19. tammikuuta 2012

Kyllä minä niin


mieleni pahoitin ja ajattelin, että olisi pitänyt kääntyä takaisin siinä kohdassa missä ne kaksi isoa koiraa seisoivat ja odottivat, että minä väistäisin niitä tien toiseen reunaan. En minä siitä, että vanhempana jouduin väistämään, vaan siitä maisemasta. Ylempi kuva on vuoden takaa, jolloin kyllä jo tiesin odottaa hakkuuaukkoa. Vasemmalla oli vielä sentään puustoa jäljellä.

Puolen kilometrin päässä tästä kohdasta aukon (= tien) reunaan jätetyt maisemointipuut kaatuivat myrskytuulessa tielle. Eräs naishenkilö autoineen jäi puiden alle. Luulisi metsänhakkaajien jo tietävän, että yleensä aina käy näin. Linnunlaulupuutkin kaatua rojahtavat, kun kasvinkumppanit viedään viereltä.



Kyllä asuntoja toki tarvitaan ja rahan pitää koko ajan kiertää. Rakentaisivat nyt sitten kerralla kunnolla, ettei parin-, kolmenkymmenen vuoden päästä tarvitse purkaa. Olisi hyvä jos ns. pienet pintaremontit riittäisivät. Uusia materiaaleja kehitetään ja otetaan liian äkkiä käyttöön. Sitten todetaan, että sen ja sen ja ehkä kenties mahdollisesti senkin yhteisvaikutuksena on syntynyt myrkyllisiä yhdisteitä, jotka ovat terveydelle vaarallisia.

Siitä minä ja kyllä tuosta maisemastakin. Minä metsäläinen suomalainen.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. a-kh,
      Poukaman tieltä heti sen pienen mäennyppylän päältä, niin ettei postilaatikko näy. Seuraavassa kuvassa sitten näkyivät jo nostokurjet mainosvaloineen. Oli siellä jo rakennettukin Pihjalaharjua.

      Tämän päivän SS:ssa oli muuten uutinen, jossa näytettiin mihin kohtiin avataan maisemaa Puijolla. Ylhäällä Päivärannan koulun suuntaan ja alempana Julkulanniemen suuntaan. Kaksi uutta paikkaa.

      Poista

Kommentoi sinäkin!