22. joulukuuta 2013

Jo joutuu ilta


Tuomaanpäivä on  takana ja monen odottamaa ja toivomaa valkoista joulua ei ilmeisesti tänä vuonna tule.  Viimeisen kuukauden aikana lämpötila on sahannut vuoroin pikkuisen pakkasen puolella, vuoroin lämpimän. Maa on sen verran routaantunut, että muutaman päivä vesisade ei sentään ole vielä sulattanut lumen rippeitä kokonaan pois. Joulu näyttää olevan tänä vuonna enemmän vihreä kuin valkoinen.

Raskas nuoskalumi on ehtinyt viivähtää vain hetken puitten ja pensaiden oksilla. Kattojen päällä ei ole lunta. Järvi on toki jäässä, mutta tänään jääkantta peittää pilviä kuvastava muutaman sentin vesikerros ja sen alla rannoilla on mosaiikkijäätä. Kuvat on otettu tänään valoisimpaan aikaan.




Toivotan rauhallista joulua teille kaikille! Ja kaikille teille myös!

14 kommenttia:

  1. Valkovihreä joulu ei kuulosta yhtään hassummalta, tulee mieleen minttukaramelli :)
    Katsoin tuon ekan järvikuvan, että onpa siinä paksu usvakerros, mutta pilviähän nuo sitten olivatkin, aika hyiseltä näyttää kuitenkin.
    Oikein hyvää joulua sinne, oli sitten väri mikä hyvänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Minttusaklaa kuuluukin jouluun.

      Luin aamun lehdestä, että jää onkin auennut Kallaveden suurilla selillä. Olinkin näkevinäni virtauksia eilen, mutta en ns. oikein uskonut vanhoja silmiäni. Jääteitäkin oli jo jäädytetty, mutta ei nyt ole jäille menemistä.

      Joulu tulee joka vuosi erilaisena ja hyvä niin! Hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  2. Kuvistasi näkee, miten moni-ilmeisiä järvi ja jää voivat olla. Helsingissä ei ole jäätä eikä edes lumen rippeitä juuri nyt. Toivotan sinulle ja lukijoillesi hyvää ja rauhallista joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Kiitos toivotukista! Viimeksi täällä taisi olla vastaavannäköistä vuonna 2007.

      Joulurauhaa myös sinulle!

      Poista
  3. Levätään ja nautitaan joulun pyhistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KooTee,
      Niin teemme. Jokelassa taitaa olla kokonaan lumetonta.

      Poista
  4. Rauhallista Joulua, Liisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines,
      Kiitos! Joulu meni jo. Hyvää pian alkavaa uutta vuotta 2014!

      Poista
  5. Ei riitä, että Liisa ja Kootee lepäävät vain joulunpyhinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Totta. Ei se riitä kenellekään muullekaan. Mutta netistä voi olla pois pyhinä aivan hyvin. Hyvää loppuvuotta ja tulevaa vuotta sinulle!

      Poista
  6. Liisa, mökillämme näytti järvi tänään samalta kuin Sinun kuvissasi. Hyvin kuvasit maisemaa sanoinkin; vettä jään päällä ja mosaiikkia reunoilla. Hyvää vuoden loppua ja alkavaa uutta vuotta! terv. Laila vieraalla koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila ja kaikki muutkin,
      Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! On melkein kesäkeli edelleen...

      Poista
  7. Kyllä vihreä on yks joulun väri, johan laulussakin lauletaan...puun vihreet oksat kiedomme jne.
    Luonto osaa olla yllätyksellinen ja siihen saadaan tottua. Lumet ovat painuneet täälläkin, ladut pehmenneet, mutta joulu oli valkoinen. Uuden vuoden aattona tuprutti lunta niin sakeasti. Aurinko on pysytellyt ne muutunnit piilossa, mitkä on jaksanut kivuta horisontin yläpuolelle.
    On ihmeellistä monta, niin se on, mutta oivallista tätä alkanutta vuotta sinne kulmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Kaikki värit käyvät hyvin. Hiukan on lunta nähty täälläkin, mutta myös silkkaa vesisadetta. Lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä pitkään aikaan ja kävellessä on pärjännyt ilman nastapohjakenkiä. Tuulinen sää ja juoksutukset avasivat jo kerran jäätyneen järven selkiä.

      Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinne suuntaan.

      Poista

Kommentoi sinäkin!