24. tammikuuta 2012

Jos ma leikille rupean


Vuonna 1930 WSOY:n julkaisemassa Kansakoulun lukukirjassa II  (toim. K.A.Horma, Hilda Huntuvuori ja E.A. Saarimaa) jo valitetaan, että "unholaan tai hämärään muistokammioon ovat vähitellen peittyneet enimmät vanhanaikaiset leikit, joilla kansa ennen ilosti ja sulosti pirttisten joulunpyhäinsä viettoa."  Jos ovat katoavaa kansanperinnettä 1950-luvun leikit nykyään, niin alla mainituista en ollut kuullutkaan eikä minulla ole niiden kulusta minkäänlaista käsitystä.

On ollut runojen laulamista, pari- ja piiritansseja, arpaleikkejä, urheiluleikkejä ja voimainkoetuksia. Naurua herättäviä pilaleikkejä kerrotaan leikityn paljon: Markuksen tervehtäminen, otavan kääntäminen, uunin muuttaminen, kukon kengitys, pippurin punnitus, kurjen kuljetus.

On leikitty kotoisia kuvaannollisia leikkejä kuten  "sudennuottaa", oltu "myllysillä", "paistisilla", "nauriisilla".  Täällä Savossa päin kerrotaan leikityn "hapanlohkoleikkiä". Siinä on yksi keittäjänä, toinen hierimenä ja muut piirissä. Keittäjä heitä vuoroon pyörittää, mutta hierimen on koko aika pyörittävä, ettei hapanlohkokeitos pala pohjaan.

Mainitaan myös "laivasilla olo" ja "hanhisilla olo". Hanhisilla oltaessa leikkijät asettuvat pitkään jonoon, tyttö pojan ja poika tytön eteen. Jono on olevinaan hanhia ja jonon eteen vastapäätä asettuu yksi pari joutseniksi, pitäen toisiaan kädestä kiinni ja niin muodostaen portin.

Kaikki 41. lukukappaleessa mainitut leikit ovat minulle vieraita. Viimeksi mainitun kuvaus tuo kuitenkin  mieleen omasta lapsuudesta tutun "viimeinen pari uunista ulos"-leikin, koska siinä kaikki pääsevät vuorollaan joutseniksi.

Mainitsemaani laivasilla oloa kirjoittaja pitää kauniina näytelmäleikkinä. Siinä ostetaan laivaa. Nuoret menevät lattialle istumaan, tyttö pojan ja poika tytön syliin. Sitten he alkavat käsillään soutaa laivaa ja laulaa runon säkeitä. Laivan ostajat tulevat tupaan. Kysellään laivan hinta, tekijät ja lopulta tehdään kaupat.

Kyll´ on pursi purjeinensa
sorea kuin Suomen sorsa.
Sen on kaula kaarellansa
niinkuin neidon kenokaula.
Sen on laidat laadullansa
kupuvat kuin taivaan kaari.
Mastot ovat muhkeammat
korven kuusta korkeammat.
Hinta vain on hiukan kallis.

Mitä maksaa meren kukka,
kuta Samponen sorea?

Kaksi kattila rania,
kolme lehmän kompsukkata,
viisi Viipurin rahoa,
kuusi kultatynnyriä.

Tämäkin leikki vaatii runojen ulkoa osaamista ja laulamista. Ihminen on luotu laulamaan. Jostakin sielun sopukoissa viimeisinä säilyvät lapsuusaikana opitut laulut ja virret sanoineen.


Ns. ulkolukuoppimista ei kai nykyään pidetä kovin hyvänä opetusmetodina. Itseäni ei ainakaan lainkaan kaduta, että olen aikoinani joutunut opettelemaan ulkoa jopa proosaa.

Kuva on julkaistu aiemmin täällä.

14 kommenttia:

  1. Ajat vaihtuvat ja sen mukana tavat. Parempaan tai huonompaan suuntaan, sita en tieda. Mutta joskus olen ulalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hélène,
      Ulalla olen minäkin monta kertaa. Muutoksen vauhti ja kattavuus on jotenkin käsittämättömän suurta. On vain yritettävä pysyä ajassa mukana. Käykö todella niin, että kämmentietokoneesta tulee ainoa koulurepun sisältö? sähköisiksi?

      Pitäisi kai alkaa opetella pelaamaan tietokonepelejä.

      Poista
  2. Olen ihan pihalla ja ulalla. Tunnistan ainoastaan E.A. Saarimaan nimen. Hänen Kielenoppaansa kuului suomen kielen opiskelijoiden tenttikirjoihin 1960-luvulla. Lapsuudessani 1940- ja 1950-luvuilla sekä lapset että aikuiset leikkivät erilaisia "sällskapslekar" täällä rannikkoseudulla, mutta niiden nimet tunnen vain ruotsiksi. Sitten tuli televisio. Sen myötä leikit jäivät unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      En ihmettele lainkaan. Juuri uutisissa äsken kertoivat, että lasten television katselu on vähentynyt netin lisääntyneen käytön myötä. Tytöillä vielä enemmän kuin pojilla. Aina uusi näyttää syrjäyttävän entisen ainakin joksikin aikaa.

