"Kiirettä" pitää

Sää näytti tänään syksyisen puolensa. Sain sateessa hakea postin ja käydä jumpassa. H:lla riittää kotityötä koko päiväksi, vaikka hän vasta eilen palasi pitkältä reissulta. Itse olen ihan rauhassa lukenut kaksikin päivälehteä l. maailman tapahtumat ovat hyvin hallussa. Vuoroin olen miettinyt, mistä aiheesta seuraavaksi kirjoittaisin kirjoittajakurssille. Madame ja Kodin Kuvalehti tulivat tänään. Kumpaistakaan en vielä ehtinyt lukea.



Mihin kaikki aika häviää? Ruuanlaitto, pienet pyykit ja arkirutiini täyttävät päivän. Ennen ehdin paljon enemmän. Mutta nyt ei ole kiire enää minnekään. Joutaa Skypessä juttelemaan vaikka tunnin. Se käykin helpommin kuin puhelimella. Ei tarvitse kannatella kuuloketta eikä olkapää kipeydy enempää. Kotikatu on menossa telkkarissa. Jotakin on kesän aikana tapahtunut, koska en enää jaksa katsella edes sarjoja. Jonkin dokumentin ja uutisia kyllä. Onnea päivänsankareille!

Taas täällä

Nyt kai voi sanoa intiaanikesän käyneen täällä, eilen lämmintä varjossa 18 astetta. Viikonloppu kului alta aikayksikön pienten ja isompien vieraiden kanssa. Leikkiä, laulua, hersyvää naurua, pyyntöjä, toiveita, pikkulegoja, ulkomaan eläviä... Kyllä oli täyttä elämää! Kiitos siitä!

Maanantaina astuin taas arkeen kävelyineen ja allasvoimisteluineen. Bussimatkat osuivat ajallisesti hyvin, ei jäänyt liikaa aikaa eikä toisalta ollut kiirekään. Rauhallista menoa kamera mukana. Yksin ollessa ilman nettiä tulee otettua yhteyttä ystäviin vanhanaikaisesti puhelimella. Ja kortit ja kirjeetkin vielä kulkevat.

Lähden tästä aamukävelylle entisen kollegan kanssa ja palaan myöhemmin.

Ruskan sävyttämä reitti kului nopeasti rupatellessa. Päivitimme vuoden tapahtumat noin tunnissa. Siitä voi päätellä keskustelumme syvyysulottuvuuden. Sitten olikin jo aika lähteä hammaslääkäriin ja lukulasien ostoon. Samalla poikkesimme yhdessä antiikkiliikkeessä. Valitettavasti en löytänyt etsimääni. Kadonneen menneen tavoittaminen onkin sattumankauppaa. Seuraavaksi yritän kirppareilta.

Odottaminen ei ollutkaan pitkästyttävää

Neljältä vilkaisin kelloa ja ajattelin, että nyt nousemme ja alamme siivota lattiat pieniä vieraita varten. Ei sentään, vasta seitsemältä. Nopeasti päivä meni ruokakaupassa ja kävelyllä käydessä, siivoillessa... Perunat keitin ja sen eilen suunnittelemani vispipuuron.
Ajan kulkua nopeutti sekin, että vaarin työtoveri puolisoineen pistäytyi iltapäivällä ja joimme kahvit ja samalla muistelimme erästä elämämme vaihetta: Hyvinkää.

Mummu sattui juuri silloin soittamaan. Lupasin soittaa heti vieraiden lähdettyä.
Tällä kertaa muistelimme Arpiokummun ympäristön kaikki talot, entiset ja nykyiset. Salo, Vuorela, Kannas, Ilomäki, Väinölä, Rinne, Pahka-aho, Ylämäki, Painainen, Takanen ja vielä yksi, jonka nimeä äiti ei muistanut. Häntä tuntui harmittavan, ettei muista. Ketäpä ei harmittaisi. Enpä ollut tiennytkään, että Painainenkin on ollut asuttu talo tai torppa. Sen nimisestä suosta olin kyllä kuullut, ja Rinteellä käynyt. Samoin nähnyt Pahka-ahon ja Ylämäen rauniot.

Nyt on kaikki valmista Onnin ja Iidan tulla. Jännittävää nähdä, kalatko saavat ensimmäiseksi evästä vai mitä on pikkumiehellä mielessä edellisestä käynnistä.

