6. syyskuuta 2013

Väl(i)ttämisestä vähäsen




Kaupungin keskustan kadut ovat muuttuneet kaksisuuntaisiksi. Näin lumettomana aikana se vielä menettelee, kun seuraa tarkkana liikennemerkkejä ja vastamaalattuja valkoisia viivoja. Risteysten jälkeen joutuu tekemään kummallisia kiepautuksia antaessaan tilaa vastaantulevien ajoneuvojen kääntymiskaistalle. Muuttuneiden liikennejärjestelyjen takia joudun aina suunnittelemaan reitit etukäteen. Ei voi ajaa vanhasta muistista.

Jokin aika sitten ajoin yhtä pääväylää kohti toria. Omaa kaistaani. Kuului kummallisen voimakas kopsaus ja, kappas vain, auton oikeanpuoleinen peili oli säpäleinä. Merkillistä miten sitä heti ensimmäiseksi syyllistää itsensä, vaikka vahingon aiheuttaja oli liikennevirtaa seuraamaton kuorma-auton kuljettaja, joka avasi autonsa oven väärällä hetkellä.



Asia on hoidettu, mutta takaraivooni jäi pieni pelko. On siis oltava entistä enemmän varuillaan, vaikka stressin välttämiseksi juuri mistään ei pitäisi välittää eli piitata. Siis väärällä tavalla. Kaikkea sattuu. Ensiksi tuli ajatus alkaa välttää kaupungilla ajamista. Selkä ei kuitenkaan tykkää muka liian kauan kestävistä bussimatkoista. Omassa menopelissä saa itsensä turvavyöllä sidotuksi tukevasti penkkiin. Sitä paitsi keskittyminen ajamiseen vaatii aivot töihin siinä määrin, että kipukin jää taustalle.


Joka kerta on lähdettävä ajoissa liikkeelle. Parkkipaikan löytäminen ei ole helppoa. Semminkin kun en osaa ns. peruuttaa taskuun. En luota peileihin eikä pääni käänny tarpeeksi. Se merkitsee sitä, että usein saan jättää auton jonnekin sivummalle ja  kävellä löntystellä sovittuihin tapaamisiin, pakollisiin ja sellaisiin, joita olen järjestänyt itselleni, etten vallan mökkihöperöityisi. Se on hyötyliikuntaa eikä haittaa minua lainkaan. Toriostoksillekin saa myyjistä kantajan, jos tarvitsee.


Kuvissa on kaupunkimme uutta, mutta edelleen niin keskeneräistä keskustaa. Satama on sentään valmis ja kaunis. Sieltä on alin usva-aamun l. torstainen kuva.

13 kommenttia:

  1. kuopiossa on pysyvää ainakin jatkuva ajosuuntien muuttuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Nyt ajosuunnat ovat 70-luvun malliin, sanovat. Maaherrankadun tunneli on suljettu toistaiseksi, liittynee liikennekeskuksen rakentamiseen. En oikein pysy kärryillä kaikissa projekteissa. Sokoksen takana on myös iso monttu. Ja erinäisiä rakennuksia on paketoitu.

      Poista
  2. Koska näihin liikennekeskuksiin saa EU-rahaa, ne on rakennettava, vaikkei niitä tarvitsisikaan. Asemanseudullehan on suunniteltu hotellia ja markettia ja jopa pilvenpiirtäjää. Sokoksen takana oli tyhjä tontti, johon piti liittää Kukkosen kaupan ja leipomon alla oleva maa-ala. Mitähän rakennuksille kuuluu. Voihan olla, että Sokoksen takana myllätään tavarankuljetusväylää kauppaan, koska rännikatu on siihen liian ahdas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monttu on niin syvä, että siihen tulee luultavasti paikoitustiloja myös. Torin alla niitä on nyt kolmessa kerroksessa, mutta ovat vajaakäytössä, koska ohjeistus on huono. Tämän päivän lehdessä oli juuri artikkeli siitä. Tottumaton jää kuulemma helposti pyörimään sinne löytämättä ulos. Kerran kesällä ajoimme muistaakseni keskimmäiseen kerrokseen eikä seillä ollut kuin muutama auto.