      Verkkososiaalisuus ei kuitenkaan riitä - vaaleissakaan. ;)

      Poista
  3. Jotain on minullakin jäänyt nuppiin, vaikka ei paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a-kh,
      Luultavasti kaikki on tallella jossakin. On toisaalta pelottavaa, mitä alitajunnasta viimeisellä rannalla alkaa kummuta.

      Poista
  4. Muistaisin, että kansakoulun alaluokilla 50-luvulla piti lukea uskonnonläksyt ulkoa. Oppikoulusta en ulkolukua muista. Laulaessa laulujen sanat painuivat pänttäämättä mieleen. Sieltä ne putkahtavat tarvittaessa edelleen. Tyttärenpoika lauleskelee ahkeraan päiväkodissa oppimiaan lauluja. Ehkä hänkin muistaa ne vielä aikuisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Ainakin rippikoulussa piti lukea ulkoa tietyt asiat. Kielissä ainakin luettiin sanoja ulkoa. Historian opettaja luetutti sivistyssanakirjan läpi.

      Jokaisella on ilmeisesti oma paras tapa oppia asioita. Joillekin visuaalisuus on muistin tuki, toisille ääni tai liike. Ei tällaisista asioista oppijalla yleensä ole itsellään tietoa.

      Poista
  5. Taidamme nykyää ilostaa ja sulostaa elämäämme täällä netissä.

    Rippikoulussa on edelleen ulkoläksyä. Monessa paikassa taitaa olla uskontunnustus, Isä meidän, Herran siunaus, Lähetys ja- kastekäsky sekä pienoisevankeliumi. Ajattelen, että joku rukous on kaikkien hyvä osata. Hädän tullessa sillä saattaa olla yllättävää käyttöä.

    Huomenna pääsen taas rippikouluun, En tiedä ilostanko ja sulostanko sitä. Tuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm,
      Olen havainnut samaa. Oma rippikoulu tuli käydyksi pikakurssina viikossa muistaakseni. Oli kesäkuumaa, kortteerasin isäni tädin vintissä ja opettelin ulkoläksyt.

      Ovatkohan rippileirit vielä yhtä odotettuja kuin 80-luvulla?

      On hyvä, että on valmiiksi sanotettuja rukouksia, vaikka hädän hetkellä sanat kyllä löytyvät.

      Poista
  6. Kyllä, Olavi Pesosen laulukirjan osaa melkein ulkoa kannesta kanteen, niin sitä tuli toistettua läpi kouluvuosien laulutaidottomankin. Minäkin olen tyytyväinen, että aikanani vielä opeteltiin jotain ulkoa, ilahduttaa kun muistista vieläkin hypähtelee esiin hassuja lapsuuden juttuja.
    Ei ollut kaikki leikit tuttuja minullekaan, tai ehkä niillä oli paikkakunnittain eri nimiä. Nykyiset seuraleikit kai leikitään internetin kansainvälisillä pelikentillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Itse sain vitosen laulusta eka luokalla, kun oikeastaan taisin tavallaan "lausua" Pieni nokipoika vaan jne. Oli se kauhea paikka seistä siellä luokan edessä harmoonin takana ja yrittää väkisin laulaa. Mutta laulujen sanoja muistan paljon. Ja tunnistan lauluja.

      Sosiaalistumista tämä bloggaaminenkin on. Olen sen myötä tutustunut mielenkiintoisiin blogipersooniin = ihmisiin, joista en reaalielämässä olisi koskaan kohdannut. Sinuunkin. Ja oppinut paljon uusia asioita. Ihmettelen miten tänne eksytään, vaikka en ole blogilistallakaan.

      Minulla ei ole mitään kunnon blogiteemaa eikä agendaa. En pääse juuri matkustelemaan, jotta pääsisin jakamaan kuvia ja tietoja reissuilta. Kunhan höpöttelen omiani tai lainailen silmiin osunutta tai korviin kuulunutta.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Jos olisin laulun ope, antaisin sinulle laulusta vaikka mitä ;). Vitosesta ei tietoakaan.

    Itse muistan laulunkokeet henkeä salpaavan jännittävinä tilanteina. Ääni rupesi vapisemaan ja sitten se sammui.

    Mutta pihaleikit kiehtoivat ilta illan jälkeen. Lapsilaumassa, leikkien, kasvoin. Niiden vastapainona oli kyllä paljon vakavaakin koettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastu,
      Mielelläni vaihdan parempaa numeroon, kun nyt on ääntä hiukan avattu pitkästä aikaa.

      Ne vakavat koetut ovat solmunsa jättäneet. Jospa ne avautuisivat - ja pää tyhjenisi turhasta.

      Poista

Kommentoi sinäkin!