Peruna kunniaan

Vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä täytyy ostaa, pyörii mielessä. Eihän omenapiirakka ole mitään ilman niitä. Nykyihmisiltä, siis meiltä, on hämärtynyt arki- ja juhlaruuan ero. Kaupat pursuavat mitä erilaisimpia (uutuus)tuotteita, joita ei koskaan ehdi edes kokeilemaan. Eikä tee mielikään. Perusarkiruoka selkeine makuineen maistuu parhaimmalta. Perunat, porkkanat, kaalit, ruisleipä, piimä, silakat. Ja tähän aikaan vuotta puolukat sellaisenaan. Jäätelö ei maistu enää, kun sitä saa liian usein. Toista se oli silloin, kun sitä sai vain kerran kesässä, juhannuksena.

Kuuntelin näitä ravintoasioita tänään radiosta ruokaa laittaessani. Olen aivan samaa mieltä. Uunissa muhi porsassuikaleita sipulilla höystettynä. Pannulla haudutin purjoa ja kesäkurpitsaa. Enkö siis itsekään enää jaksa odottaa perunoiden kypsymistä, kun nuo vihannessekoitukset valmistuvat niin nopeasti?

Vispipuuroa voisi kyllä keittää puolukka-ajan kunniaksi. Ennenhän uudesta rukiista keitettiin ruispuuro. Ja teurastuspäivänä tehtiin veripalttua tai tappaiskeittoa. Todellista lähiruokaa. Ei tarvinnut kaupasta hakea. Oi niitä aikoja!

Jonkin verran energiaa tuli kai kulutettuakin, kun oli se allasjumppa päivällä. Huomenna kyllä keitetään niitä perunoita, se on varmaa!

Arki alkanut

H:n loma on loppu ja nyt työ- ja eläkeviikot vaihtelevat eri rytmeissä. Tänne koneelle pääsy ei ole itsestään selvää, kun se useimmien matkaa työmiehen mukana. Silloin olen "motissa". Oma arki tarkoittaa normaalia liikkuvuuuden ylläpitoa, milloin altaassa, milloin kävellen. Toiseksi viimeisestä kävelyreissusta metsässä on muistona kaksi hirvikärpäsen puremaa. Olihan se takki päällä, mutta kasvo-osan vetoketju oli auki. Nyt siis kutittaa vietävästi.

Personal trainerin kanssa keskulteltiin Barcelonasta ja kirjoittamisesta. Siinä samalla pallon kanssa tasapainoillen. Äidin sain nauramaan, kun kyselin muistaako vielä, kun Lamminahon Urho maalasi pääskysenkin leuan punamullalla taloa maalatessa. Kyselin myös Amerikkaan aikoinaan muuttaneista sukulaisistaan. Löysinkin sitten itseltäni vuodelta 1992 pitkän kirjeen, jossa oli selvitetty kahden perheen asiat. Eli tuntemattomia pikkuserkkujahan (tai ainakin puoli-sellaisia) sieltä löytyi.

Pienten jalkojen sipsutusta

Eilinen aamu aukeni usvaisena ensimmäisen kerran. Heräsin aikaisin. Seitsemän aikaan olimme jo jostakin kumman syystä matkalla kohti mökkiä. Tekeillä oleva savotta ja puuttuvat puolukat ne kai sinne vetivät, vaikka oli pakkastakin ja luvassa sadekuuroinen iltapäivä. Menomatka oli kuin unta. Suloisen pumpulimainen usvamatto kietoi meidät sisäänsä tuon tuostakin vesistöjen lähellä. Minä halusin ottaa valokuvia. Mutta vasta viimeisessä kylässä ja mökkijärven rannalla pysähdyttiin. Onneksi aurinko oli vielä matalalla ja pakkasta. Saisin haluamani kuvat. Jotenkin usva on levollista. Uimaranta oli autio ja hiljainen ja upea maisema mykisti mielen. Yhtäkkiä huomasimme yksinäisen joutsenen liukuvan veden pintaa. Samalla ilmasta laskeutui sen kumppani. Linnut tervehtivät äännellen ja kaulaillen. Heti kohta vastarannalta lipui toinen pari niiden luo. Teeri piti konserttiaan samalla rannalla ja tikka naputti yhtä männyistä. Täydellinen aamu!

