4. heinäkuuta 2012

Kuljetuspelit


Jonkin radiokanavan puheohjelmasta kuuntelin, miten lapsille annettiin ihan tavallisia kodin tarvekaluja ja hyötyjätettä, kuten talouspaperi- ja vessapaperihylsyjä, ja heitä pyydettiin keksimään niistä jokin leikki. Kului hetki innokkaan puheensorinan täyttämää visiointia ja innovointia. Lapset keksivät oitis montakin erilaista leikkiä. Leikittäväksi valittiin kuljetuspeli.

Ihmisen luontaisen kilpailuvietin vuoksi lasten keksimä leikki päätyi kuitenkin kuljetuspelikilpailuksi. Siinä piti siis kuljettaa eri ruumiinosilla em. tarvekaluja paikasta toiseen. Taisin ostaa ihan turhaan uusia hiekkaleluja. Keittiön kaapeista löytyvät puiset ja muoviset ruuanvalmistusvälineet olisivat ehkä olleet mieluisampia.

Tyttö istuu lätäkössä, hiekkaa hiuksissaan, se hakkaa muovilapiolla kylmää maailmaa/ älä tule paha kakku...  (Tuure Kilpeläinen)

Pelaaminen ja kilpaileminenkin on ihan mukavaa. Ainoa vaikea asia tuntuu olevan häviäminen. On pelattava ja kilpailtava, että oppii häviämään. Aina ei voi voittaa. Kyllä minäkin tunsin itseni vallan surkeaksi, kun kokeilin viime viikolla ensimmäisen kerran pelata vihaisia lintuja. Siinä piti osata käyttää virtuaaliritsaa. On se merkillistä, miten yksinkertaisesta ideasta saadaan aikaan miljardibisnes. Miten niin surkeaksi? No, sain varmaankin lähes satatuhatta pistettä, mutta en läpäissyt edes alinta tasoa.


Sain onneksi heti revanssin. Olin ostanut tavalliset pahviset Angry Birds -kortit. Siinä voitin yhden pelin. Ihan vahingossa tietenkin.

Parast´aikaa ympäristössä kolisee ja pörisee. Tietyömaan maankuljetusoperaatiot taitavat olla suurelta osin ohi. Nyt saa lähiympäristö muodonmuutoksen. Naapuritontin vanhat koivut ovat vuorostaan tulleet tiensä päähän. Oranssipukuiset kypäräpäät kiipeilevät katkomassa oksat, sitten pudottelevat latvasta alkaen  rungonpätkät. Lopuksi jyrsitään kannot ja kaikki kuljetetaan jonnekin pois. Ja sillä siisti. Siistiä? Siitä ollaan tasan kahta mieltä.


Luulin, että rauduskoivuista olisi saanut edes yhden kunnon vastan. Koko seutu nimittäin tuoksuu vastaksilta. Lehvät ja riipat ovat niin rennonnotkeita ja täynnä norkkoja, ettei niistä ole edes siihen. Tosin oksia traktorin lavalle nostolaitteella keräävä mukava mieshenkilö tuumasi: "Kyllä niistä eukolle hyvän vastan saisi!"  En saanut vastaa.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. a-kh,
      On ilmoja pidellyt. Nyt odotellaan ukkoskuuroja.

      Poista
  2. Välillä mietin, mitä lasten itsetunnolle tekee Idässä oleva käytäntö, jossa joka todistuksen jaossa jokainen oppilas tietää, kuin hyvä hän on ollut muihin verrattuna. Kyllä 1/30 voi leuhkia, muta miten oppilas 30/30 voi ylläpitää itsetuntoaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm,
      Siinäpä riittää vanhemmille ja opettajille työsarkaa. Vaikka meillä ei onneksi noin toimita, lapset osaavat vertailla. Ja aikuisilla on varmaankin työelämässä vastaavat haasteet, varsinkin nyt, kun päivittäin saamme kuulla työpaikkojen vähenemisestä.

      Poista
  3. Kommenttiraakile katosi jonnekin yhtäkkiä. No, hyvän sunnuntain toivotukset ehkä tulevat perille. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Joku sieppari täällä netissä varmaan on, koska itsellenikin on käynyt aika usein tuolla tavalla. ;)

      Hyvää sunnuntaita myös sinulle! Täällä on taivas pilvessä, mutta suviluonto kauneimmillaan. Lupaavat ukkoskuuroja, vaan ei ole vielä kuulunut.

      Poista
  4. Häviäjien kastiin huomaan useinkin joutuvani noissa nuorison peleissä. Silti tuntuu hyvältä kun voittajat lohduttavat ja yrittävät neuvoa avutonta, sekä antavat auliisti peliohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Niin se menee. Toista opettaessaan oppii itse parhaiten.

      Poista

Kommentoi sinäkin!