      Sokoksen kongi on nykyisin suljettu tila. Takana on aina täynnä oleva parkkialue ja se tyhjä monttu rajoittuu siihen ja Kauppakatuun. Kävelykeskusta laajenee ja laajenee.

      Poista
  3. Taskuparkit, huh! Menen mieluummin markettiin kuin keskikaupungille täällä Oulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayo,
      Samaa mieltä olen. Pitäisi olla sellainen auto, jossa on tutkat jokasuuntaan.;)

      Poista
  4. Kolmas kerta toden sanoo vai sonooko, kun kaksi viestiäni lensi jonnekin kesken kirjoituksen? Paitsi itsen, pitäisi myös muiden liikenteessä liikkuvien olla varovaisia. Ei sille tietenkään mitään mahda, että vahinkoja joskus sattuu. Taskuun parkkeeraus on vihonviimeistä. Minkähän takia miehiltä se tuntuu onnistuvan, mutta meille naisille ei?
    *** On teillä siellä Kuopiossa hieno kauppahalli! Liisa, hyvää alkanutta syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Harjoittelun puutetta se vain on. En usko ajotaidon liittyvän mitenkään sukupuoleen.

      Kauppahalli on maalattu ja uusittu muutenkin torirempan yhteydessä. Väri on nyt toinen kuin vanhoissa kuvissa. Kuparinen kattokin on komea. Tori kaipaa vielä istutuksia ja Veljmies- ja Siskotyttö-patsaita. Jospa sitten silmä alkaisi tottua uudenlaiseen toriin.

      Hyvää syksyä myös itsellesi! Sää on ainakin tänään vielä kovin kesäinen täällä.

      Poista
  5. Ihan ensiksi kiinnitin huomion lauseeseen,"vaikka stressin välttämiseksi juuri mistään ei pitäisi välittää eli piitata."
    Siinä ainakin minulle uusi tieto! Kiitos!
    Säästyisin todella monelta murehtimiselta, kunhan muistaisin tuon lauseen.

    Toiseksi, taskuparkki on myös minulle vaikea tehdä. En näe vasemmalla silmälläni ja oikeankin näkö huononee. Ei ihmekään, että pysäköin aina sinne, missä on tilaa auton kummallakin puolella.
    Kävelemistä tulee muutamia metrejä enemmän, mutta minua se ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosina,
      Tiedon tasolla elämäntaitoviisauksia on helppo luetella, mutta niiden käytäntöön soveltaminen ja muistaminen onkin jo toinen juttu. Ja minkä sitä ihminen luonteelleen mahtaa? Jos on jo lapsena joutunut liian paljon vartijaksi, sama malli jatkuu.

      Tuossa ylimmässä kuvassa auto seisoo ajoväylällä, kun selvitän kolariasiaa. Onneksi ei ollut ruuhka-aika. Väärin paikoitettu oli kyllä edessä oleva asuntoautokin.

      Hyvää alkanutta viikkoa!


      Poista
  6. Taitavat laittaa lämmitysputkia asvaltin alle. Missähän vossikka-Niirasen tolppa on.

    VastaaPoista
  7. Misähän nuoriso räkii ja kiroilee, jos Sokoksen kongiin ei pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Lämmitysputkia ovat. Vossikka-Niirasen tolppa oli jossakin vaiheessa Haapaniemenkadun ja Tulliportinkadun kulmassa. Nyt se taitaa olla torin laidalla jossakin lähellä Sokoksen sissänkäyntiä. Pitäisi lähteä ostamaan talven puolukat ja vaikka kysäsitä, missä se on.

      Viikolla kävimme kansalaisopiston juttupiirissä. Siellä kiersi pari vanhaa valokuvaa. Olisiko ollut edellinen vossikkakuski, koska hänellä oli samanlaiseen asuun puettu poika mukanaan? Vai Niiranen nuorena?

      Nuoret viihtyvät Sokoksen takana, ainakin on päivisin vapaana olevat istuksivat paikoitusalueen reunakivien päällä ja tupakantumppeja on paljon kadulla. Iltaisin en ole torin vaiheilla liikkunut.

      Poista

Kommentoi sinäkin!