Mutta hetki oli vain hetki. Mökille noustuamme yllätykseksemme totesimme metsurin kaataneen vanhimman ja suurimman pihakoivuistamme, jonka olimme päättäneet säilyttää. Joku kommunikaatiokatkos siinä on täytynyt tapahtua. Melkein itketti. Metsuri oli paikalla ja sain sanotuksi, miten kovasti se harmitti, kun liiterin paljas seinä nyt iski suoraan vastaan mäkeä noustessa. Ennen se oli verhoutunut armeliaaseen vihreään. Mennyt mikä mennyt, takaisin sitä ei saa. Elämä on....

Tämä päivä mennä vilahti pienten ystäviemme Nooran ja Oskarin kanssa. Opettelimme liikennemerkkejä, tutkimme auto-, moottoripyörä- ja kukkakortteja. Rakensimme torneja , linnoja ja majoja. Muutama taideteoskin saatiin aikaan. Mummu tai vaari vain tarvitaan ihan viereen koko ajan. Noora onnistuneesti nukutti vaarin päiväunille. Isomummukin soitti ja kertoi esitelleensä valokuvansa päiväkeskuksessa. Kela-asiat on hoidossa. Kerroin kuulleeni Sakari-veljeltä, että ainakin yksi pyy oli jo pivossa Kuusamossa, mutta olivat juuri tulleet suojaan auton luo, koska oli satanut hetkessä maan valkoiseksi juuri sillä hetkellä kun soitin.

Nopeaa toimintaa

Käväisi se Iida-myrsky täälläkin, mutta yöllä. Uudet ikkunat pitivät kovimman tuiverruksen äänet ulkona. Talon sijainnillakin rinteessä on varmaan oma merkityksensä. Mutta pururadalle myrsky oli jättänyt jäljen: korkea koivu oli katkennut.
Nyt on ilmassa jo oikea syksyn tuntu. Keskipäivän aikaan oli vain viisi astetta lämmintä. Lohkolämmitin pitänee kaivaa esille. Ei vain vielä haluaisi päästää kesästä irti.

Mikä oli nopeaa? Vein maanantaina allasjumppalähetteen TK:een, eilen aamulla soittivat ja ilmoittivat, että tänään pääsisin ryhmään. Joskus asiat etenevät vauhdilla, joskus taas ei.

Valokuvien etsiskely jatkuu. Entiset luokkatoverit kaipaavat kouluaikaisia kuvia. Ei minulla ollut silloin kameraa eli kaikki kuvat ovat jonkun toisen ottamia. Mutta voihan olla, että aikoinaan valitsimme omiin albumeihimme eri kuvia. Todennäköisesti. Skannausta, digitointia, tässähän ollaan kohta ammattilaisia... :)

Tulipalo

Radio on verraton viestin. Sen kautta tieto tulee melkein välittömästi. Eilen iltapäivällä melkein naapurissa (n. 0,6 km:n päässä) oli tulipalo, jossa kahden perheen asunnot tuhoutuivat ja samassa kompleksissa oleva autokorjaamo. Iso asia asianosaisille, mutta lehdessä vain pienenpieni uutinen.

 Jos eilen olisi ollut yhtä navakka tuuli kuin tänään, ympäristön suojeleminen tulelta olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Siitä muistui mieleeni eräs toinen tulipalo, jossa olimme itse osallisina. Olin jo unohtanut.

Silloin palokunta ei muuta pystynyt tekemäänkään kuin suojelemaan ympäristöä. Se oli se oma savusaunamme. Tämän koivun vammat juontuvat siitä saunapalosta.

Mummu oli saanut valokuvat ja sanoi ottavansa ne huomenna päiväkeskukseen mukaan, että voi ylpeänä esitellä niitä. Kelakin oli muistanut kirjeellä: lääkekulujen omavastuu on tullut täyteen. Missähän ne tarvittavat kuitit ovat? Hän oli jaksanut käydä pienellä kävelyllä ja laski leikkiä raha-asioista puhuessamme. Tokaisi, että pitäisiköhän soittaa kuopukselle ja kysyä, onko saldo miinuksella juhlien jälkeen.

Huomenna on Iidan nimipäivä. Onnea kaikille Iidoille!

