7. helmikuuta 2013

Pintapelastusta


Alkaa olla se aika, että valo voittaa ja titityyt kuuluvat korvalappujen lävitse, vaikka lumi vielä narskuu askelten alla. Pihabongauspäivänä oli niin harmaata, etten nähnyt ainuttakaan lintua. Nyt tutut harakat keikkuvat jo pihapuissa ja katoilla. Oravanpoikaset kiitävät keveinä helmikuisilla nietoksilla. Varikset miehittävät koivujen latvuksia ja tarkkailevat ympäristöä.


Läheisintä äänimaisemaa tosin hallitsee Kallansiltojen alle kaivettavan uuden laivaväylän junttaaminen. Yhtenä viimaisena päivänä kävelin uutta pyörätietä. Tarkoitus oli käydä vain ensimmäisellä sillalla, mutta uteliaisuus voitti, kun näin neljän ambulanssin, parin poliisiauton ja yhden paloauton kiitävän pohjoiseen. Jatkoin matkaa, koska aurinkokin päätti kurkistaa tummanpuhuvan pilviverhon lomasta.  Onneksi ei ollut kyse  mistään onnettomuudesta, vaan korkeimmalta sillalta harjoiteltiin pintapelastusta.


Toivottavasti naapurimaamme vähemmistökulttuurien pelastamisyrityksissä ei ole kyse vain pintapelastamisesta. Oma kieli on liima, joka pitää kulttuurin elävänä. Monin paikoin nuoret eivät enää osaa kantakieltä, esim. maria, mordvaa, ersää. Siis Volgan mutkan seuduilla asuvien sukulaiskansojemme kieliä.

Vielä ehdit mukaan seuraamaan Ville Haapasalon matkaa, jossa hän tutustuttaa meidät suomensukuisiin kansoihin. Ohjelmasarja on tehty viime toukokuussa. Olen seurannut sitä torstaisin keskiviikkoisin Yle Teemalta.  Esimerkiksi Marilaisiin varpajaisiin pääsee tutustumaan enää reilun vuorokauden ajan (edit. pe klo 9.00) muutaman tunnin ajan Areenasta.

Minua kiehtoo tässä sarjassa tietenkin venäjän kieli. Kaikkien venäläisten tuntema Ville Haapasalo on herkkä taitelija ja antautuu työhönsä koko sielullaan. Suomensukuisten katoamassa olevien kulttuurien esitteleminen ja mahdolliset suomalaisuutta avaavat vanhat uskomukset ja tavat ovat myös kiinnostavaa katseltavaa. Ainakin tuo mainittu varpajaisperinne on meillä muuttunut vallan muuksi.

Viimeisessä et:n numerossa Pirkko Arstila muuten kirjoittaa, että Venäjällä babushkat ovat pysyvä voima myllerrysten keskellä, ilman heitä Venäjä varmaan luhistuisi. Mummous, siis ikääntyminen on siellä arvokasta, kuten melkein kaikkialla muualla maailmassa paitsi meillä Suomessa.

Ludmila Zykina - Людмила Зыкина - Течет река Волга

10 kommenttia:

  1. Muistan yhden ihanan venäläisen baabuskan noin neljännesvuosisadan takaa. Teimme perheen kanssa kahden viikon lomamatkan Sotsiin. Gorbatsovin aika oli jo alkanut. Olin hiukkasen oppinut kieltä ja sitä solkkasin, missä tilaisuus tuli. Eräänä retkien välipäivänä päätimme seikkailla omin päin linja-autolla, mutta emme olleet selvillä, mistä lippuja saa lunastaa. Niinpä nähdessämme ystävällisen näköisen vanhan mummon istuvan penkillä kadun varressa, kysyin häneltä. Hän kaivoi oitis kassistaan jonon lippuja ja ojensi meille. Kiitimme ja olisimme tietenkin maksaneet liput hänelle, mutta hän ei suostunut millään ottamaan rahaa, eikä mitään muutakaan. Hän halusi antaa ne meille hyvän hyvyyttään. Koimme paljon ystävällisyyttä matkallamme, mutta erityisesti tämä baabuska on muistunut mieleen monta kertaa vuosien mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Mukava muisto teillä venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Kaupungissa niitä lippuja sai ostaa kuljettajalta pieninä lippuvihkoina. Bussin seinällä oli sitten itsepalvelulaite, jolla lippu leimattiin, siis rei´itettiin. Bussit olivat aina täpötäysiä ja niissä ei lähdetty viemään matkarahaa kuskille, vaan kopeekat kulkivat matkustajalta seuraavalle kohteliaasti pyytäen ja lippu tuli samalla tavalla takaisin. Hyvin tuntui toimivan. Teititeltiin eikä unohdettu kohteliaisuusfraaseja. Ei pelätty vieraalle puhumista.

