8. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä


Pääsiäisaamuna aurinko tanssii, on niin ilone.

Piinaviikolla, kuten vanhat nimittivät paastonaikaa, käyttivät etenkin naiset mustia päähuiveja; värikkäät vaatteet olivat pois kaikista tilaisuuksista. Hevosmiehet ottivat kirkkoon saapuessaan kellot hevosiltaan pois paaston ajaksi. Kun pääsiäisaamu valkeni, olivat kaikki kellot äänessä. 30 vuotta on ehkä siitä, kun silloinen rovastimme ajoi hautausmaalle paastonaikana kelloissa ja olivat vanhat ukot ja naiset siitä kovin ihmeissään, sillä se ei sopinut "hiljaisiin viikkoihin". Ei talkoita ei mitään tanssikokouksia pidetty.

Ennen koko pääsiäisalusviikkoo vanhat pittiit pyhän ja tekkiit taikoi. Se kun oli viiminen paastoviikko, niin sannoit, "sillä viikolla tehtyt taijat kaikkiin paremmin vaikuttiit". Pääsiäisviikon joka päivällä oli oma nimeese. Oll sulkasunnuntai, maitomaanantai, tiukutiistai, kellokeskiviikko, kierotorstai, pitkäperjantai ja lankalauvantai ja siit oli pääsijäinen.

Minkä elävän piäsijäisuamuna ensiks näkköö, niin sen sorttinen on sinä vuonna. Harakkata tarkotettiin suaha nähhä, jotta ois kevytluontonen. Sikkoo ei ensinkään tahottas.

Ja sitä taas vanhat sannoit, että jouluna jos on kesä, niin pääsiäisenä on talvi. 


(Lainaukset: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Muistaakseni joulua odotettiin melkein kesäisissä (suomalaisittain) lämpötiloissa. Nyt on vielä talvi, ei edes takatalvi, koska kevään puolelle tällä alueella ei ehdittykään ennen tätä kylmää jaksoa. Kesäaikaa kuitenkin eletään melkein jokaisen kellomme mukaan. Onneksi tuolla rannassa on tuo harakanpesä.


20 kommenttia:

  1. Talvea riittää, melkein 9 kk vuodessa, minun mielestäni.

    Siitä huolimatta, aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal,
      Kiitos samoin! Aurinkoa riittikin koko päiväksi, mutta lämpötila ei noussut kai juuri lainkaan nollan yläpuolelle.

      Poista
  2. Mutta valo! Sehän on jo melkein kesää :) Pääsiäisen iloa Liisalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjattah,
      Kiitos! Valo herättää jo aamuisin ja hohtavat hanget moninkertaistavat sen voiman. On joitakin lumettomia lämpäreitä jo ja tulppaanit nousevat lumen läpi.

      Poista
  3. Aurinkoa,aurinkoa,sitä tarvitaan.HYvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neitoperho,
      Aurinko kyllä porotti koko päivän, mutta on merkillisen kylmää siitä huolimatta. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  4. Hyvää pääsiäistä, Liisa!

    Onpas ihanan raikas kuva vihreydessään. Keltainenkin on kiva, mutta sitä on nyt joka paikka tulvillaan, joten vihreä poikkeaa edukseen.

    Tästä se kevät oikein alkaa. Metsässä riehuvat jo peipot ja tienvarret ovat täällä keltaisenaan leskenlehtiä. Perhonenkin lennähti jo korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Iines!

      Meidän vihreä on herneenversoa tänä vuonna. Muistan kuvanneeni joskus aprillipäivänä sinivuokon. Nyt on hanget korkeat ja kantavat. Pilkkijät tykkäävät. Perhosista vasta uneksitaan täällä. Peltikatoillakin on vielä lunta. Varjopaikoissa on jäätä ja liukuesteet kengissä vielä välttämättömät. Mutta kyllä se kevät ehkä ensi viikolla alkaa täälläkin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. a-kh,
      Onneksi emme jääneet kokonaan paitsi. Otan virpomavitsojen koristeet aina talteen pääsiäisen jälkeen. Kuva on vanha, joten tuonkin koristemunan pitäisi olla jossakin.

      Poista
  6. Kierotorstai.. tuota en ole kuullutkaan.Päivien nimet näkyvän vaihtelevan eri paikkakunnilla. Pääsiäistä jo toivottelin aikaisemmin niin jospa nyt toivottelen sen kevään yltämistä sillekin korkeudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Siksi laitoin tuon lähdelinkin, koska meillä on täällä monta kieltä ollut jo kauan.

      Talvi on edelleen. Kuuntelin ihmeissäni radiosta, miten jossakin päin Suomea lentelee jo sitruunaperhonen, sinivuokot kukehtivat, valkovuokkokin jo jossakin.

      Tilauksessa on kevät, mutta hiuan myöhässä.

      Poista
  7. Kiitos ja hyvää pääsiäismaanantaita sinulle. Äitini käytti usein piinaviikko-sanaa ja hän muisteli vanhoja pääsiäistaikoja, toiset niistä aika pelottavia.

    Pääsiäinen meni hauskojen sukujuhlien merkeissä joten pääsimme maistamaan mämmiä vasta tänään.

    Helsingin länsipuolella on melkoisen paljon lunta ja Tammisaaressa meri on jäässä vaikka jäät lähtivät jo muutama viikko sitten Helsingen liepeiltä. Paljaat lehtipuut ovat muuttuneet lilan värisiksi, mikä on hyvä kevään merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Pääsiäinen meni ja yksi mämmituokkonen riitti. Täällä on allut koko ajan aurinkoista, mutta kylmää.

      Arki alkoi eläkeläisellekin konkreettisesti tänä aamuna klo 8, kun remontin loppurutistus alkoi.

      Poista
  8. Meidän pääsiäisvihreämme kasvoi tänä vuonna Pääsiäis-Paavon päähän :) Hyvää pääsiäismaanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm,
      Kiitos, pääsiäinen meni rauhallisesti. Hauska idea tuo Paavon tukan kasvattaminen. Kävin katssomassa. Olisiko Pirkan vinkiksi sopiva, koska näytti ikäänkuin siinä olisi käytetty sukkahousuja?

      Poista
  9. Minä huomioin että pääsiäisaamuna aurinko tanssi . Jotkut uskovat niin . Minä olen ihmetellyt vuosikymmeniä , että sen kun näkis . Usein nimittäin on huonot kelit ja pilvistä pääsiäisenä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllimarjaana,
      Tänä pääsiäisenä oli harvinaisen aurinkoista. Nyt oli paljon ihmisiä liikkeellä ulkona, koska täällä ainakin pystyi vielä hiihtämään, laskettelemaan ja pilkkijät istuivat pitkään jäällä.

      Poista
  10. Jokohan tuosta kevät tulisi, kun lumi sulaa hurjaa vauhtia katoilta jo toista kertaa? Yhtenä keväänä satoi lunta äitienpäivänä. Ei tässä uskalla mihinkään luottaa sään suhteen. Liisa, onnittelut remontin loppurutistuksesta! Meillä tehdään seinän kokoista kirjahyllyä ja sekin jo on saanut paikat sekaisin.

    VastaaPoista
  11. Delilah,
    Viime yönä ei näy olleen pakkasta. Kyllä se siitä kevättä tekee.

    Muistan kesäkuussakin sataneen lunta. Silloin päätin, että villavaatteita (silloin lasten) ei kannata laittaa kesäsäilöön ennen kuin peruna on maassa. Mitenkähän Rymättylän peruna on kasvanut tänä keväänä?

    Liisa, evk (= ei viitsi kirjautua)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!