Viilenevää syyssäätä

Digikuvien aikaan ei valokuvien katselu ole enää yhtä helppoa ja rattoisaa kuin ennen. Jotenkin tietokoneen ruudun tai TV-ruudun katseleminen ei vain "tunnu samalta". Ehkä sen ei pidäkään tuntua samalta. Minulla on kuitenkin vielä runsaasti irtokuvia ja eilen päätin liimata niitä albumeihin. Järjestely ja asettelu ottavat oman aikansa ja siinä puuhassa ehtii ajatella monia asioita. Tulee mieleen hetkiä, henkilöitä, tarinoita. Päätin jopa soittaa kaksi puhelua siltä istumalta.

Aamulenkillä mietin, mitä yrittäisin tehdä. Pesisinkö niitä lampaanvilloja, siivoaisinko laatikoita? Valokuvien järjestely tuli mieleen, kun mummu kaipaili kuvia niistä juhlistaan. Tänään niiden pitäisi jo olla perillä. Joku hänen vieraistaankin oli kysynyt, joko hänellä on valokuvia. Toivottavasti toisetkin kuvaajat lähettävät mummulle joitakin parhaita otoksiaan. Tuntuvat olevan kovin tärkeitä.

Säätyyppi on nyt vaihtunut viileämmäksi ja on etsittävä lämpimämpiä varusteita päälle. Torin poikki astellessani aamupäivällä, tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin. Piti poiketa tavaratalossa lämmittelemässä bussia odotellessa. Kylmä sääkö vai vuodenajan vaihtuminen oli karkoittanut kirpparimyyjät torilta. Puolukoita ja isoja mustikoita olisi ollut tarjolla, mutta en voinut ostaa, koska en pysty niitä kantamaan.

Aloitan tänään kansalaisopistossa kirjoittamiskurssin. Ohjeiden mukaan se ei sisällä kielenhuoltoa. Viesti on tietenkin tärkeämpi kuin viestintätapa. Kävisiköhän tällä tavalla: Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

Aikaiset aamut

Kun olen pitemmän aikaa herännyt aamuisin neljän ja viiden välillä (ja noussut ylös venyttelemään), olen kai kerryttänyt univelkaa. Ainakin siltä tänään tuntui, kun tuli otettua 2,5 tunnin päiväunet. Sellaista en muista tapahtuneen aikoihin. Saa nähdä, miten uni tulee sitten illalla.

Eilen illalla siirsimme huonekasvit sisälle pois parvekkeelta. Oli myrskytuulista ja lupasivat kylmää. Satamassakin oli tuullut niin kovaa, että kahden myyjän katokset olivat rikkoutuneet ja lentäneet järveen. Onneksi kukaan ei ollut loukkaantunut, onhan torikojuissa metalliset tuet, jotka osuessaan saisivat pahaa jälkeä aikaan. Ja toki kymmenasteinen tuulinen sää tuntui kolealta vielä aamupäivällä, kun kävimme perinteisillä kalamarkkinoilla ostamassa silakkaherkkuja. Ostamme joka kerta tuotteet samalta myyjältä. Ostimme myös pullollisen tyrnimehua.

Siellä myydään monenlaisia oheistuotteita kuten messuilla ikään, esim. hirvikärpässuoja-anorakkeja. En kyllä ymmärrä niiden liittymistä kalastukseen. Tuntuivat hinnakkailta, joten poikkesimme tulomatkalla halpahallissa. Ja saimme haluamamme 25-50%halvemmalla. Kokemus sitten näyttää, auttavatko ne yhtään tukalassa taistelussa hirvikärpäsiä vastaan. Moni kuului kertovan, ettei ole metsiin menemistä ilman ko. varustetta. Viime puolukkareissulla minuun mukaani tarttui 4-5 hirvikärpästä. Kokemuksemme mukaan niistä ei pääse eroon edes pesemällä vaatteet 40 asteessa. Muutama vuosi sitten ko. öttiäisiä oli kymmeniä kimpussamme erään metsäretken jälkeen.