      Poista
  2. Täällä ne laulavat tyyti tyyti. Pari kertaa kuulin ihan rehellisen titityyn Kuopion-vuosinani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Saattaa se mennä noinkin. Pilvisellä säällä ei näy eikä kuulu juuri mitään, mutta heti auringon pilkahtaessa viserrys alkaa. Epätasaisia lumipolkuja pitkin käveleminen ei kannata eikä ruokintapaikkaa ole ihan lähellä.

      Poista
  3. Suomen kielen opintoihin yliopistolla kuului muutaman suomalais-ugrilaisen kielen peruskurssi. Viron kielen kurssilla kävin ensimmäisenä vuotena ja opiskelun loppuvaiheessa kirjoitin pari esseetä vironkielisten lehtien tiimoilta. Näistä opinnoista on ollut iloa, vaikka ne olivat pinnalliset. Kävin myös saamen ja unkarin kurssilla, mutta kurssit loppuivat kesken opettajan sairastuttua tai muusta syystä. Päädyin lopuksi syrjäänin eli komin kielen kurssille, koska jostakin etäisestä sukukielestä piti saada merkintä opintokirjaan ja muuta ei ollut tarjolla juuri silloin. Valitettavasti syrjäänistä ei jäänyt mieleen mitään. Pitäisi ehkä seurata Yle Teeman ohjelmasarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Opintovaatimuksiin kuului monenlaisia kursseja, joista ei ole jäänyt mieleen juuri mitään. Itselläni oli näitä muinaiskirkkoslaavin kursseja mm. pakollisena. Oli kuin olisi lukenut lakanapitsiä. Onneksi tiesi aihepiirin. Se hiukan helpotti urakkaa. Kirja on tallella vielä, mutta muistiinpanot ovat varmaankin jo kadonneet.

      Ellen väärin muista, tuossa ohjelmassa kerrottiin, että komin kielessä on kyrillinen ö. En ollut kuullutkaan sellaisesta. Ohjelmasarja on mielenkiintoinen myös siksi, että se on ns. tositeeveetä, jossa "vahingossa" paljastuu sellaista mitä ei olisi haluttu virallisesti paljastaa.

      Hyvää laskiaissunnuntaita!

      Poista
  4. Päivä on selkeästi pidennyt sitten vuoden vaihteen ja kyllä tintit jo ti-ti-tyytään sirkuttavat. Aurinkopäiviä on mahtunut harmaiden joukkoon.
    Minulla oli joskus into aloittaa venäjän opiskelu, jäi aikomukseksi tai vaihtui viron opiskeluun. Itsenäisesti olen päässyt siitä kielestä perille niin paljon, että luen viron päivälehtiä netistä,kirjoita sitä kohtalaisesti ja pystyn puhelimessakin keskustelemaan ymmärrettävästi viroksi. Saamesta olen kiinnostunut myös ja se on mietintämyssyn alla toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Täällä on viime päivät sadellut lunta hiljalleen, joten aurinko on pysynyt pesässään. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka ovat itsenäisesti oppineet uuden kielen. Opettajan ohjauksessa uuden kielen oppiminen on jotenkin helpompaa. Tai entinen opettaja ainakin haluaa uskotella niin, jos ei muille, niin ainakin itselleen.

      Oikein hyvää laskiaistiistaita!

      Poista
  5. Ymmarran mielenkiintosi suomalaisugralaisia kielia kohtaan. Itse olen ruvennut vahan tutkimaan Normandian kaupunkien ja kylien nimia. Se on mielenkiintoisaa hommaa siina mielessa etta monet perustuvan viikinkien kieleen. Nyt saan silloin talloin vahvistusta siita mita olen joskus vain ajatellut paikkojemme nimista.

    Meilla on muuten paljon harmaampaa kuin siella pohjoisessa. Sataa vetta vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hélène,
      Normandia-sanakin jotenkin viittaa tänne pohjoisen suuntaan. Telkkarissa on täällä menossa myös sarja Suomi on ruotsalainen, ja sen tiimoilta näkyy käytävän melko vilkasta keskustelua netissä. Laitan tuohon linkin Ylen Areenaan. En ole varma, näkyykö ulkomailla.

      http://areena.yle.fi/tv/1765056

      Poutainen, mutta auringoton on laskiaistiistai tänä vuonna.

      Poista

Kommentoi sinäkin!