En olisi kyllä itsekään osannut kuvitella miten tajuttomasti voi jaloissa tuntua, kun vika on selässä...
Terveydenhuollosta löytyy moneen lähtöön. Onneksi tosiaan se lääkäri ymmärsi - etkä jättänyt asiaa hoitajan "arvioon".
Voimia ja toipumista!
Haavetar,
VastaaPoistaKiitos halauksesta!
Aina kun kuulen jonkun sanovan, että käteen tai jalkaan sattuu, yhdistän sen jo suoraan tukirankasäteilykivuksi. Ellei ole kyseessä kaatuminen yms.
Fysiatrillani on tapana taivutella ja käännellä minut joka kerta tavallista kipeämmäksi. Jos sanon, että sattuu kovasti, hän vastaa, ettei se mitään haittaa, mikään ei mene rikki. Sanoinkin kerran, että eihän se häneen satukaan, joten ei myöskään häntä haittaa. Tulee sanotuksi kaikenlaista.
Oma apu paras apu. Niin kauan kuin suinkin. Ja nyt valohoitoon.
Auts! Tuosta kivunsiedon ylittämisestä on minullakin kokemusta fysioterapiassa. Nykyinen fysioterapeuttini on entinen ammattilaisjääkiekkoilija, tottunut aika lailla roisimpaan menoon kuin minä ja suhtautuu kipuun aivan toisin. Hyvät treenit, kun pirusti tuntuu... Olen kyllä välillä joistain "hoitavista" tiukasti kieltäytynyt, tiennyt sen menevän kohdallani aivan överiksi. Sehän olen minä, jonka se pitäisi kestää ja sitten vielä kyetä kävelemään sieltä hoidosta pois ja pärjätä sen jälkeenkin... Itsesuojelua tarvitaan myös hoidettavana.
VastaaPoistaSinnikkyyttä ja valoa!
Meilläkin on utelias pihaorava, joka tykkää kurkistella keittiön ikkunasta mitä se tuo ihminen syö eikä hänelle anna. - Liisa, niin on, että kipuruletissa on vain yritettävä repiä huumoria sekaan pienistä sekä isoista sattumuksista, ettei juutu kiertämään kehää.
VastaaPoistaHaavetar,
VastaaPoistaMinulla on todella hyvä fysio- (ja samanaikaisesti nauru)terapeutti, joka vaatii ja kannustaa. Lääkärit ne kipeäksi tekevät tutkimuksillaan. Hoitohenkilöt tuntuvat tuntevan hoidettavansa kehon ja (mielen) rajat paremmin.
Taidan olla liian sitkeä ja vaativa itselleni!
Ellinoora,
Ruletilta tämä todella tuntuu, venäläiseltä vallan, koska koskaan ei tiedä mistä se vielä keksii viiltää. Se kipu.
Tänään revittiin mieheni kanssa huumoria päivän postissa tulleesta loppuarviosta: "Välittömästi leikkauksen jälkeen potilas kertoo, että vointi on kohtalaisen hyvä ja kipu on poissa." Kai niillä suonensisäisillä lääkkeillä, joita heräämössä heti tuikattiin, jos vähänkin vihlaisi.
En tiedä, onko mikä moisten arvioiden tarkoitus on. Tai taidanpa tietää, mutta en sitä tähän kirjoita.
Hyvää viikonloppua!
Minä en usko kipuun hoitomenetelmänä. Ja kyllä "voi mennä rikki", kun oikein runnotaan. Olisin itse valmis akupunktioon, jos kivuista on kyse.
VastaaPoistaLisäksi: terveesti itsekäs pitää itsen terveempänä. (Meidän ikäluokka! Hohhoijaa on oltava palvelualtis, eikä valittaminen ole tyylikästä, niinkö?) Toivottelen keväänkin parantelevan sinua!
Utuinen,
VastaaPoistaKiitos toivotuksistasi! Kivun hoidossa ei saisi myöhästyä. Kohdallani kävi aikoinaan niin. Piiitkä tarina.
Akupunktio on tuttua. Itsekin painelen akupisteitä.
Olen kai jo hiukan oppinut tuota itsekkyyttä - pakon edessä. sain illalla meilin, jossa oli ko. asiasta aika sopiva mietelmä:"Emäntä sano, että meitin huaneessa on torakka. Se ehrotti, että mentäs valittaan. Mää sanoin että katokaan ny, sitä saa nin helposti hankalan ihmisen maineen." Sinikka Nopola.
Piti lapsena olla hiljaa ja kiltisti. Poisoppiminen on hidas prosessi.
Eiköhän tästä kesää kohti taas päästä parempaan kuntoon. Kuten noista kuvista näkyy, täällä on koko ajan harmaata usvaista ja kosteaa.