Kuvat valmiina ja lähetetty

Tänä aamuna yhdistimme aamulenkin ja kauppareissun. Minä kävin lenkillä ja vaari kaupassa. Hän oli jo lenkkinsä tehnyt siivotessaan. Kyllä siinäkin saa hien irti. Mummun juhlakuvista tilaamamme kopiot olivat jo valmiit. Mummu tuntuu kaipaavan kuvia muistoksi ikimuistoisesta päivästä. Postitamme ne hänelle, niin on mitä näyttää päiväkeskuksen ystäville ja kotiavustajille. Taas hän mainitsi, että mukavimpia vieraita ja esiintyjiä olivat ne pienet pojat. Hänestä oli hauskaa, kun punakravattinen nuorimies vähän väliä kävi kiittämässä ja kumartamassa hänelle.

Eilen hän muisteli puhelimessa Takasen polkua, sitä, miltä mustikkavarvikko ja kosteikot ja suo tuntuivat paljaisiin jalkoihin. Minä kysyin, eikö teillä ollut kenkiä siihen aikaan. Muisteli niitä olleen, mutta kesäisin mentiin paljain jaloin. Nythän meillä on kenkiä kaapit pullollaan mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin. Ja silti mikään pari ei tunnu sopivalta.
Takanen tuli puheeksi, kun kerroin serkkuni maalanneen hienon taulun Takasen aitasta. Se aitta onkin erikoinen. Yksikerroksinen ja pitkä rakennus. Yleensähän aitat olivat kaksikerroksisia.

Minullekin se polku on yhtä tuttu kuin äidille. Takasella oli mukava käydä, kun Saimin pullapitkot oli kaksi kertaa niin leveitä kuin kotona. Samoin oli mukava koulumatkakaverin kanssa poiketa toisessa naapurissa. Siellä saimme aina omenoita. Kotona ainoan omenapuun hedelmät olivat liian happamia sellaisenaan syötäväksi. En tullut kuitenkaan kysyneeksi naapurin emännältä, muistiko hän meidän toistuvat vierailumme.

Vatsastapuhuja

Eilen kävimme mökillä, vaari puolukoita poimimassa ja minä muuten mukana. Oli outoa, kun siellä olikin nyt yhtä hiljaista kuin tavallisesti. Ei koneita, ei autoja. Savotta oli vielä kesken. Taisi olla vain lepopäivä.

Menimme kapeaa metsäautotietä rantaan. Puolukoita löytyi eikä hirvikärpäsiä ollut haitaksi asti veden rajassa. Minä tutkailin rantahiekkaa ja -kiviä, sammaleita ja sieniä, etsin majavan jälkiä. En löytänyt, mutta löysin Kiukoonjoen poikki uineiden kahden hirven tuoreet jäljet.
Kävelin minkä jaksoin, lopulta istahdin kannolle lepäämään. Aloin ns. kuulla ääniä. H. ei kuullut, mutta hänen kuulonsa onkin heikompi kuin minun. Olin varma, että metsurit olivat tulleet mäelle töihin. Ensin kuului yhtenäinen koneen ääni, sitten katkonainen peruuttavan työkoneen ääni... ja lopulta "Valitettavasti emme saa yhteyttä valitsemaanne numeroon...." Silloin vasta oivalsin, että samaan vyölaukkuun ahdettu digikamera oli avannut kännykän lukituksen ka kännykkä oli soittanut numeroon 0888888988998 6.9.2005 10:45:59 todistettavasti. Ihan ehdin jo säikähtää...

Tänään on siis ohjelmassa puolukoiden putsausta ja omenapiirakan teko.Vaikkapa näin:

  Kevyt ja helppo omenapiirakka

Sekoita 1 kananmuna ja 3 dl sokeria. Lisää 3,5 dl maitoa ja 6dl vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu 3 tl leivinjauhetta. Lopuksi lisää 100 g sulatettua voita/margariinia. Kaada uunipannulle ja levitä päälle pieniä omenanpalasia (nopeampia tehdä kuin perineiset viipaleet). Lopuksi ripaus kanelia, ei välttämätön ja uuniin n. 200 astetta 30-40 minuuttia.

Hyvää tuli, kiitos näiden.

Juhlan jälkeen

Lauantaiaamuna tuli muka itse asiassa hiukan kiire lähteä mummun juhliin. Piti olla tarkkana, että kaikki tuli mukaan ja että vaatteetkin olisivat asianmukaiset. Ensimmäinen pysähdys tuli jo ennen kukkakauppaa, poliisi oli puhalluttamassa. Matkalla seurasimme mielenkiinnolla bensanhinnan vaihteluja. Hirvaskankaalla oli vielä suhteellisen edullista. Osuimme sinne yhtäaikaa Nooran ja Oskarin kanssa. Nooraa palelsi ja oli nälkä, piti saada pientä purtavaa ja ajaa autoa mummu ja vaari kyydissä.

Olimme toki perillä ajoissa ja meikein kaikki kutsutut tulivat paikalle. Kukka- ja lahjamäärä yllätti mummun. Kaikki oli "tarpeellista". Pienimpien esiintyjien ohjelma taisteluineen mikrofonista hellytti niin mummun kuin muidenkin paikallaolleiden sydämet. Kummasti muutama vuosi, kaksikin, jo muuttaa meidän jokaisen habitusta siinä määrin, että minultakin moni kyseli, kuka tuo ja tuo on. Selvitin parhaan kykyni mukaan.

Koska itseäni alkoi jo meno väsyttää, ajattelin, että äitiäkin väsyttäisi. Harvinaiset tapaamiset tahtovat venähtää luonnollisesti ja hyvä niin. Tullaan uudelleen tutuiksi. 

Päästyäni autoon istumaan, olo helpotti siinä määrin, että päätin jaksaa käydä vielä serkkuni mökillä. Tavoitekin oli selvä. Jo viime talvena olin kysellyt häneltä erästä taulua ostaakseni. Nyt oli otollinen hetki. Olimme niin lähellä. Samalla poikkesimme kuvassa näkyvällä Kiiskilän näköalatornilla kuittaamassa käyntimme.

Paluumatkalla näimme kolmen hirven hirvilauman, onneksi edessämme ollut auto havaitsi ne ensin. Menomatkallakin oli yllättävä tilanne, kun moottoritiellä edessämme ajava auto jarrutti yhtäkkiä. Ajoimme hiukan liian lähellä enkä seurannut liikennettä. Jarrutuksessa tuntui, että nyt irtoan penkistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Toivottavasti kaikki vieraat pääsivät turvalliseti kotiin. Maanteillä kun tuntuu sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista koko ajan.

Mehustimelle käyttöä

Tälle päivälle se omenien soseuttaminen jäi. Eilen oli niin paljon muuta hommaa. Vaarilla oli työpäivä ja minä kävin "meetingissä" polilla. Muuten kaikki oli OK, mutta minulle varattu aika oli myöhässä ja lopussa kaikilla olikin kiire pois! Eli moni pohtimani kysymys ei saanut vastausta. Ja maksoin pysäköintimaksua yli puolet liikaa! Pitänee yrittää saada tietoja sitten puhelimitse tai sähköpostilla.
Silmät on nyt taas kerran tarkistettu ja suhtkoht terveiksi havaittu tämän ikäiselle ihmiselle. Samalla kaupunkireissulla poikkesimme Marimekon loppualennusrysäyksessä ja mukaan tarttui yksi pusero. Nyt on heitettävä jokin vanha vaate pois. Tiimarikin tuli kierretyksi. Se oli muuttanut kerrosta sitten viime käyntini. Ja Sokoskin oli taas uudistunut. Asiakkaathan ne maksavat nämä uudistukset hinnoissa. Kaikki tuntuu muuttuvan nopeaan tahtiin.
Mummu odottaa lauantaita kovasti. Kertoi olleensa eilen illalla taas huonovointinen, mutta nitrosuihkeet olivat riittäneet avuksi. Toivottavasti lauantaina on kaunis ilma ja juhlavieraat saapuvat runsaslukuisesti paikalle. Mukava nähdä pitkästä aikaa. Nyt on vain päätettävä päällepantavat! Ja tehtävä lista muistettavista asioista, joita onkin aika monta. Kukkakauppa, kamera, mehut, pusero, lahja...
Viestinnän langattomuutta vielä ihmettelen: mökillä ei ole minkäänlaisia lankoja kilometrien säteellä ja silti kännykkä kuuluu ihan hyvin. Minulta on koulussa tainnut jäädä joku fysiikan juttu kokonaan ymmärtämättä! Lyhyt kurssi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ymmärtää, miten mitättömän vähän sitä yleensä mistään asiasta tietää.